Kiinnostavien henkilöhahmojen juhlaa - Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja
Outoa on. Niin perin outoa. Niin järkyttävän kiinnostavan outoa. Kuin rekkakuski, josta kerrotaan, että aina reissusta kotiin tultuaan hän luki ensimmäiseksi Cosmpolitania. Omaäänistä on. Niin perin omaäänistä. Niin järkyttävän kiinnostavan omaäänistä. Kuin huilu, josta muut soittavat saavat ilmoille huilun ääntä, mutta kun Sirkjärvi sitä samaa huilua puhaltaa, se kuullostaa saksofonilta. Niksahtanutta on. Niin perin niksahtanutta. Niin järkyttävän kiinnostavan niksahtanutta. Kuin kaatuisi liukkaalla kelillä ja satuttaisi polvensa, mutta lääkärissä huomattaisiin, että poikki menikin ranne. * Maija Sirkjärven esikoisnovellikokoelma Barbara ja muita hurrikaaneja marssittaa esiin henkilökavalkadin, joka lyö ällikällä. Heti ensimmäisestä novellista alkaen minulla oli vahva kutina, että nyt olen löytänyt jotain todella hyvää ja niin myös oli. Sirkjärven tekstien viistouden taso on niin herkullinen, että lukiessa myhäilyttää vallan paljon. Tulee ahmimishäiriö. Haluaa hilli...