Reader, why did I marry him?

  "Käännän sivuja ruumiini sisällä. Kirja on paikka, sivu on huone." Susanna Hast on kirjailija ja lauluntekijä sekä taiteentutkimuksen dosentti, joka on perehtynyt erityisesti sodan kokemukseen ja ruumiillisuuteen. Ruumis / huoneet on hänen esikoisteoksensa. Teoksessaan Hast tutkii itselleen lapsena tehtynä väkivaltaa. Hän haluaa muistaa kaiken sen, jolta muistamattomuus on häneltä suojellut. Mennä kohti kipua. Mennä kohti koetun sisimpiä kerroksia. Mennä kuin kellariin, jonka päälle myöhempi elämä on rakentunut. Ruumis / huoneet on valtavan voimakas teos. Jo sen lukeminen tuntuu joka paikassa ruumistani ja huomaan ihmetteleväni tämän tästä, miten Hast on pystynyt tämän teoksen kirjoittamaan. Miten sanoilla voi rakentaa, miten kieltä voi löytää, miten panssarilasia voi murtaa.  Jo Hastin teoksen ensimmäiset sivut saavat minut tulvimaan. Ne nostavat esiin omia muistojani. Palasia, jotka eivät ole kauniin muotoisia. Palasia, jotka ovat reunoilta rikki, sisältäkin rikki. Palasi...

On kirjoja, joiden kohdalla hävettää sanoa, että on niiden lukemisesta ihan tuhannen tunnelmissa.  Minun kohdallani näihin kirjoihin kuuluvat erityisen väkivaltaiset teokset ja tässä suhteessa kärkipaikkaa on jo useamman vuoden pitänyt Ryan Gattisin romaani Vihan kadut (All involved, suom. Like 2015). Järkyttävä ja kamala kirja, jota luin kuin transsissa. Nyt Gattisin romaani on saanut kilpailijan. Fernanda Melchorin romaani Hurricane Season on totaalisen kammottava. Äärimmäisen väkivaltainen teos, jonka luin kuin hypnotisoituna kahdelta istumalta. Mikä näin väkivaltaisessa romaanissa viehättää? Romaanissa, jonka yleisin sana on fuck (verbinä) ja jossa ihmisiin sukupuolesta riippumatta viitataan sanalla cunt. Romaanissa, jossa kukaan ei ole turvassa seksuaalisilta hyökkäyksiltä ja jossa veden sijasta juodaan viinaa ja sekoitetaan päätä aineilla, joita nyt satutaan käsiinsä saamaan. Romaanissa, jonka henkilöistä useimmilla ei ole muuta lähitulevaisuutta kuin kuolema.  Melchori...

Avaan omalta osaltani Naistenviikon tällä postauksella Roxanne Gayn tarinakokoelmasta Difficult Women. S e on   lukijaansa osuva nyrkki, jonka vuoksi varoituksen sana on paikallaan. Se tulee tässä: Difficult Women saattaa aiheuttaa lukijassaan niin henkistä kuin fyysistäkin pahoinvointia ja ahdistusta, sillä Gay ei taputtele lukijaa päähän, kun hän näyttää, miten moninaisilla tavoilla naiset ovat tässä maailmassa tapettia ja lihaa. Istun parvekkeella läppäri sylissä miettimässä tätä postausta ja keksin lukemattomia asioita, joita tekisin mieluummin kuin pohtisin, mitä sanoa Difficult Womenista . Yksinkertaisinta (ja samalla valheellisinta) olisi todeta, että Gay liioittelee. Että asiat eivät oikesti ole niin kuin hän kertoo. Että tosimaailmassa naisia ei kohdella niin huonosti kuin tässä kokoelmassa. Valitettavasti mikään evidenssi ei tue edellä mainittua ajatusta. Ihmisten väliset suhteet ovat tässä kokoelmassa usein täynnä väkivaltaista alistamista, itsehalveksuntaa sekä r...

Susan Nussbaumin romaani Good kings bad kings (GKBK) on tyrmäävä puheenvuoro vammaisten oikeuksista ja heihin kohdistuvista väärinkäytöksistä. Se on lajityypiltään sosiaalisesti kantaaottavaa kirjallisuutta, mutta tämän lisäksi myös koukuttava romaani. Varoituksena mainittakoon, että teos sisältää aineistoa, joka voi järkyttää lukijaa. GKBK kertoo vammaisista (disabled) nuorista,  jotka asuvat chicagolaisessa hoitokodissa nimeltä ILLC (Illinois Learning and Life Skills Center). Useimmat nuorista ovat liikuntarajoitteisia, mutta mukaan mahtuu myös mm. mielenterveysongelmista ja erityyppisistä kehityksellistä ongelmista kärsiviä nuoria. Ylipäätään kyse on nuorista ja nuorista aikuisista, joilla on jokin sellainen vamma, että heidän elämänsä normiyhteiskunnassa on tavanomaista haasteelllisempaa ja heidät on sen vuoksi sijoitettu laitokseen. Heti perään voidaan tosin todeta, että monen nuoren kohdalla vammaisuus on enemmänkin leimakirves, jota käytetään oikeuttamaan päätös nuore...

Alfauros tuijottaa tiukasti silmiin, kun laitan LP:n rahisemaan levylautaselle. Ola vetää. Järjen veit ja minusta orjan teit.  Kun lempes annoit ja kestävän sen vannoit. Ja niinhän se menee, että:   Mut kesti se vain hetkisen, murheeksi vaihtuen. Mustasukkaisuutta - ikivihreä ja puhkitanssittu tango, jossa kuvataan rakkauden orjana riutumista. Lavatanssit. Teryleenihousut ja nailonpaita. Hiki ja hengityksessä haiseva nurkan takana otettu ryyppy. Iskelmiin jalo riutuminen kenties sopii, mutta elämässä kukaan harvoin ehdoin tahdoin haluaa olla rakkauden orja. Silti niin tapahtuu alinomaa, sillä rakkaussuhteessa toinen rakastaa aina enemmän kuin toinen. Niin tapahtuu myös Katarina Wennstamin Alfauroksessa. Luin Wennstamin esikoisteoksen Smuts (2007, suom. Tahra) heti sen ilmestyttyä. Korviini oli kiirinyt tästä romaanista mielenkiintoisia kaikuja ja en malttanut odottaa edes suomennosta. Se ei ollut maailman suurinta kirjallisuutta, mutta erittäin hyvä kuitenkin. ...