Arvostuksella ei makseta laskuja - Antti Nylén: Häviö
1990-luvun puolivälissä olin karkeasti ottaen samassa pisteessä kuin Antti Nylén. En enää muista, mikä kirjallisuuden opiskelijoiden tapahtuma oli kyseessä, mutta joka tapauksessa olin nuoren Pentti Saarikosken mieleeni tuovan Antti Nylénin kanssa samassa tilaisuudessa. Panin hänet merkille ja olin jo tuolloin varma siitä, että hänestä ns. tulee jotakin. Arveluni perustui hänen habitukseensa. Sitä en tuona iltana vielä tiennyt, että itse tulisin heittämään kirjallisuudentutkijan hanskani nurkkaan heti alkuunsa, koska taloudellinen epävarmuus oli asia, jonka kanssa kaltaiseni turvallisuushakuinen ihminen ei yksinkertaisesti pystynyt elämään. Luultavasti minulta puuttui myös kunnianhimoa, mutta ennen muuta en ollut valmis elämään elämääni apurahasykleissä. Valintani seurauksena kannoin väitöskirjapaperini kellariin ja Hanna Ongelinin (1848-1893) tuotanto jäi tutkimatta ja sitä se on edelleenkin, sillä kukaan muu ei ole aiheeseen tarttunut. Menetettiinkö ratkaisuni myötä mitään? Tus...