Siirry pääsisältöön

Virginie Despentes: Kauniita asioita


Beauty Base. Sheer Finish. 
Gel Effect. Dream Matte Mousse. 
Glam Shine Balmy Gloss. 
Ultra, hyper, sensational, forever lasting. 

Ranskalainen Virginie Despentes (synt. 1969) ei vihjaile sievästi ja siveästi. Hän töräyttää, täräyttää ja antaa kyytiä. Hän on tyyliltään häpeämätön rääväsuu, joka ei epäröi polttaa kirjallisia rintaliivejään. Kauniita asioita on railakkaan raivoisa puuskahdus, jossa Despentes sohaisee kuularuiskulla naisiin liitettyjä normatiivisia odotuksia.

Miksi seksikästä naista pidetään automaattisesti tyhmänä? Millä tavoin vaatetus ja aivosolut korreloivat? Vaikka Despentesin romaani on kirjoitettu jo vuonna 1998, eivät asiat tältä osin ole vajaassa parissakymmenessä vuodessa valitettavasti juurikaan muuttuneet. Seksikkyyden ja älykkyyden ei
tänä päivänäkään usein katsota voivan olla mahdollisia yhdessä ja samassa naisessa.

Kauniita asioita kertoo kaksoissisaruksista Claudinesta ja Paulinesta. Heidän välisestään viharakkaussuhteesta ja vanhempien, erityisesti isän, huomion tavoittelusta. Sisarusten lapsuudessa on mennyt paljon pieleen; isä on käyttänyt Paulinea Claudinen nöyryyttämiseksi ja päinvastoin. Äiti taas on ollut liian heikko puuttuakseen miehensä käytökseen. Myöhemmin Claudine reagoi pukeutumalla ylikorostetun naisellisesti, suorastaan huorahtavasti. Hän on korostuneen tietoinen siitä, miten "naisellisilla avuilla" saadaan miehet kiinnostumaan. Pauline taas haluaa peittää naisen ruumiinsa löysiin vaatteisiin ja tehdä itsestään ulkoisesti mahdollisimman vähän yleisten kauneusstandardien mukaisen.

Teoksen alussa näyttää siltä, että Claudine on tietoisesti brändännyt itsestään naiseuden koodien kanssa leikittelevän objektin mieskatseille - objektin, jonka subjekti on vankasti ja varmasti hän itse vähään samaan tapaan kuin esimerkiksi Madonna tai Lady Gaga. Kauniiden asioiden edetessä käy kuitenkin ilmi, että Claudine on oman elämänhistoriansa uhri, jonka nähdyksi tulemisen tarve ajaa peruuttamattomaan miesten miellyttämisen pakkokierteeseen.

Claudinen tehtyä itsemurhan Despentes lisää kierroksia. Juuri ennen kuolemaansa Claudine on ollut tekemässä musiikillista läpimurtoa ja Pauline päättää muuttaa itsensä Claudineksi ja jatkaa siskonaan musiikkibisneksessä. Despentesin kuvaus Paulinen muutoksesta ja siihen vaadittavista uhrauksista ja epämukavuuksista kertoo karua kieltään siitä, millainen on mieskatsetta miellyttävä nainen. Ihan aluksi tarvitaan korkokengät. Mitä korkeammat, sitä paremmat. Korkokengissä nainen muuttuu avuttomaksi ja avuttomuutta mieskatse himoitsee.

"Hän [Pauline] on kahdenkymmenenviiden eikä hänelle ole koskaan tullut mieleen käyttäää korkeakorkoisia kenkiä. ... Tuntuu toivottomalta yrittää kävellä arvokkaasti, olla jotain. Nilkka on koko ajan vaarassa niksahtaa sivulle, polvi tönii toista polvea. On pakko kävellä varovaisesti, miettiä: millä astua ensin, jalkapohjalla vai kantapäällä. Miettiä: mihin keskittää ruumiin paino jottei kaatuisi. Pysyä suorana, siirtää säärtä. Ei se onnistu, hän muistuttaa juopunutta rapua, jolla ei ole mitään tekemistä naisen kanssa."

Korkokengistä tulee Kauniissa asioissa latautunut naiseuden symboli. Ne keräävät yhteen mieskatseen haluaman naiseuden osatekijät. Seksuaalisuus huutaa Paulinen vaivalloisessa kävelyssä. Korkokengät julistavat: ota minut, olen avuton, ota sinä voimakas ja tee minulle mitä haluat. 

Aluksi Claudineksi tekeytyminen on Paulinelle mielenkiintoista leikkiä, vaikka naiseuden moninaiset oikein suorittamisen vaatimukset herättävätkin hänessä halveksuntaa. Pauline oppii pukeutumaan naisellisesti. Tottuu kiristäviin ja paljastaviin vaatteisiin. Oppii meikkaamaan. Oppii tarvitsemaan tuubeja, pulloja ja rasvoja. Oppii vaahdottamaan ja kuorimaan. Oppii käyttämään hedelmähalpponaamioita.  Oppii, että naisena oleminen on sitä, että tekee parhaansa, jotta ei olisi sitä mitä on. Kauniissa asioissa naiseus tehdään joka päivä uudestaan samojen toimenpiteiden kautta. Pauline joutuu pian myös huomaamaan, että mitä naisellisemmalta ja seksikkäämmältä hän näyttää, sitä tyhmempänä häntä pidetään.

Kuvatessaan Paulinen muutosta naiseksi, Despentes argumentoi, että "oikea" naiseus on tulosta lukemattomista naiseutta tuottavien käytäntöjen toistosta. Kauniita asioita todentaa siten Simone de Beauvoirin tunnetuimmman ajatuksen: naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan. Despentesin tapa haastaa naiseus sellaisena kuin miehet sen haluavat olevan toi mieleeni jokin aika sitten lukemani Johanna Sinisalon Auringon ytimen. Despentes menee kuitenkin vielä askeleen Sinisaloa pitemmälle kuvatessaan, miten halu alistua mieskatseelle on kuin vietti, jota naisen on mahdotonta vastustaa. Vaikka Pauline taistelee tietoisesti miesten miellyttämistä vastaan, synnyttää alistuminen hänessä masokistista mielihyvää. "Vatsa on ylösalaisin. Nöyryyttää niin, että tekee mieli oksentaa. Miten mies sai hänet tekemään juuri sen mitä halusi. Miksei hän lähtenyt pois. Hän tunsi kaiken aikaa miten hän antoi itsestään, häntä jopa kiihotti riipaisevan likaisesti suostua leikkiin."

Paulinesta tulee Claudine. Kaksoissisarensa tavoin hän jää koukkuun niihin moninaisiin tunteisiin, joita miesten miellyttäminen hänessä herättää. Alistuminen on myrsky. Se on luonnonvoima. Halutalous jyllää. Se vie mukanaan Paulinen subjektiuden. Pauline Paulinena lakkaa olemasta. Hänestä tulee naisruumis, joka elää katseista ja käytetyksi tulemisesta. Vaikka Pauline tiedostaa, mitä hän tekee, hän ei pysty toimimaan toisin.

Kauniissa asioissa naisten ja miesten välinen ero paikantuu ensisijaisesti seksuaalisuuden alueelle. Penis on ikihallitsija. Levoton patukka, joka alati etsii paikkaa, jonne työntyä. Despentes vaikuttaisi vihjaavan, että niin kauan kuin sukupuolielimet ovat sen muotoisia kuin ne ovat, sukupuolten välinen tasa-arvo on mahdotonta. Hän kärjistää, niputtaa kaikki miehet yhteen joukoksi, joka haluaa "sitä koko ajan kaikkien kanssa ja joka suuntaan." Koska naisella on aukko, nainen on aukko. Aukkoisuudesta johtuen naiset "eivät käytä aikaansa huolestuneina elimensä kanssa ihmetellen."

Despentesin esittämässä polemiikissa peniksen kaikkivoipaisuudesta kaikuu Freudin ääni. Penis on läsnäolo. Sen puute poissaolo. Koska naisella ei ole penistä, ei hänellä myöskään ole täysivaltaista pääsyä kieleen symbolisena järjestelmänä ja siihen liittyvään merkitysten tuottamiseen. Peniskeskeinen järjestelmä ei huoli naista jäsenekseen, vaan merkitsee naisen objektiksi. Katsottavaksi ja alistettavaksi. Paulinen leikki naiseuden representaatioiden kanssa ei voi päättyä hänen edukseen.  

Kauniita asioita nostaa sukupuolijärjestelmään liittyvien valtasuhteiden vinoutuneisuuden pöydälle. Pyörittää niitä. Antaa niiden roikkua putoamisvaarassa tietoisena siitä, että putoaminen on mahdottomuus. Pauline on Claudine on nainen. Kuka tahansa nainen naisten aukkoisessa joukossa. Penikset keikkuvat iloisina ja uteliaina. Jos ne osaisivat puhua, ne lällättäisivät aukoille. 

Despentes ei kaunistele. Hän riekkuu kuin häiritsevä lokki. Kauniissa asioissa hän ottaa aseen käteensä ja ampuu sanoilla. Ase, fallinen symboli sekin. Kauniita asioita, vagina dentata.


Virginie Despentes: Kauniita asioita (2000)
Ranskankielinen alkuteos: Les jolies choses (1998)
Suomentanut Kristina Haataja
LIKE

Kommentit

  1. No hupsista, olipas siinä kirja... ja kirjan kansikuva. Eikös tämä ole kuin Madonna tai Lady Gaga? Musiikkialalla naiset vähentävät vaatteitaan uskomattoman nopeasti ja tuovat seksin musiikin rinnalle.
    Onkos tässä käynyt kirjailijalle samoin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan juuri päinvastoin. Despentes kritisoi naisen esineellistämistä. Omassa näkemyksessäni myös Madonna ja Lady Gaga tekevät samaa. Tekevät itsestään tahallisesti ja tietoisesti seksiobjekteja. Leikkivät naiseuden koodeilla.

      Kannen suunnittelija on mainittu takakannessa, mutta kirjastotarra on juuri sen päällä. Etunimi on varmaan Tommi. Sukunimi kenties Hänninen.

      Poista
    2. Mutta eihän sitä tavallinen tallaaja niinkun minäkin tiedä muuta kuin sen minkä näkee tai lukee. Ei voi erottaa kuka tekee sen provosoivasti ja kuka edistääkseen uraansa. Lapset ottavat helposti vaikutteita ja ymmärtävät sen normaaliksi käytökseksi. Sen huomaa myös kun käy katselemassa lapsille ja nuorille myytäviä vaatteita.

      Poista
    3. Totta. Lasten kanssa pitäisi käydä mediakasvatuskeskusteluja. Yliseksualisoituminen on melkoinen ongelma juurikin siksi, että lapset ja nuoret ja vähän vanhemmatkin ottavat mallia ja uskovat, että se mitä näkevät on totta. Kuvan voima on valtava.

      Poista
  2. En ole lukenut kirjaa, mutta provosoivan kannen olen kyllä huomioinut moneen kertaan. Luulin, että kirja olisi ennen kaikkea hauska. Voiko kirjaa mielestäsi lukea huumorikirjana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei lukiessa huumori käynyt mielessäkään ja en itse osaisi lähestyä tätä teosta kovinkaan luontevasti huumorin näkökulmasta. Tähän nyt tietysti vaikuttaa myös se käsitys, joka mulla yleensäkin on Despentesin kirjoista. Minusta kaikkea voi lukea suunnilleen mistä näkökulmasta tahansa ja tulkitakin, jos sen tulkintansa pystyy perustelemaan.

      Jos tämän antaisi käsikirjoitukseksi Pedro Almodovarille niin tuloksena voisi olla mielenkiintoinen elokuva.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän