Aika.
Olemus.
Olemassaolo.
Don DeLillon Omegapistettä voisi lukea kerran jos toisenkin, eikä se siltikään tyhjenisi. Se on aivoruokaa. Sivumääräisesti pieni, mutta tematiikallaan se kuljettaa lukijan läpi ihmiselämän olennaisimpien kysymysten ja filosofian historian. Se on ekonomisesti kirjoitettua tekstiä - (näennäisesti) helppoa ja hengittävää. Niille, jotka ovat perehtyneet eksistentialismiin Omegapiste on varmasti jättipotti. Tosin vähän vähemmälläkin kyseisen filosofian haaran tuntemuksella paiskauduin lukiessani melkoisiin korkeuksiin. Kaipasin kyllä erityisesti syvempää Martin Heideggerin ja Jean-Paul Sartren ajatusten tuntemista, mutta heitän nyt lukevan olemassoloni tähän kirjoitukseen niillä eväillä, joita repusta löytyy.
Omegapisteen sytykkeenä on toiminut Douglas Gordonin videoteos 24 Hour Psycho. DeLillo tutustui tähän teokseen, kun sitä esitettiin New Yorkin Modernin taiteen museossa vuonna 2006. Myös Jim Finley, yksi Omegapisteen kolmesta päähenkilöstä, käy taidegalleriassa katsomassa vastaavaa teosta: Alfred Hitchcockin elokuvaa Psycho, joka on hidastettu kestoltaan 24 tunnin pituiseksi. Finley käy katsomassa tätä videoesitystä useana päivänä tavoittaakseen "puhtaan elokuvan" ja "puhtaan ajan" kokemuksen. Taustalla on ajatus, että mitä vähemmän on katsottavaa, sitä enemmän näkee. "Tuntea ajan kuluminen, olla avoin sille mitä tapahtuu kaikkein vähäisimmissä liikkeissä."
Jim Finleyn kokemukset palauttivat elävästi mieleeni erään sunnuntai-iltapäivän, kun istuin Kiasmassa katsomassa niin ikään videoteosta, jossa kuvauksen kohteena oli mustavalkoinen, sumuinen maisema. Videoteoksessa ei tapahtunut varsinaisesti mitään. Tämäntapaisten teosten äärellä ihmisessä itsessään sen sijaan tapahtuu mielenkiintoisia asioita. Kokemus ajasta muuttuu, käy samanaikaisesti tiiviimmäksi ja hitaammaksi. Oma olemassaolo tavallaan sulautuu ajan kokemukseen ja aika menettää merkityksensä lineaarisena jatkumona.
Omegapiste innostaa kysymään eksistenssifilosofialle tyypillisiä kysymyksiä. Saksalaisen Martin Heideggerin (1889-1976) pääteos Sein und Zeit (1927, suom. Oleminen ja aika (2000)) tulee väistämättä mieleen DeLilloa lukiessa. Heideggerin mukaan kysymisessä ei ole kyse pelkästään kysymisestä, vaan se on aina myös jonkin etsimistä. Kysymme löytääksemme. Kysyminen taas on Heideggerin mukaan aina intentionaalista. Kysymys itsessään sisältää pyrkimyksiä ja päämääriä. Jim Finley pohtii videoteosta katsoessaan valkokankaan kahta eri puolta: sitä, minkä näemme katsoessamme ja sitä, joka on näkemämme takana. Mikä tekee tämänpuoleisesta valkokankaasta todellisemman? Onko mahdollista, että aika sellaisena kuin sen koemme, voisi tulla elokuvan ajan nielaisemaksi? Olen heikkona tämäntyyppisiin kysymyksiin ja muistan esimerkiksi edellä mainittua Kiasmassa esitettyä videoteosta katsoessani pohtineeni, mikä on videoteoksessa esitetyn sumumaiseman ja sen kanssa identtisen reaalimaailman maiseman välinen ero ja suhde. Miten on mahdollista, että esitetty voi tuntua todemmalta kuin "oikea" maisema. Jim Finleyn tavoin haluan kysyä, missä "maailma ylipäätään on" ja mitä tarkoittaa, kun sanomme, että elämä on todellista?
Omegapisteen kaksi muuta päähenkilöä ovat 73-vuotias Richard Elster ja hänen tyttärensä Jessie. Finley haaveilee tekevänsä elokuvan "Mies ja sota" ja kuvauskohteeksi hän haluaisi juuri Richard Elsterin, jonka mielipiteet elämästä ja olemassaolosta herättävät hänessä monenlaisia ajatuksia. Elster on DeLillon teoksessa kyynikon ääni. Hänen ajatuksensa ovat usein paitsi tarkkanäköisiä, myös melko lohduttomia. Elsterin mukaan ihmisen elämää ei voi kuvata, elämänkerratkin ovat hänen mukaansa "pelkkää merkityksetöntä spekulaatiota." "Todellinen elämä ei ole tiivistettävissä puhuttuihin eikä kirjoitettuihin sanoihin, siihen ei pysty kukaan koskaan. Elämä on todellista silloin, kun olemme yksin, mietimme, tunnemme, vaivumme muistoihin, käännymme uneksuen sisäänpäin, elämä on todellista submikroskooppisina hetkinä." Elsterin sanat jäävät verkkokalvoille. Miettikäämme juhlia, korkeajalkaisia laseja, niissä kuohuvaa juomaa, iloisia ilmeitä, ystävien piiriä. Onko edellä mainitussa seurassa mahdollista tavoittaa todempi elämä kuin kokemalla maailmaan yksinheitetyksi tulemisen tunne? Milloin ihminen on eniten olemassa? Mikä on se olemus, joka olemassa on?
Omegapisteessä todetaan myös, että "ihmisen tietoisuus on taru luodusta todellisuudesta." Toisin sanoen ei ole olemassa mitään puhdasta todellisuutta, todellisuutta sinänsä, jonka ihminen kokisi. Jokainen luo todellisuutensa omien satuainestensa kautta. Muuntaa sitä tietoisesti tai tietämättään, luo omaa tarinaansa todellisuudesta syistä, joihin käsiksi pääseminen on mahdotonta. Jokaisella meistä oma tarinamme todellisuudesta. Erilainen kuin kenelläkään muulla. Huimaa. Pyörryttää. Tekisi mieli huutaa Sören Kierkegaardia apuun. DeLillo sen sijaan ottaa apuriksi japanilaisen haiku-runouden, jonka tarkoitus ei ole olla mitään muuta kuin mitä se on. Tämän vuoksi se voi olla vastaus kaikkeen. On tietysti selvää, että kaikkein vaikeinta ja haastavinta on olla vain juuri sitä mitä on. Olla kuin kivi, sanoisi Elster.
Parhaimmillaan Don DeLillon lauseet ovatkin kiven kaltaisia. "Lapsuus on kadotettua elämää jota kierretään joka sekunti." Aika on aina sama, joskus pitkä, joskus lyhyt. Se pitää meitä vankinaan. Vie meitä kohti elämän päättymistä. Vanhuutta, jolloin sen, mitä olemme, voi tarkistaa lääkekaappimme sisällöstä. Sanotaan, että aika auttaa ja parantaa. Väärin, mutta myös totta. Kun Finley seisoo galleriassa valkokangasta tuijottaen elokuva kulkee ajassa, aika elokuvassa, elokuva hidastuu 24 tuntiin, ajan kokemus on 7 miljardia vuotta. Olin juuri olemassa Elsterinä, osana häntä. Vierailin hänen ajassaan, ajan suunnattomuudessa.
Kun Elsterin tytär Jessie katoaa, Omegapiste saa mysteerijuonteen. Mitä Jessielle tapahtuu? Miksi Jim Finley on niin kiinnostunut Anthony Hopkinsin esittämästä Norman Batesista? Sulautuuko Jim Finley Hopkinsin roolihahmoon? Omega. Viimeinen merkki. Omegapiste, joka ei lopu sivulle 123, johon se päättyy.
Don DeLillo: Omegapiste (2011)
Englanninkielinen alkuperäisteos: Point Omega (2010)
Suomentanut Helene Butzow
Tammi
Omppu, myös sinun kirjoituksesi ovat (kerta toisensa jälkeen) sellaisia, että ne voisi lukea kerran jos toisenkin, eivätkä ne silti tyhjenisi. Tämänkin luin heti kahdesti ja yhä tuntuu, että se on minulle ihanan täynnä, tulvillaan hienoja, kiehtovia kysymyksiä. "Milloin ihminen on eniten olemassa? Mikä on se olemus, joka olemassa on?" Ja "missä "maailma ylipäätään on" ja mitä tarkoittaa, kun sanomme, että elämä on todellista?" Ja niin edelleen... Ja juuri näin se on: "Jokaisella meistä on oma tarinamme todellisuudesta." Ajatella, niin monta todellisuutta kuin ihmistäkin. Miten kiehtovaa, miten rikasta, miten hämmentävää. Kiitos jälleen yhdestä hienosta ja syvästä kirjoituksesta!
VastaaPoistaKatja, kommenttisi ovat aina yhtä suloisia. Ilahduttaa ihan hirveän paljon huomata, että jaamme kiinnostuksen samantapaisiin kysymyksiin. Mitä enemmän miettii olemista ja todellisuutta, sitä mielenkiintoisemmaksi se käy. Minulla jäi hyvin vahvat muistikuvat siitä Kiasman esityksestä ja vähän vastaavaa oli, kun kerran olin katsomassa kollaasielokuvaa Dialogue with a Woman departed (http://www.imdb.com/title/tt0134616/) Siinä ei ollut dialogia ollenkaan, mutta vaikutus, joka vähitellen elokuvan kuluessa kasvoi, oli mahtava. Eli tässäkin juuri sama kuin Omegapisteessä, ajan hidastuminen ja katsojana ajan valtaamaksi tuleminen.
PoistaKiitos kommentistasi, joka piristi suuresti pimeää sunnuntaiaamuani.
Kiinnostava on tuo Heideggerin ajatus tarkoitushakuisista kysymyksistä, jäin sitä miettimään. Intentioista vapaita kysymyksiä esitämme kenties vain lapsuudessamme - vai emmekö silloinkaan?
VastaaPoista'Todellisuuksiemme moninaisuus' juontuu kait aika luontevasti juuri esittämemme kysymysten tarkitushakuisuudesta. Etsimme ja varmasti jotakin kautta myös löydämme juuri ne vastaukset, jotka tukevat kulloinkin vallalla olevaa todellisuuskäsitystä sekä yleisellä että myös yksityisellä tasolla...
Tällaisia ajatuksia heräsi mielettömän hienosta tekstistäsi tällä kertaa... Tämä kirja meni nyt lukulistalle suoraan. Kiitos, Omppu!! <3 <3 <3
En ole varsinaisesti lukenut Heideggeria, mutta jonkin verran tutustunut hänen ajatteluunsa tutkimuspolkujeni kautta. Oleminen ja aika on sentään vihdoin saatu myös suomeksi, mutta Heideggerin kääntäminen on vaikeaa, kun hän keksii omia termistöjään, joille ei ole vastinetta vieraalla kielellä. Varmaan häntä pitäisi lukea saksaksi, mutta siihen en mitenkään pysty.
PoistaAjattelisin, että Heideggerin mukaan intentio on kysymyksissä aina mukana - riippumatta siitä, tiedostaako kysyjä sitä mitenkään eli sama koskisi silloin myös lasten kysymyksiä. Eli mitä oikeastaan kysymme, kun kysymme ja miksi? Vastauksia lienee hankala löytää. Ehkä tässä on jotain samaa kuin psykoanalyysissä. Miksi analyysissä oleva kertoo tiettyjä asioita, miksi ei jotain toisia? Tämä taas vähän sama juttu kuin omaelämäkerroissa. Valintaa, koska kaikkea ei voi kertoa, kuten Elsterkin Omegapisteessä toteaa.
Niinpä. Kysymme. Etsimme. Löydämme. Tulkitsemme. Luomme omaa todellisuuttamme.
Tulee olemaan mielenkiintoista lukea postauksesi Omegapisteestä. En halua painostaa, mutta odotan sitä kovasti.
Tartun Omegapisteeseen varmastikin joskus joulun jälkeen. Sen verran on kertynyt tuota luettavaa hyllynkulmalle. Mielenkiinnolla odotan minäkin sitä, miten tuon kirjan koen. Katselin tässä itse asiassa jo muitakin DeLillon kirjoja, hän voisi olla yksi ensi kevään kirkjailijoistani; riippuen tietysti siitä, iskeekö hänen tekstinsä tajuntaani vai ei. Intuoin että iskee.
PoistaToivossa on hyvä elää. :) Jos innostut DeLillosta, niin ehkä sen ympäriltä voisi kehitellä jotakin. Uskon kyllä, että tulet mieltymään.
PoistaMinulla on tuo kirja lukupinossa pohjalla. Ei mitenkään tarkoituksella. Luen vuoden lopussa tai vuoden vaihduttua. Minulla on myös Cosmopolis pinossa. Tekstisi vain vakuuttaa minua lukemaan Omegapisteen.
VastaaPoistaUlla, mulla on ollut DeLillon Valkoinen kohina hyllyssä varmaan 20 vuotta. En ole lukenut. Jostain syystä tähän Omegapisteeseen tartuin. Heräsi kyllä kiinnostus DeLillon muuhunkin tuotantoon. Olen käsityksessä, että samantapaiset teemat kuin Omegapisteessä olisivat hänelle leimallisia.
PoistaToivottavasti pääsen pian lukemaan postauksesi. Odotan mielenkiinnolla kokemuksiasi Omegapisteestä.
Kiitos Omppu, että löysin tämän kirjan sinun blogista. Sain luettua ja laitan blogitekstini tänään.
PoistaKiitos Ulla, että kerroit tekstistäsi. Lähden tutkimuksille. :)
PoistaMinä pidin tästä kovasti!Pohdiskeleva ja ajatuksia täysi. Etsijän kirja, näkijän kirja. Kirja, jota oli luettava hitaasti, katsottava junassa vilistävää maisemaa ja maisteltava lauseita. Kaikessa rauhassa, hiljalleen. Juuri sellainen kirja, joka kestää useita lukukertoja. Niille tämä tosin ei ole, joille juonen täytyy vetää ja tapahtumien viedä.
VastaaPoistaOletko lukenut muuta DeLillolta? Itse en ole, mutta jotakin kautta olen päätynyt käsitykseen, että hänen muissakin kirjoissaan olisi vähän samaa kuin Omegapisteessä.
PoistaLukulistalle tämäkin - niin kuin moni muukin arvioimasi kirja, vaikken niistä aina kerrokaan :D. Sartreta olen nuorena lukenut, muistaakseni kolme kirjaa ja olin vuosikaudet täysin haltioissani ja tietysti Saarisen Sartren kertauksena :D. Tuo psykoanalyysin mukaanottaminen kommenttiosiossa kolahti minuun ihanasti, mutta en rupea sitä tässä enempää puimaan. Kiitos taas hienosta ja oivaltavasta bloggauksesta ♥.
VastaaPoistaDeLillo-innostukseni lähti liikkeelle tästä kirjasta. Hänen kirjansa on lähes poikkeuksetta sellaisia, että ne pitäisi lukea uudelleen ja taas uudelleen. Eksistentialismi on aina kiinnostavaa (ei tosin varmaan kovin muodikasta nykyisin, mutta väliäkö tuolla)
PoistaTotta. Ei sen enempää eksistentialismi kuin psykoanalyysikaan ole muodikasta. Minulla ne kulkevat käsi kädessä ajatusteni eturintamalla. Elämme pimeitä mutu-aikoja :o.
PoistaKyllä. Valitettavan pimeitä. Luen juuri Tiina Raevaaran toimittamaa kirjaa Voiko se olla totta? Siinä annetaan huutia kaiken maailman uskomuksille.
Poista