On aina erityisen kutkuttavaa, kun voi sanoa: tällaista en ole lukenut koskaan aikaisemmin. Tämä, jos mikä, pitää paikkansa skotlantilaisen Philipp Kerrin (synt. 1956) Liekit Berliinissä -teoksen kohdalla. Se on ensimmäinen osa ns. Berlin noir -sarjassa. Historiallinen dekkari, joka sijoittuu natsi-Saksaan. Teoksen kannessa on sitaatti Ilta-Sanomien arvostelusta. Se kuuluu näin: "Kerrin konsepti on tyrmäävän hyvä." Niin on. Se on suorastaan jäätävä.
Liekit Berliinissä oli matkalukemistani syyslomamatkalla Berliiniin. Täsmäteos, joka synnytti väreitä ja vipinää, koska luin sitä teoksen tapahtumapaikoilla. Kun matkustamisesta väsyneenä rojahdin Alexanderplatzilla sijainneen hotellini sänkyyn, ehdin lukea Kerrin teosta vain muutaman sivun, kun siinä jo kerrottiin, että tyypin lakiasiaintoimisto sijaitsi juurikin Alexanderplatzilla. Kun seuraavana päivänä kuljeskelin Unter den Lindenillä, teki romaanin päähenkilö Bernie Gunther samoin. Kun iltamyöhällä suunnittelin pistäytymistä seuraavana päivänä Potsdamiin luin Kerrin teoksesta seuraavaa: "Potsdamilainen oli pilkkanimitys ihmisistä, jotka olivat keisarillisten muistojen perään haikailevien Potsdamin asukkaiden tavoin koppavia, tekopyhiä ja toivottomasti ajastaan jäljessä niin älyllisyydessä kuin yhteiskunnallisissa käsityksissäänkin."
En löytänyt Potsdamista älyllistä hitautta. Sen sijaan siellä aikani kierreltyäni minulle selvisi, että junat olivat menneet lakkoon. Oli lauantai ja minulle kerrottiin, että seuraava juna Berliiniin lähtisi maanantaina. Lentoni takaisin Suomeen lähtisi sunnuntai-iltana, joten edessä oli pienimuotoinen ongelma. Se ratkesi kuitenkin nopeasti, kun lipputiskillä sain kuulla, että junat kulkevat sittenkin. Mitä lienee "keisarillisia muistoja" liikkunut postdamilaisten päässä, kun yksi sanoi yhtä ja toinen toista.
Liekit Berliinissä sekoittui omiin kokemuksiini tästä kaupungista. Natsi-Saksa ja nyky-Saksa, selkäni vasten pystyynjätettyä muuriseinää, natsien pikkutarkat pöytäkirjat. Juutalaisvainot. Lukemattomat ihmisen musertamisen systeemit. Loputtomat kuulustelut. Vaikka sen kaiken on tiennyt tapahtuneen, en pysty kuvamaan niitä tunteita, joita koin Topographie des Terrors -museossa lukiessani valokopiota oikeasta kolmannen valtakunnan aikaisesta kuulustelupöytäkirjasta. Siinä juutalainen nainen totesi kuulustelujen lopuksi, että hän ei sano mitään, koska sillä, mitä hän sanoisi ei olisi mitään merkitystä. Tuomio: hirtetään.
Liekit Berliinissä -teoksen alkuperäinen nimi, The March Violets, viittaa ihmisiin, jotka liittyivät kansallissosialistiseen puolueeseen vasta myöhempinä aikoina, mutta jotka antoivat ymmärtää kuuluneensa siihen alusta alkaen. Kerrin tekstissä keskitysleirit ovat esillä useaan kertaan. Eletään maailmassa, jossa on varottava sanomisiaan ja tekemisiään, koska muutoin voi joutua leirille. Teoksen ilmapiiriä voisi kutsua absurdiksi, jos sen juuret eivät kasvaisi oikeasta historiallisesta ajanjaksosta.
Kerrin dekkarissa eletään Berliinin olympialaisten vuotta 1936. Kolmannen valtakunnan lonkerot ulottuvat kaikkialle. Keneenkään ei voi luottaa. Kenestäkään ei voi varmuudella tietää, millä asioilla hän liikkuu. Aiemmin poliisina toiminut Bernie Gunther on ryhtynyt yksityisetsiväksi, jonka pääasialliset toimeksiannot liittyvät kadonneiden ihmisten etsimiseen. Ja heitähän riittää. Suurin osa kadonneista on piileskeleviä juutalaisia, joita Gunther nimittää "kadonneiksi sukellusveneiksi." Armottomassa maailmassa Gunther turvautuu karkeaan huumoriin ja alkoholiin sekä lakkaa tekemästä kovinkaan suurta eroa sen kaltaisten asioiden välillä kuin oikea ja väärä. Kun rikkaan liikemiehen tytär murhataan ja Gunther alkaa tutkia rikosta, on hän pian tilanteessa, jossa hänen toimintansa alkaa kiinnostaa myös Gestapoa.
Kerrin romaanissa dekkaritarina oli minulle sivuosassa. Etualalle nousivat huikean hieno aikakauden kuvaus sekä Kerrin värikäs kielenkäyttö, Monet teoksessa mainituista nimistä, kuten vaikkapa Herman Göring, ovat tuttuja jo kouluaikojen historiankirjan sivuilta. Yhtäkkiä he ovat läsnä Kerrin romaanissa kuin kuka tahansa romaanihenkilö. Vaikutelma on epätodellinen ja hämmentävä. Kerrin ironiset ilmaisut tuovat teokseen mukaan vielä ihan uuden tason, jossa historia ja ilmaisutapa muodostavat mehukkaan liiton.
"Olisi pirun vaikea löytää Emmy Göringin vaatteista mitään", Weizmann pihisi innoissaan. "Se lehmä on melkein yhtä lihava kuin miehensä. Hän pystyisi takuulla imettämään koko Hitler-Jugendin, ja silti jäisi maitoa Hermannin aamiaiseenkin."
"Tapasin kerran vangin, joka oli juutalainen ja lisäksi homoseksuaali. Ja jollei siinä ollut riittämiin, niin hän oli myös kommunisti. Se tarkoitti vaatetuksessa kolmea kolmion muotoista merkkiä."
Vaikka Gunther vastustaa kansallissosialismia, vaikuttaa se jatkuvasti hänen tekemisiinsä. Julkisesti ei sovi kertoa, mitä oikeasti ajattelee. Elämä on arpapeliä, jossa arvan voimassaoloaika saattaa päättyä milloin tahansa. Jos on onnekas, pystyy lisäaikaa saamaan muistamalla tehdä natsitervehdyksen oikeassa paikassa oikeiden henkilöiden seurassa. Liika uteliaisuus ei ole hyväksi, mutta Guntherin työssä se on välttämätöntä. Ns. kovaksi keitetyn dekkarin päähenkilöiden tavoin Gunther on pirullisen ovela ja ulkoisesti pelkäämätön. Fyysinen kipukaan ei ole hänelle vierasta ja kun hän saa erikoistehtäväksi soluttautua keskitysleirille, ei kyse ole valinnasta.
 |
| Brandenburgin portti |
Kerrin kansallissosialistinen Berliini on hänen omia sanojaan käyttääkseni kummitustalo: " ... hämäriä nurkkauksia, synkkiä portaikkoja, arveluttavia kellareita, lukittuja huoneita ja vintti täynnä valtoimenaan riehuvia räyhähenkiä, jotka paiskoivat kirjoja, rymisyttivät ovia, rikkoivat ikkunoita ..."
Kävellessäni Berliinissä huomasin tuon tuostakin miettiväni, miten monenlaisia ihmiskohtaloita monet kaupungin talot ja muistomerkit ovat nähneet. Kenties kiteytynein näistä muistomerkeistä on 1700-luvun loppupuolella rakennettu Brandenburgin portti. Kansallissosialistit käyttivät sitä juhlallisuuksiensa ja voimansa näyttämönä ja Saksojen kahtiajakautumisen aikana se toimi myös Itä- ja Länsi-Berliinin välisenä rajanylitysasemana. Kun muuri 9.11.1989 eli päivälleen 25 vuotta sitten murtui otettiin useimmat valokuvat juuri siitä kohdasta muuria, joka sijaitsi Brandenburgin portin luona. Sen luona seisoessani historia ei havissut, se piti korvia koskevaa meteliä.
Philip Kerr: Liekit Berliinissä (2013)
Englanninkielinen alkuteos: The March Violets (1989)
Suomentanut Jukka Jääskeläinen
Atena (pokkari)
Berliini on suosikkikaupunkini heti Pariisin jälkeen. Historialliset merkitykset ovat yksi syy siihen, sen lisäksi että Berliini on nykyisin hieno ja eläväinen. Luen paljon dekkareita, mutta tämä Kerr on vielä lukematta. Luen varmasti joskus.
VastaaPoistaSuosittelen ottamaan Kerriä matkalukemiseksi Berliiniin. Yhdistelmä on huikea. Minulla meni useita päivä toipua edes joten kuten Berliinistä. Se nyt ei johtunut pelkästään Kerristä, vaan koko tuosta kaupungista, näetystä ja koetusta. Bloggari Berliinissä vol. 2 tulee myöhemmin sopivan teoksen yhteydessä, jonka tietysti ostin Berliinistä. :)
PoistaHieno arvio, Omppu! Skottikirjailija on tavoittanut Berlinin hengen uskottavan vaikuttavasti. Tämä on mielenkiintoinen kirjasarja, vaikka kovaksikeitetty dekkari ei niin suosikkini olekaan. Berliini lukupaikkana heräsi eloon arviosi myötä!
VastaaPoistaTämä kirja lensi saman tien lukulistalleni. Kiitos kiinnostukseni herättämisessä. Berliini on vielä kokematta, mutta jos matka toteutuu, voisi tämä teos olla itseoikeutettu matkaseuralainen.
VastaaPoistaOli mukava lukea tämä. Olisipa minulla ollut Kerriä Berliinissä! Olen käynyt Berliinissä vain kerran (tämän vuoden helmikuussa) ja pidin kaupungista valtavasti. Kaikki se historia, kaikki se rumuus - ja kaikki se valtava kauneuskin.
VastaaPoistaMuistankin Katja mainion Berliini-matkaraporttisi. Minulle tämä reissu oli tosiaan ensimmäinen kyseisessä kaupungissa. Tykkäsin kyllä kovasti. Ylitsevuotavan paljon koettavaa. Olen roson ystävä ja Berliinissä, jos missä sitä on. Meni useita päiviä toipua tuosta reissusta ja tietyt mielikuvat kulkevat päässä edelleen.
PoistaAivan täydellinen kirja Berliinin matkalle. Myös poikaystäväni luki tuota viime Berliinin matkallamme ja kirja on houkutellut siitä asti lukujonossani aika ajoin.
VastaaPoistaBerliini on kaupunkitilana äärimmäisen kiehtova. Kaupunkikuva on jotenkin kerrostunut, siinä näkyy eri historian vaiheet, vanha ja rapistunut saa elää uuden rinnalla. Kävimme ensimmäisellä Berliinin reissullamme Tempelhofin lentokentällä, joka on nykyisin puisto, sekä Spreeparkilla, joka on siis Itä-Berliinin puolella sijaitseva hylätty huvipuisto. Suomalaisesta näkökulmasta on aivan käsittämätöntä, että tuollaset tilat vain jätetään sellaiseksi kuin ne joskus ovat olleet. Spreepark ei ole enää missään käytössä. Alue oli kokonaan suljettu, hieman ruosteinen maailmanpyörä vain pyöri itsekseen kirskahdellen tuulessa. Historia on läsnä ihan konkreettisesti kaupunkitilassa, mikä on käsittämättömän upea kokemus, kun sitä alkaa todella miettimään. Ja joka paikassa rakennustyömaita. Berliini on aidosti elävä kaupunki, se ei varmaan tule ikinä olemaan oikeasti "valmis".
Poikaystävälläsi on loistava matkakirjamaku ja sinulla taas loistava poikaystävämaku. :)
PoistaMinua viehättää kovasti juuri tuo Berliinin tietynlainen keskeneräisyys, prosessissa oleminen. Matkalla kohti, mutta ei valmiiksi.
Oli myös jännää huomata, miten erilaisia fiiliksiä tuli eri osissa Berliiniä. Ehdottomasti haluan sinne uudestaan. Tämä ensimmäinen kerta oli sellainen pikafiilistely, enkä ehtinyt edes mihinkään teatteriin tms., joten sitä puolta sitten seuraavalla kerralla.
Berliinistä on päässäni vielä paljon juttua ja sitä tulee sitten lisää jonkun postauksen yhteydessä. Ostin parikin oivallista teosta, joiden yhteydessä on luontevaa nostaa esiin muutamia Berliini-kokemuksia ja -tunnelmia.
Kiitos kommentistasi!