Goliarda Sapienza: Elämän ilo

Elämän ilo on valtava niin sisältönsä kuin sivumääränsäkin puolesta. Oikeastaan on melkeinpä vähättelyä kutsua Elämän iloa romaaniksi. Se on niin paljon enemmän. Maailma ja elämän pulssi. 1900-luvun alkupuoliskon eurooppalaisen ihmisen sielunmaisema. Marssi halki ajan ja yhteiskunnallisten muutosten. Matka, jonka yksityiskohdat ja laajat kaaret vangitsevat. Sen luettua olo on kuin matkalta palatessa. Päässä käy kiihkeä kuhina, matkalaukku on täynnä pyykkiä ja jääkaapissa pelkkä valo.

Elämän ilo on syvä syli, psykologisesti ja aatteellisesti hengästyttävän todenomainen yhden naisen elämäntarina. Se on uppoutumista taitavasti luotuun maailmaan, jossa omaelämäkerralliset elementit kohtaavat fiktion. Tässä suhteessa Elämän ilo on sukua Simone de Beauvoirin Mandariineille (Les Mandarins 1954).

*

Goliarda Sapienza (1924-1996) oli sisilialainen kirjailija ja näyttelijä, joka tuli tunnetuksi erityisesti rooleistaan italialaisen elokuvaohjaaja Luchino Viscontin elokuvissa. Hän kirjoitti Elämän iloa kymmenen vuotta ja sai sen valmiiksi vuonna 1976. Sapienza ehti kuitenkin kuolla ennen kuin hänen teoksensa julkaistiin. Ratkaisevassa roolissa oli Sapienzan aviomies Angelo Pellegrino, joka omalla kustannuksellaan julkaisi Elämän ilosta 1000 kappaleen painoksen vuonna 1998. Tämän jälkeen kului kuitenkin vielä kolme vuotta ennen kuin Sapienzan teos alkoi herättää kiinnostusta. Sittemmin se on käännetty useille eri kielille.

*

1.1.1900 syntyy Italian Cataniassa Modesta-niminen tyttö, jonka etunimi ei huonommin voisi kuvata hänen luonteenlaatuaan. Modesta on kaikkea muuta kuin vaatimaton ja hillitty. Hän polttaa kynttiläänsä paitsi molemmista päistä, vielä muutamasta muustakin kohdasta. Vaikka lapsuus melkein sammuttaa liekin, nousee se sinnikkäästi palamaan uudelleen. Modestassa ruumillistuu Eino Leinon Hymni tulelle: Ken tulta on, se tulta palvelkoon ... herätä hehkuun, työhön, taisteluun ...toteuttaa vuosisatain unelmat ... on elon aika lyhyt kullakin / siis palakaamme lieskoin leimuvin/tulessa kohotkaamme korkealle/maa maahan jää/mut henki taivahalle.

Modestan ensimmäiset vuodet ovat täynnä mustaa mustaa mustaa. Miten monta eri sävyä mustassa voi ollakaan. Traagisten tapahtumien jälkeen hänen elinpaikakseen vakiintuu luostari, jossa mustaa yritetään pestä pois. Luostarissa Modesta kuitenkin oppii taitavaksi manipuloijaksi. Itkemällä ja pyörtyilemällä sopivissa kohdissa voi saada ihmeitä aikaan. Vielä pidemmälle hän pääsee tarjoamalla auttavan kätensä kuoleman sanansaattajalle. Modesta ei kuitenkaan ole paha. Pikemminkin hän on viaton luonnonlapsi, joka kykenee myös mitä häikäilemättömimpiin ja tunteettomimpiin tekoihin. Kyse on pitkälti henkiin jäämisestä niillä eväillä, joita hän ei koskaan saanut matkaansa.

Elämän ilon johtomotiiveja ovat seksuaalisuus, vapaa rakkaus ja politiikka. Modestan "sillä silmä" on aktiivinen ja kohdistuu niin Beatriceen, Rosarioon, Carloon, Joyceen, Ninaan kuin Beatricen isään Carmineenkin muutamia kohteita mainitakseni. Sukupuolella ei ole väliä. Halulla ja sen täyttymyksellä sen sijaan on. Modestan ja Beatricen sekä Modestan ja Joycen välinen suhde toi mieleeni Radclyffe Hallin lesbokirjallisuuden klassikon The Well of Loneliness (1928). Sapienza kuvaa Modestan ja Beatricen välistä suhdetta alkuun hienovaraisesti vihjaten ja suhde näyttääkin ensin lähinnä 1800-luvun kirjallisuudesta tutulta naisten väliseltä romanttiselta ystävyydeltä (joka termi toki oli myös peitesana naisten välisille seksisuhteille). Modestan ja Stellan suhde puolestaan linkittäytyy Hallin teokseen ja siitä esitettyyn kritiikkiin sitä kautta, että Stella pitää homoseksuaalisuutta epänormaalina, koska sillä ei ole tulevaisuutta, ie. se ei sisällä mahdollisuutta avioliittoon ja lasten hankkimiseen. Homoseksuaalisuuden peilistä katsovat niin luonnonlait, Rousseau kuin Jumalakin.

Joyce tuskailee Modestalle: "Mitä Jumala tai Rousseau tähän kuuluvat ... Voi Modesta, sinä et tiedä. Pariisissa, niissä homoseksuaalien kohtauspaikoissa, sairaalloisia ruumiita yhdessä läjässä, keltaisia, tukahtuneita, häpeän leimaamia kasvoja, savuisessa, alkoholinhuuruisen hengityksen täyttämässä ilmassa ... se olisi todellinen helvetin esikartano, jos helvetti olisi olemassa."

Modestan kohdalla "lihallinen yhteisymmärrys menee rakkauden edelle." Seksuaalisuus on voima, joka ei välitä normeista ja säädöksistä, se vie mukanaan kuin kevättulva. Modestan näkemys rakkaudesta on radikaali. Kyllästyttyään itseensä ihminen rakastuu toiseen ja kyllästyttyään toiseen hän rakastuu kolmanteen. Rakkaus on maailmanpyörä, jonka vaunuja seksuaalivietti Modestan kohdalle pysäyttelee. Miksi jättää kiipeämättä sisään, kun jokaisessa vaunussa odottaa uusi kyyti ja uusi houkuttava ihminen?

Modesta on lepattava sielu. Soihtu, joka ei anna ympäristön, yhteiskunnallisten odotusten ja muiden ihmisten asettaa itselleen rajoituksia. Erityistä huutia häneltä saavat naisille asetetut odotukset. 1900-luvun alkupuolen kontekstissä naiseus on monissa asioissa este, mutta Modesta oppii kääntämään esteet voitokseen. Kuten Virginia Woolf totesi kirjassaan A Room of One's Own (1929, suom. Oma huone (1980)), nainen tarvitsee omaa rahaa ja oman huoneen. Erinäisten viekkaiden vaiheiden kautta Modesta onnistuu vakiinnuttamaan paikkansa herraskartanossa, johon hänet luostarista siirretään. Siellä hän tekee itsestään välttämättömän ja kirjanpitoa opiskeltuaan hän pitää koko talouden kukkaronnyörejä käsissään. Avioliitto vähämielisen Ippoliton kanssa takaa hänelle pysyvän asuinpaikan, jonka Modesty kruunaa synnyttämällä lapsen, jonka isän hän väittää olevan Ippolito.

1900-luvun alkuvuosikymmenillä monet asiat olivat naisille kiellettyjä tai ainakin sopimattomia. Toisesta näkökulmasta katsottuna tämä tarkoitti, että naisille tarjoutui lukemattomia ja usein hyvin yksinkertaisiakin keinoja haastaa perinteinen naisrooli. Modesta pukeutuu housuihin ja polttaa piippua. Kautta Elämän ilon Sapienza korostaa naisten koulutuksen merkitystä ja Modestakin päätyy opiskelemaan yliopistoon, jossa hän sukupuolensa vuoksi kokee itsensä kummajaiseksi. Modesty ei suostu naisten orjarooliin, hän ei halua itselleen isäntää, jota naisellisesti palvoa. Edes raskaudella uhkaaminen ei saa Modestaa taipumaan, kuten Carmine saa kokea.

"Mutta älä pilaile miehen kanssa, sillä jos haluan, voin naulita sinut paikoillesi lapsella. Silloin sinun on pakko ajatella minua ainakin vuoden verran.

- Laskelmasi pettävät Carmine. Luuletko, että olisin ollut nämä kuukaudet näin rauhallinen, ellei minulla olisi keinoa pysyä vapaana?"

Vapaus on Modestalle korkea arvo. Häntä ei voi sitoa tai vangita. Hänen ruumistaan ei voi omistaa. Hän on itsensä oma. Modesta sanoutuu irti ruumiinsa alistamisesta raskauksien avulla, sillä hän tietää keinot. "Naisen täytyy säilyttää malttinsa huudon ja riitojen keskellä." Miksi? Kuka niin väittää? Modesta venyttää naiseuden rajoja. Kuka on luonut säännöt? Kuka vaatii? Modestaa ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä häneltä odotetaan siksi, että hän on nainen. Jos naiseus on kohtalo, Modesta repii naiseuden kohtalosta irti vaikka hampaillaan. Hän ei odota. Hän antaa köniin Penelopelle, mokomalle miestään odottavalle. Hän ei hyväksy tyttöjen ja poikien välille tehtyä eroa. "Olla hillitty, silmät alas luotuina, vaalia itsessään huomispäivän nuorta neitiä ... sääntöjä, vankiloita, miesten rakentamaa historiaa." Miksi ihmeessä jokainen nainen ei ryhtyisi kapinaan? 

Feministisessä tutkimuksessa on kyseenalaistettu jako miehiseen kulttuurin alueeseen ja naisten positioimiseen osaksi luontoa. Modesta jos kuka kyseenalaistaa tämän jaottelun. Hän ei suostu jäämään kodin yksityiselle alueelle, vaan haluaa ottaa haltuunsa koko maailman. Hän ei suostu tulemaan vangituksi naiseuteen ja asettaa liikkeeseen naisruumiin naisen vangitsijana. Modestan tunnuslause voisikin olla Barbara Kruegerin 1980-luvulla kirjoittaman binääristä sukupuolijakoa ravistelevan teoksen otsikko: We don't wanna play nature to your culture.

Maria Montessori, Antonio Gramsci, Adolf Hitler, Luigi Pirandello, Aleksandra Kollontai, Jean-Paul Sartre, Henry Miller, Stendahl, Goethe, Jack Kerouac ja monet muut aikansa merkkihenkilöt kirjoittuvat osaksi Elämän ilon aate- ja ajatusmaailmaa ja toimivat sen kulttuurisina merkitsijöinä. Erityinen merkitys Modestan kehitykselle on sosialisti August Bebelillä, joka kirjoitti suurta suosiota saaneen teoksen Die Frau und Sozialismus (1879, suom. Nainen ja yhteiskunnallinen kysymys (1904)). Sosialismissa Modestaa kiinnostaa alun perin juuri se, että he eivät tehneet jyrkkää erottelua sen suhteen, mikä on soveliasta miehille ja mikä taas naisille. Poliitiikkaan osallistumisesta Modesta joutuu kuitenkin maksamaan korkean hinnan.

Elämän ilo rönsyilee - välillä liikaakin. Toisinaan tarina hajoaa ja ihmisiä on tarinassa enemmän kuin lukija pystyy kohtuudella vastaanottamaan. T'ämänkaltaiset puutteet ovat kuitenkin pieniä sen rinnalla, että Elämän ilo on aivan eittämättä kirjallinen tapaus. Haluankin kiittää Gummerusta  ja kääntäjä Laura Lahdensuuta Elämän ilon saattamisesta myös suomalaisten lukijoiden ulottuville. Teoksen kieli on erityisesti sen alkupuolella mielenkiintoisen vanhahtavan kuuloista ja sen välittämisessä suomeksi Lahdensuu onnistuu erinomaisesti.

Elämän ilossa risteävät seksuaalisuus ja kuolema, rajojen rikkominen ja niiden ylittäminen. Se on henkilökohtaisen uskaltamisen ja aitona elämisen korkea veisu. Minulle se sanoo: tärkeintä on olla oma itsensä. Orkesteri soittakoon läpi päivän ja yön. Nämä tanssikengät minulle on annettu ja niillä minä tanssin, kun avonaisesta ikkunasta puhaltaa merituulten suolaa.

Goliarda Sapienza: Elämän ilo (2014)

Italiankielinen alkuperäisteos: L'arte della gioia

Suomentanut: Laura Lahdensuu

Gummerus
714 sivua