Siirry pääsisältöön

Victoria Holt: Unelma paholaisratsastajasta



Luin viihderomaanin.

Kun nyt on ollut keskustelua luku- ja viihderomaanista, päätin poistua omaksi kokemani kirjallisuuden alueelta ja tempaista yhden Victoria Holtin romaanin kitusiini. Tämä oli myös nostalgiaa herättävä teko, sillä teinivuosina olin armottoman kovasti viehtynyt Holtin romaaneista. Erityisesti mieleeni ovat jääneet juoksuhiekkakohtaukset ja henkilöparat, jotka juoksuhiekkaan takertuivat ja värisivät lähestyvän kuoleman pelossaan. Tosin aina he pelastuivat, muttä sitä edelsi omalta puoleltani monta hikistä ja pelon täyttämää hetkeä. Juoksuhiekkopelko muuntui mielessäni suonsilmäkepeloksi ja Holtia luettuani en ole koskaan pystynyt kuljeskelemaan suomaalla yhtä huolettomasti kuin ennen hänen kirjojensa lukemista.

Kirjahyllystäni löytyi Holtin Unelma Paholaisratsastajasta, jonka kerran pelastin kirjaston poistohyllystä. Se on taattua Holtia, jossa jännittäviä ja osin pelottaviakin juonenkäänteitä ei puutu. Holt onnistuu mainiosti pitämään lukijan  mielenkiinnon yllä ja paikoin UP yltyy pageturneriksi. Tiivistäen voisi sanoa, että tämä teos täyttää mainiosti viihdekirjallisuuden vaatimukset.  

Teoksen päähenkilö on 26-vuotias April Prank, joka saapuu viettämään syyslomaa tätinsä linnamaiseen taloon. Päivisin talo on viehättävä ja valoisa, mutta öisin se täyttyy pimeistä varjoista ja kummallisista äänistä ja kolahduksista. Kun April uskaltautuu kurkistamaan huoneensa ovesta sen ulkopuolella olevaan käytävään näkee hän seinällä ratsastajan muotoisen lepattavan varjon. Käytävä on kostea ja siellä haisee kummalliselta ja kestää pitkään ennen kuin April uskaltautuu lähtemään laajemmille yöllisille tutkimusretkille.

Holtin kieli ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta hän nostattaa jännitystä taitavasti ja välillä olin ihan oikeasti peloissani pitkässä yöpaidassaan pitkin öisiä käytäviä kulkevan Aprilin puolesta. Tarina on rakennettu niin, että lukijalle kerrotaan paholaisratsastajan tarina, mutta April on siitä tietämätön. Paholaisratsastaja on rikkaan suvun poika, joka meni päästään sekaisin rakastuttuaan kauniiseen Annabeliin, jonka toinen mies vei mukanaan, eikä paholaisratsastaja koskaan toipunut traagisesta menetyksestään. Holt on Poensa lukenut, sillä minulle ainakin tuli Annabelista heti mieleen Poen säkeet: But we loved with a love that was more than love / I and my Annabel Lee.

Teoksen hienoimpia kohtia on, kun April ratsastaessaan tuntee saman tuoksun tai ehkäpä paremmin hajun kuin öisillä käytävillä kulkiessaan. Hetken päästä kuuluu kavioiden kopsetta ja sitten tuleekin jo hevonen ja mies ja April tietää, että se on menoa. Sitä vaan hän ei tiedä, minkälaisesta miehestä on kysymys. Holt pistää lisää hanaa ja tapahtumat käyvät varsin riemukkaiksi, tosin tämä riemukkuuden kokemus syntyi omalla kohdallani osittain siitä, että Holt kantoi pöytään monia goottilaisen romaanin aineksia. Mikä kattaus. Voi silmät ja niiden loisto. Pikisilmät ja niiden kutsut ja vaarat. Voi narahtavat ovet ja päältä putoavat huivit. Voi maskuliinisuuden vahvuus ja naisen heikkous. Voi valojen, varjojen ja öisten huokausten leikki. Voi oven takaa kuuluva läähättävä hengitys. On hulluutta, mielen sekavuutta ja äärimmäisiä tunnetiloja.

Kyllä vaan oli hauska nostalgiamatka teini-iän lukemistojeni äärelle.

Lopuksi tiedoksi, että Victoria Holt ei ole kirjoittanut kirjaa nimeltä Unelma paholaisratsastajasta. Aprillia, syö silliä ja lue hyvää kirjallisuutta päälle. Kaikki edellä oleva on omaa sepitelmääni lukuunottamatta sitä, että luin teininä Victoria Holtia ja kerran poimin kirjaston poistovaunusta mukaani hänen kirjoittamansa romaanin.

Kommentit

  1. Piti ihan tulla katsomaan, että mitäs täällä oikein tapahtuu, kun postauksesi otsikon näin. :) Hyvää aprillipäivää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Omppu, tämä oli aivan huippu ja todella viihdyttävä (muista, että myös viimeisimmällä sanalla on minun käytössäni erittäin positiivinen merkityssisältö) :D Hyvää huhtikuun ensimmäistä päivää!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Katja ja hyvää aprillipäivän iltaa!

    VastaaPoista
  4. Just näitä Holtin ja Kaari Utrion, Cooksonin, Whitneyn ym. romaaneja luin teininä ja varhaisaikuisena ja ystävättäreni sanoi kirjoja roskaromaaneiksi, mutta kuten kerroin hän lainasi niitä minulta ja luki niitä mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita muita mainitsemiasi en lukenut, mutta Holtilta luin kaikki mitä sain käsiini ja sen lisäksi myös Sergeanne Golonin Angelika-kirjoja.

      Poista
    2. Ei niiden lukeminen ole myöhäistä vieläkään :) :)

      Poista
  5. Senkin kettu, olin jo ihan innoissain :)

    Vihdoin pääsin muuten koneen ääreen, vastaamaan muun muassa sinun aamulla kirjoittamaasi hienoon vastaukseen tuolla minun puolella! Kiitos siitä ja tästä aprillista myös!

    Hyvää huhtikuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki mieli vähän keppostella.

      Hyvää huhtikuuta Kaisa Reetta sinulle myös. Huhtikuu on epälempikuukauteni, kuukausista julmin, kuten sanotaan. Yritän lusia läpi huhtikuun reippain mielin.

      Palaan kommentointiin blogissasi.

      Poista
  6. Hahaa! Minuun meni ihan täydestä - viimeiseen kappaleeseen asti. Hauskaa! Ja kiitos, että aprilli paljastui saman kirjoituksen lopusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Paula. Joskus sitä haluaa vähän irrotella ja kun sitä varten sattui kohdalle tämä ihan erityinen päivä, niin annoin mennä. Hyvää huhtikuuta sinulle!

      Poista
  7. Mahtava kamppailu järjen ja tunteen kesken! Pidin siitä, ja pidin romaanistakin, etenkin sen aiheenkäsittelystä ja rakenteesta. Jotain jäi etäiseksi, siksi ei läsähtänyt napakymppiin, mutta siis pidin. Sinä sen sijaan osuit taas tekstilläsi maaliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Ihan mahtavia olivat ne linnatalon käytävien karttapiirrokset. En muista vastaavia olleen missään muissa Holtin kirjoissa. Rupeaa jo löytymään näistä hänen uudemmista teoksistaan muutakin kuin goottilaisten laskoksien varjoja. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä