Victoria Holt: Unelma paholaisratsastajasta

Luin viihderomaanin.

Kun nyt on ollut keskustelua luku- ja viihderomaanista, päätin poistua omaksi kokemani kirjallisuuden alueelta ja tempaista yhden Victoria Holtin romaanin kitusiini. Tämä oli myös nostalgiaa herättävä teko, sillä teinivuosina olin armottoman kovasti viehtynyt Holtin romaaneista. Erityisesti mieleeni ovat jääneet juoksuhiekkakohtaukset ja henkilöparat, jotka juoksuhiekkaan takertuivat ja värisivät lähestyvän kuoleman pelossaan. Tosin aina he pelastuivat, muttä sitä edelsi omalta puoleltani monta hikistä ja pelon täyttämää hetkeä. Juoksuhiekkopelko muuntui mielessäni suonsilmäkepeloksi ja Holtia luettuani en ole koskaan pystynyt kuljeskelemaan suomaalla yhtä huolettomasti kuin ennen hänen kirjojensa lukemista.

Kirjahyllystäni löytyi Holtin Unelma Paholaisratsastajasta, jonka kerran pelastin kirjaston poistohyllystä. Se on taattua Holtia, jossa jännittäviä ja osin pelottaviakin juonenkäänteitä ei puutu. Holt onnistuu mainiosti pitämään lukijan  mielenkiinnon yllä ja paikoin UP yltyy pageturneriksi. Tiivistäen voisi sanoa, että tämä teos täyttää mainiosti viihdekirjallisuuden vaatimukset.  

Teoksen päähenkilö on 26-vuotias April Prank, joka saapuu viettämään syyslomaa tätinsä linnamaiseen taloon. Päivisin talo on viehättävä ja valoisa, mutta öisin se täyttyy pimeistä varjoista ja kummallisista äänistä ja kolahduksista. Kun April uskaltautuu kurkistamaan huoneensa ovesta sen ulkopuolella olevaan käytävään näkee hän seinällä ratsastajan muotoisen lepattavan varjon. Käytävä on kostea ja siellä haisee kummalliselta ja kestää pitkään ennen kuin April uskaltautuu lähtemään laajemmille yöllisille tutkimusretkille.

Holtin kieli ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta hän nostattaa jännitystä taitavasti ja välillä olin ihan oikeasti peloissani pitkässä yöpaidassaan pitkin öisiä käytäviä kulkevan Aprilin puolesta. Tarina on rakennettu niin, että lukijalle kerrotaan paholaisratsastajan tarina, mutta April on siitä tietämätön. Paholaisratsastaja on rikkaan suvun poika, joka meni päästään sekaisin rakastuttuaan kauniiseen Annabeliin, jonka toinen mies vei mukanaan, eikä paholaisratsastaja koskaan toipunut traagisesta menetyksestään. Holt on Poensa lukenut, sillä minulle ainakin tuli Annabelista heti mieleen Poen säkeet: But we loved with a love that was more than love / I and my Annabel Lee.

Teoksen hienoimpia kohtia on, kun April ratsastaessaan tuntee saman tuoksun tai ehkäpä paremmin hajun kuin öisillä käytävillä kulkiessaan. Hetken päästä kuuluu kavioiden kopsetta ja sitten tuleekin jo hevonen ja mies ja April tietää, että se on menoa. Sitä vaan hän ei tiedä, minkälaisesta miehestä on kysymys. Holt pistää lisää hanaa ja tapahtumat käyvät varsin riemukkaiksi, tosin tämä riemukkuuden kokemus syntyi omalla kohdallani osittain siitä, että Holt kantoi pöytään monia goottilaisen romaanin aineksia. Mikä kattaus. Voi silmät ja niiden loisto. Pikisilmät ja niiden kutsut ja vaarat. Voi narahtavat ovet ja päältä putoavat huivit. Voi maskuliinisuuden vahvuus ja naisen heikkous. Voi valojen, varjojen ja öisten huokausten leikki. Voi oven takaa kuuluva läähättävä hengitys. On hulluutta, mielen sekavuutta ja äärimmäisiä tunnetiloja.

Kyllä vaan oli hauska nostalgiamatka teini-iän lukemistojeni äärelle.

Lopuksi tiedoksi, että Victoria Holt ei ole kirjoittanut kirjaa nimeltä Unelma paholaisratsastajasta. Aprillia, syö silliä ja lue hyvää kirjallisuutta päälle. Kaikki edellä oleva on omaa sepitelmääni lukuunottamatta sitä, että luin teininä Victoria Holtia ja kerran poimin kirjaston poistovaunusta mukaani hänen kirjoittamansa romaanin.