Akhil Sharma: Family Life

3 minuuttia voi muuttaa koko loppuelämän. 

3 minuuttia voi ottaa elämän kauhakuormaajaotteeseensa ja paiskata sen pitkin sementtiä ja asvaltoituja katuja.

3 ratkaisevaa minuuttia, jotka ovat iäksi menneet. Iäksi jääneet.

*

Akhil Sharmaa pidetään yhtenä uusista vahvoista kertojaäänistä ja vuonna 2007 hänet valittiin Grantan parhaiden nuorten amerikkalaisten romaanikirjailijoiden listalle. Esikoisteoksestaan An Obedient Father (2000) hän sai PEN/Hemingway -palkinnon ja Family Life (2015) puolestaan toi hänelle Folio-palkinnon.

Syntyperältään intialaisen Sharman romaani kertoo Mishran perheestä, joka edustaa ensimmäisiä Intiasta Amerikkaan muuttaneiden sukupolvea. Ensin lähtee isä ja vuoden päästä häntä seuraavat äiti sekä veljekset Birju ja Ajay. Vaikka Sharma kertoo yhdestä perheestä, hänen kuvauksensa muodostuu yleisemmäksi kuvaksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi monet intialaisperheet ovat päätyneet muuttamaan Amerikkaan.

Isän kohdalla muuton syynä olivat hänen kokemansa itseinho sekä erityisesti lännen näkeminen tieteen ihmemaana. Kokemuksen tieteen merkityksestä Sharma kytkee Intian Vihreään vallankumoukseen. Heti teoksen alkusivuilta lähtien painotetaan koulutuksen merkitystä. Se on moottoritie ja tikapuut, joita pitkin on mahdollista kivuta korkeammalle yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Usko koulutuksen vankkumattomaan merkitykseen tarkoittaa erityisesti vanhimman pojan Birjun kohdalla, että häneen asetetaan suuria, melkeinpä kohtuuttomia vaatimuksia ja häneltä edellytetään pääsya opiskelemaan hyvään lukioon.

Kaikki on menossa suunnitelmien mukaan ja Birju, jonka englanninkielen taito on vielä melko olematon, onnistuu saamaan opiskelupaikan tiedelukiosta. Pian tämän jälkeen tulee kuitenkin se kohtalokas päivä, jolloin Birju hyppää uimaaltaaseen, lyö päänsä sen pohjaan ja makaa altaan pohjalla 3 minuuttia. Tuloksena on aivovaurio ilman toiveita paranemisesta. Birjun onnettomuuden myötä murskaantuvat kaikki ne haaveet, joita elämään Amerikassa on liitetty.

Sharma kirjoittaa hyvin varman tuntuisesti. Tavalla, joka on ominaista kirjailijoille, joilla on jo monta teosta plakkarissa. Hän kuvaa ulkoisen kautta sitä, miltä tuntuu, kun elämä on suistunut raiteiltaan, eikä koskaan enää niille palaa. Birju makaa hoitopöydällä. Hän syötetään ja kylvetetään. Mitä liikkuu Ajayn ajatuksissa? Sen Sharma jättää lukijan kuviteltavaksi. Hän ei kirjoita sisäisiä monologeja, ei kerro romaanihenkilöidensä tunteista. Tietyllä tapaa hänen tyyliään voisi kutsua jopa lakoniseksi. Sanat ovat yksinkertaisia ja putoilevat painavien pisaroiden tavoin. Ne kantavat pettymyksiä, surua, yritystä selviytyä, pyrkimystä kaikesta huolimatta elää elämäänsä jollakin tavalla.

Birjun sairaus syö perheen. Isä alkaa ryypätä, äiti omistautuu Birjun hoitamiselle, Ajay menee siinä sivussa. Hän ei pitkään aikaan kerro kenellekään veljestään, kunnes alkaa keksiä mitä satumaisempia tarinoita siitä, miten lahjakas Birju oli. Miten loistava koripallonpelaaja hän oli, miten hän pelasti naisen palavasta autosta, miten hän oli musiikillisesti hurjan lahjakas, miten hänellä oli valokuvamuisti ja miten hän oli aivan omaa luokkaansa karatessa. Ajay ympäröi Birjun valheellisilla tarinoilla tämän lahjakkuudesta ja kääntää elämän epäoikeudenmukaisuuden tasapainolautaa Birjun hyväksi. "By lying, I felt that I had placed a finger on a balance that was tilting too far to one side." Birjun kyvyistä keksiemiensä valheiden kautta Ajay oppii myös uudestaan rakastamaan veljeään. Valheiden kertomista seuraavat Ajayn tarinat Birjun hoidon yksityiskohdista. On kuin Ajay itse seisoisi tasapainolaudalla ja kääntelisi sitä puolelta toiselle. Se on tunne-elämän työstämistä, pyrkimystä tulla toimeen toimeen niissä olosuhteissa, joista on tullut Mishrojen elämän kollektiivinen subjekti.

Intialainen kulttuuri on Sharman teoksessa läsnä monin tavoin, jotka länsimaisessa lukijassa herättävät osin kummastustakin. Välillä Shuba, perheen äiti, on ihmisten mielestä lähes pyhä henkilö, jolta tullaan kysymään neuvoa mitä moninaisimmissa kysymyksissä. Välillä Mishrat hylätään tylysti. Toisinaan taas Birjun luokse tulee erinäistä porukkaa, jotka omilla tavoillaan yrittävät parantaa hänet. Koulutuksen merkitys korostuu kautta teoksen ja Ajaysta tulee paikoin esimerkki ja innostaja häntä nuoremmille intialaisille lapsille. Myös lapset nähdään intialaisten keskuudessa pitkälti vanhempiensa aseman ja koulutuksen kautta. Ne ovat tekijöitä, jotka luovat hierarkkisia suhteita lasten välille.

Sharma määrittää teoksessaan ne raamit, joiden sisällä intialaiset maahanmuuttajat ovat puristuksissa. Ajay kokee rasismia, mutta myös hän itse on rasistinen ja osallistuu ihmisten arvottamiseen heidän syntyperänsä ja ihonvärinsä mukaan. Intialaisten rasistisuus tulee teoksessa esiin laajemminkin ja ainkin minulle se tuli yllätyksenä. Mietin, onko vastaavaa esiintynyt toisen lahjakkaan intialaisamerikkalaisen kirjailijan Jhumpa Lahirin kuvauksissa, mutta en ainakaan muista hänen kirjoittaneen tästä asiasta niin armottoman rehellisen tuntuisesti kuin Sharma. Intialaisten rasismin syitä ei tietysti tarvitse kaukaa etsiä, sillä epäluulot jylläävä puolin ja toisin. Amerikkalaisille intialaiset ovat epätoivoista porukkaa, joka on valmis suunnilleen mihin tahansa lunastaakseen paikkansa amerikkalaisen yhteiskunnan jäsenenä. Sharman teksti on kaunistelematonta, eikä hän siloittele myöskään intialaisen kulttuurin vähemmän mukavia puolia. Teoksessa kuvataan rehellisesti ja kiertelemättä esimerkiksi sitä, miten muut intialaiset hylkäävät Mirshan perheen, kun käy ilmi, että perheen isä on alkoholisti.

Selviytyminen lienee jonkinlainen geneettinen koodi ihmisessä, joka voi saada mitä kummallisimpia ilmenemismuotoja. Ensin Ajay keksii veljestään sankaritarinoita. Tämän jälkeen tarinat muuttuvat inhorealistisen tarkoiksi kuvauksisi veljen hoitotoimenpiteistä. Siinä vaiheessa kun Ajay on teini-iässä hän saa päähänsä etsiä itselleen tyttöystävän ja tämä etsintä saa ulkopuolisen näkökulmasta melko hupaisia ja hellyyttäviä muotoja. Todellinen käänne Ajayn elämässä tapahtuu, kun hän alkaa lukea Hemingwaysta tehtyjä kirjoituksia, elämänkertoja ja hänen teostensa selityslaitoksia. Silloin aukeaa jotakin, jota kukaan kirjallisuudenystävä ei pysty ihan kuivin silmin lukemaan. Silloin syntyy lumo ja kuuluu hiljaista melodista suhinaa. Niitä pieniä ääniä, jotka kertovat siitä, että ihminen ei ole enää se, jolle pelkästään tapahtuu, vaan myös se, joka saa tapahtumaan.

3 minuttia voi muuttaa koko loppuelämän.

Vuosien kuluessa 3 minuuttia voi tehdä kirjailijan.

Akhil Sharma: Family life (2014)

210 sivua

Faber & Faber