Siirry pääsisältöön

Jonas T. Bengtsson: Submarino

Submarino on armottoman tinkimätön kuvaus kahdesta veljeksestä, jotka yrittävät selvitä elämästä hengissä eväillä, joita eivät koskaan saaneet. [Jotakin edellisen tapaista tästä teoksesta kai kuuluu kirjoittaa.] Jonas T. Bengtssonin romaani ei ole miellyttävä eikä kaunis. [Ei ole. Tästä lauseesta olen samaa mieltä.] Bengtsson sohaisee tanskalaiset idyllit rikki, näyttää maailman, jossa onnellinen ydinperhe on samalla tavoin vieras käsite kuin tuntematon sivisstyssana. [Jep.]

Sen jälkeen kun aloin myydä heroiinia meistä on tullut se perhe, joka olemme aina halunneet olla.

[Tämänkaltainen sitaatti saattaisi innostaa tarttumaan tähän teokseen. Sillä kiinnostavathan ne. Huumeet ja niiden aiheuttama ihmisen rappio. Niistä on mukava lukea omassa tutussa lukutuolissa istuen. Lukea ja ehkä vähän kauhistellakin tai ylpeillä siitä, että ei tunne moraalista ylemmyydentuntoa.]

Teoksen takakannessa Sofie Oksanen toteaa, että Submarino on "elämän varjopuolen klassikko jo nyt." [Mitä se Sofie nyt oikein puhuu? Kenelle on, kenelle ei. Minulle ainakaan ei ole. En kuulu niihin, joita Sofie tarkoittaa.] Okei. Kertomus miehestä, joka on sekä narkomaani että yksinhuoltaja on kiinnostava lähtökohta. [Ehkä. Varsinkin, jos tällaiseen yhdistelmään ei ole aiemmin törmännyt.] Ollakseni rehellinen, on kuitenkin todettava, että minulle ylittämätön huumekirjallisuuden klassikko on Hubert Selby jr.:n Unelmien sielunmessu (Requiem for a dream, 1978), josta tehdyn elokuvan olen myöskin nähnyt ja joka sisältää kohtauksia, joita edes niin huonomuistinen ihminen kuin minä ei kykene unohtamaan. [Ja jotkut niistä poistaisin mieluusti muististani.]

Submarinoa lukiessani en pääse eroon ajatuksesta, että se on sosiaalipornoa. [Mistä tämä johtuu? Miksi en koe samalla tavoin vaikkapa Susanna Alakosken teosten suhteen?] Kiinnostavin kohta teoksessa on, kun huomaan toivovani, että huumeisä alkaisi jo myydä perintörahoilla ostamiaan huumeita, jotta hänen elämänsä ei sortuisi. [Kummallinen toivomus, mutta tosi. Tämä kai kertoo siitä, että samaistuin jollakin tavoin tähän huumeisään ja toivoin, että hän pystyisi jatkamaan elämäänsä yhdessä poikansa kanssa.]

Bengtssonin romaani osoittaa, että huumeidenkäyttäjät ovat ihmisiä siinä missä muutkin. [Tämä tietysti ei ole yllättävää kuin siinä tapauksessa, että on aiemmin pitänyt heitä jonain omana omituisena rotunaan.] Teoksen veljekset ovat monella tapaa hyviä ihmisiä. Pyrkivät hyvään, mutta ovat heikkoja, koska heiltä puuttuu turvallinen lapsuus ja elämän valttikortit. [No nyt tuli kyllä aikamoinen klisee.]

Submarino nostaa esiin kysymyksen, missä määrin ihminen tekee valintansa itse ja missä määrin valinta on jo tehty johtuen siitä, mitä hänelle on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta. [Moralistilla luonnollisesti on vastaus tähänkin kysymykseen. Me muut joudumme kamppailemaan eri vaihtoehtojen välillä.]

Veljeksiä yhdistää se, mitä lapsena tapahtui, koska he olivat lapsia, eivätkä osanneet estää sitä mitä tapahtui tapahtumasta. [Sanon tämän nyt näin, että en suoraan kerro, mistä oli kysymys.]

Tästä romaanista on luonnollisesti tekeillä elokuva, sillä näyttäähän se todella kiinnostavalta, kun pikkupoika leikkii leikkejään ja isä piikittää vessassa heroiinia. [Ne lipputulot! Leffateatterin turvallisen pehmeät penkit, popcornit ja irtokarkit.] Lisäksi teos tarjoaa seksiä, josta osa ei ole tavallisimmasta päästä ja mikäänhän tässä maailmassa ei myy yhtä hyvin kuin seksi. [Maailmamme seksualisoitumisen loppu ei edes häämötä. Päinvastoin. Seksuaalisuutemme vaikuttaa jauhautuvan päivä päivältä vahvemmin markkinavoimien rattaanpyörissä.]

Jos haluaa tarinan, joka nappaa mukaansa ja vie ajatukset pois arkielämästä, Submarino on erinomainen valinta. [On se.] Mitä selvemmältä alkaa näyttää, että tämä teos ei voi päättyä onnellisesti, sitä hanakammin tätä teosta lukee. On pakko saada tietää, miten tässä käy. [Niin kävi minullekin.]

Bengtssonin teosta lukiessa voisi itkeä ja surra. Miten asioiden pitikään mennä, kuten ne menivät. Olisiko jotain ollut tehtävissä? [En itkenyt, en surrut ja päätin jo lukiessa, että en käytä bloggauksessani ilmaisuja, jotka tähtäävät kyynelkanavien avaamiseen. En siitä huolimatta, että tämä teos tarjoaa siihen erinomaisia mahdollisuuksia.]

Submarino herättää sisäisen kyynikkoni ruususenuniltaan. Se on prinssi, joka ei tarjoa suudelmaa, vaan jotain ihan muuta. Se saa minut myös muistamaan koulussa pitämäni huume-esitelmän ja tilaisuudessa läsnäolleen huumepoliisin sanat: Kaikki, mitä huumeista sanotaan ja kirjoitetaan, lisää niiden käyttöä.


Jonas T. Bengtsson: Submarino (2015)
Suomentanut Päivi Kivelä
448 sivua
Kustantaja: LIKE




Kommentit

  1. Kaikki mitä huumeista sanotaan: luin viimeksi Roberto Savianon (Mafiaa piileskelevä kirjailija/toimittaja) totesi jutussa (hänen viimeisimmästä Zero, zero, zero -kirjastaan) että hänen mielestään myös kovat huumeet olisi laillistettava. Se olisi ainoa keino saada valtava huumerikollisuus ja sen ympärillä pyörivä miljardibisnes aisoihin. Kaikki muut keinot on jo käytetty ja tehottomiksi osoittautuneet. Vähän samaan taisi Jaakko Hämeen-Anttilakin päätyä kirjassaan Trippi ihmemaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan jo joskus 1990-luvulla erään tanskalaisen sosiaalialan ihmisen tulleen samaan johtopäätökseen. Minusta tässä taustalla on iso kysymys siitä, annetaanko ihmisten tehdät omat päätöksensä vai varjellaanko/holhotaanko heitä yhteiskunnan tasolta.

      Poista
  2. Kirjoitat teoksesta niin raikkaan armottomalla tavalla, että tiedän heti erään, joka varmasti nauttisi sen kaunistelemattomuudesta. Miksen itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Submarino on hyvin ns. luettava teos. Sivut kääntyvät kuin itsestään. Vinkkaa ihmeessä "eräälle," jos uskot hänen pitävän tästä ja kyllä tämä muutoinkin kannattaa lukea ja katsoa, mitkä on omat reaktiot. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  3. Hieno, hieno bloggaus Omppu! <3 Mulla odottaa tämä kirjastosta lainattuna, ja taidanpa lukea tämän aika pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Krista. Odotan jännityksellä, mitä tulet olemaan mieltä Submarinosta.

      Poista
  4. Bengtsson hurmasi minut Helsinki Litissä, joten en ehkä osaa sanoa tästä mitään kriittistä, vaikka allekirjoitankin oikeataan kaikki pointtisi. Voisin ottaa miehen koska tahansa lukemaan minulle iltasatuja sillä kuiskailevalla äänellään! Submarinosta on muuten tehty toi leffa jo vuonna 2011.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, sitä ollaan Bengtssonin vaikutuksen alaisena. Mies ja kuiskaileva ääni :) Minulla jäi tuo Helsinki Lit erinäisten sattumusten vuoksi väliin. Tiedä sitten, miten olisi vaikuttanut, jos olisin herra kirjailijan tavannut livenä.

      Ahaa. Elokuva on jo tehty. Ei taida olla Suomessa pyörinyt tai sitten on mennyt ohi.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Tämä teos oli ruma, ja sai mut taas toivomaan, että isä jää kiinni, jotta poika saisi uuden mahdollisuuden elämään. Vaikka, varmaan joutuu jonnekin kamalaan kasvatuslaitokseen ja elämä on jo sitten menetetty.

    "huumepoliisin sanat: Kaikki, mitä huumeista sanotaan ja kirjoitetaan, lisää niiden käyttöä." -> tuntuupa nuo sanat oudoilta, mulle, kuten luulen, että monelle muullekin sellaiset "huumekirjat" kuten Nancy ja Huumeaseme Zoo olivat kirjoja, jotka saivat aina sanomaan huumeille ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tiedä, mihin tuo kommentti perustui. Ehkä osa on sitä, että ihminen usein uskoo kuitenkin, että itselle ei tapahtuisi samaa kuin muille, esim. jäisi koukkuun huumeisiin.

      Mielenkiintoista tuo, että sinä toivoit isän jäävän kiinni, minä taas, että hän pystyisi jatkmaan elämäänsä poikansa kanssa. Vaikka nyt olinkin aika kriittinen, niin hyvää tässä teoksessa on minusta ehdottomasti se, että se osoittaa, että huumeidenkäyttäjät ovat - yllätys, yllätys - ihan tavallisia ihmisiä.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  6. Tämä on mieleenpainuva lukukokemus monestakin syystä. En ollut hetkeen lukenut ns. huumekirjoja (minusta ne ovat kyllästyttäviä), enkä kansia avatessa osannut aavistaa, mitä kaikkea kirjassa on. Teksti on tosiaan lähes ahmittavaa, ei siksi että se olisi ollut miellyttävää, vaan koska Bengtsson on mielestäni lahjakas kirjoittaja. Kyllä tämä jotenkin sai taas miettimään, mitä kaikkea suljettujen ovien takana tapahtuu. (Keräilen voimia pian alkavaan uuteen lukuvuoteen ja oppilashuoltotyöhön...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suljettujen ovien takana varmasti tapahtuu paljon, jota emme osaa edes aavistaa ja tätä puolta Bengtsson tuo hyvin esiin. Samaa mieltä, kyllä hän on lahjakas kirjoittaja ja Submarinossa on paljon kiinnostavaa pinnan alla. Jostakin syystä kuitenkin kävi nyt niin, että se hyvä ja kiinnostava valui jotenkin ohi ilman että olisin tuntenut halua tarttua siihen kiinni.

      Tsemppiä uuteen lukuvuoteen!!!

      Poista
  7. Minulle kävi vähän kuin Maiskulle Helsinki Litissä. Se ääni ja tanskalaisen kömpelö aksentti. Vaikutuin kirjan teemasta niin, että ostin samalla Olipa kerran -romaanin (jota en ole vielä ehtinyt lukea) ja kävin pyytämässä herra Kynältä nimikirjoituksen kirjaan. En saanut sanottua mitään älykästä englanniksi. Olisi pitänyt kokeilla tanskaa (jota EN puhu).

    Mutta Submarino ihastutti vaikka vihastutti. Jollakin tapaa se romaanin karuus toimi. Ja mitä tulee itse aineiden käyttöön: kaikessa on kyse kemiasta. Kun aineiden ja käyttäjän kemiat kohtaavat, loppu on mitä on. Kun lukee kirjoja kuten Submarino tai vaikkapa Zoo, yleensä se maailma normaali-ihmistä oksettaa. Mitään ei kannata kokeilla, koska kukaan ei voi olla varma, miten oma kroppa kemiallisesti reagoi. Mutta siitä voi lukea. Kokea sitä kautta ja ihmetellä, millainen todellisuus voi jollakin toisella ihmisellä olla. Katsele siinä sitten tätä palloa samoin silmin.

    Voi kirjallisuus, miten oletkan ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn kanssasi saman kuoroon kirjallisuuden ihanuudesta. :)

      Olen selvästikin menettänyt paljon, kun en ollut Litissä hurmaantumassa herra kirjailijaan. Noin muutoin tässä nyt mitä luultavimmin oli se, että en kuulu siihen ryhmään, jolle tämä teos on tulkinnallisessa mielessä tarkoitettu. Siis juuri tuo, että en nähnyt mitään ihmeellistä siinä, että huumeisä on pitkälti myös ihan normaali ihminen eli ihminen siinä missä me muutkin. Olin kyllä aika kriittinen tämän teoksen kanssa, mutta sillä tapaa se minulle itsensä ilmensi kuin mitä bloggauksessani kirjoitin. Ajattelen kyllä, että tämäntyylisille teoksille on paikkansa. Kiitos kun kävit kommentoimassa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän