Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja:
"Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS)
"Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift)
"Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa)
*
Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran. Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä:
Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät
Ja päättyy säkeisiin:
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni rakastakaa
Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa pullakahvit Tampereen puistossa ja myös Pispalassa käydään. Tämäntapainen eri maailmanpiirien yhteentuominen ja kuvastoliikahtelu ovat Betonimyllärissä tehokeinoja, joiden ilmaantumista opin odottamaan kuin dekkarissa tietoa siitä, kuka sen murhan tekikään. Voisikin sanoa, että Viidan runot toimivat minitrillerien tavoin, eikä runon ensimmäisiä sanoja lukiessa voi tietää, mihin suuntaan runo kääntyy.
Betonimyllärissä vanha runotyyli murtuu ja siitä lähtee samanlainen ääni kuin aalloista, jotka paiskautuvat vasten aallonmurtajaa. Roiskeita syntyy, suolaa lentää kasvoille, eikä tulisi mieleenkään harmitella sitä, että tukka menee lukiessa sekaisin.
Kielellisesti kokoelma on ketterä kuin kärppä - olettaen, että tietoni kärpän ketteryydestä pitää paikkaansa. Uusi puskee vanhaa pois tieltä ja on erinomaisen sopivasti juovuksissa omasta uutuudenviehätyksestään tekemällä samalla kunniaa ennen Betonimylläriä kirjoitetulle runoudelle. Yhä uudestaan ihmettelen lukiessani, kuinka paljon voikaan muutamalla rivillä tapahtua. Toisinaan Viidan runot käyvät itsetietoiseen runonsisäiseen leikkiin, kuten vaikkapa runossa 'Vallankumous', jossa "Eläköön vallankumous" huutaa ensin mies ja myöhemmin uusi mies. Lisäämällä miehen eteen sanan 'uusi' Viita tuo julki miehessä tapahtuneen muutoksen.
Toisinaan runoleikki saa koululaismaisen luonteen ja ensilukemalta vaikuttaa siltä, että runo naurahtaa omalle näennäiskömpelyydelleen. Runo nimeltä 'Kapina' päättyy riveihin "Surullinen tapaus./ Sellaista on vapaus" ja tuo mieleeni puhkitoistetun kevätrunon, jossa kevään tulon jälkeen lumi suli ja puro sanoi puli puli. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että Kapinassa on kyse luteiden kapinasta, jonka ihmisen käsi tukehduttaa saa runo aivan uuden suunnan ja merkityksen. Tyypillistä Betonimyllärille onkin, että Viidalle mikä tahansa asia tai ilmiö voi olla runouden aihe.
Betonimyllärin runot kommunikoivat otsikoidensa kanssa ja monesti runon ydin paljastuu juuri tässä kommunikaatiossa. Esimerkiksi runossa 'Maine' Viita liittää maineen saavuttamisen koiramaiseen tassun antamiseen ja hännänheilutukseen. Täsmäiskunsa saavat myös kirjallisuuskriitikot ja runossa 'Arvostelijalle' Viita rinnastaa arvostelijan pappaan ja runoilijan kettuun. Heidän välisessään leikissä ketun käy huonosti: Tuli pappa aseistettu. / Onkos tuttu lopputulos: / pappa kehään, kettu ulos.
Betonimyllärissä on kuultavissa loputtomiin uteliaan runoilijan ääni. Maailma näyttäytyy Viidan runoissa jatkuvasti uutena ja kutkuttavana ja häntä tuntuu kiinnostaa kaikki. Vuonna 1944 Viita kirjoitti vaimolleen Kertulle kirjeen, jossa hän toteaa: "Olen lukenut lähtösi jälkeen kolmisen tuhatta sivua psykologista, filosofista ja historiallista kirjallisuutta, ja yhä minua kalvaa tuo sammumaton tiedonjano, jonka ravitsemiseen olen pääasiallisesti käyttänyt koko tähän astisen elämäni, ja tuskinpa se jano jättää minua milloinkaan."*
Jano tuskin Viitaa jätti, mutta vastassa olivat toisenlaiset haasteet, kun hänen mielenterveytensä alkoi rakoilla yhä vakavammin. Tämä tulee esiin erityisesti kokoelman kahdessa pisimmässä runossa, joista toinen on kokoelman nimiruno 'Betonimylläri' ja toinen 'Mylly'. Jo nimet itsessään ovat vihjeitä. Betonimyllärissä runoilija on "sementtikeuhko", joka rämpii eksyksissä ja yrittää paeta jotakin häntä uhkaavaa nimetöntä ja hirveää, kunnes hän päätyy "luiseen palloon - toden totta, ihmiskalloon," joka on "se sairas pää, jossa hulluus sikiää." Pään sisäinen kaaos kasvaa, erinäiset äänet ja otukset taistelevat tilasta sen sisällä. Meteli ja tungos kuuluvat kauas. Näkyjen ja korkeuksien jälkeen runominä palaa itseensä ja ihminen nähdään varsin vaatimattoman kokoisena osana maailmaa.
Mitallisesti kokoelman pisin runo 'Mylly' on eksistenssikysymysten ilotulitusta, jossa kulkija palaa takaisin nimettömästä paikasta ja kulkee pirun kanssa keskustellen Tampereen kaduilla. Kulkija tarrautuu ihmisyyden jalompiin puoliin ja päämääriin, mutta piru kuljettaa häntä yhä kylmemmässä ringissä: Takkisi riisu ja oksalle kapua, / ehkä saat ylhäältä nousemusapua! / Kaava on: naru + ominaispaino.
Mylly jauhautuu koko elämän vertauskuvaksi ja luulenpa, että Viitaa naurattaisi, suorastaan hekotuttaisi, jos hän tietäisi, että Suomen Raisiosta löytyy nykyisin samanniminen kauppakeskus.
Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja (1975/1947)
124 sivua
Kustantaja: WSOY
Aiemmat BAR Finland -postaukset löytyvät täältä
Helmet lukuhaaste kohta 42 Esikoisteos
*Sakari Katajamäki: Lauri Viita katsoo filosofin peiliin, Niin&Näin 4/2016.
Lauri Viita loi Betonimyllärillään jotain niin suurta, että sitä on vaikea ylittää. Työläisrunoilija, joka leikkii kielellä, esittää terävää yhteiskuntakritiikkiä, on herkkä ja vahva yhtä aikaa.
VastaaPoistaTulehan katsomaan Tampereelle Viita 1949 -näytelmä! Paitsi että se on syväluotaus erään ainutlaatuisen taiteilijan elämästä, siinä on Viidan runot sävellettyinä sellaiseen muotoon että ne entisestään syvenevät (jos mahdollista).
Luin Viidan Kootut runot syksyllä ja olen niistä vieläkin sekaisin. Luin ne joskus opiskeluaikoina tenttiin ja nyt uudestaan. Hämmästelen hänen nerouttaan, jossa häpeämättömän hieno riimittely sekoittuu moderniin ja sitten Käppyräisessä on Kalevala-mittaa ja modernia ja lopulta syntyi runosikermä Onni - ehkä täydellisintä suomalaista runoutta ikinä.
Viitahan tosiaan luki valtavasti ja vaikutteita on varmasti monesta suunnasta, mutta ei sillä tapaa, että ne varsinaisesti tulisivat esiin ainakaan kovin suoraan.
PoistaVai Tampereelle! Olisipa kyllä kiinnostavaa nähdä tuo näytelmä. Runot sävellettyinä - huh, selviäisinkö siitä? Viidan vaikutus kun jo muutoinkin on varsin voimakas. Pidän tuon esityksen mielessä, eihän sitä koskaan tiedä ja en ole Tampereella ollutkaan aikoihin.
Nero tosiaankin, mutta kova oli myös nerouden hinta ja arvoitukseksi jäi, mitä Viita olisi vielä kirjoittanut, jos ei olisi tapahtunut sitä onnettomuutta.
Olen samaa mieltä, että tässä kyllä halataan jo täydellisyyttä.
Helmetistä sattui silmiini tämä CD: Betonimylläri : Heikki Sarmannon sävellyksiä Lauri Viidan runoihin. / Tapani Kansa. En nyt varannut. Kansasta en niin pidä, laulaa toki hyvin... Sarmanto toki jees.
PoistaKiitos tiedosta Riitta. Hyvä tietää, että tuollainen cd on olemassa.
PoistaIhan pakko on tämä nyt uudestaan lukea, joskus ammoin luettu. Suomessa on -loputon- määrä loistavia runoilijoita ja kirjailijoita!
VastaaPoistaMitä voisin Riitta muuta tähän sanoa kuin että niin on (pakko sun lukea uudestaan). Kyselin runosuosituksia Kirjallisuuden ystävissä Facebookissa ja nyt mulla on hillitön kasa nimiä. Osa tuttuja, osa ihan vieraitakin. Runoretket jatkuvat.
PoistaKiitos, Omppu, sykähdyttvästä jutustasi! Betonimyllärin luin muutama kesä sitten monen vuoden tauon jälkeen. Isäni kirjahyllyssä se oli ja on. Kun olin pieni, isä luki joitain runoja minulle ääneen. Siksi Betonimylläri on minulle erityinen.
VastaaPoistaJuttusi haluan lukea uudestaan, uudestaan ja uudestaan.
Kiitos runoilijalle kiitoksista :D En ollutkaan aiemmin lukenut Betonimylläriä systemaattisesti alusta loppuun. Sinulla on rakkaita muistoja tähän kokoelmaan liittyen. Ymmärrän hyvin, että sinun Betonimyllärisi on ihan erityinen.
Poista