Siirry pääsisältöön

Köyhä messuperjantai



Miltä kirjailijasta tuntuu, kun hänet luokitellaan köyhyyskirjailijaksi? Tämän kysymyksen esitti piispa Björn Wikström Mathias Rosenlundille ja Susanna Alakoskelle Katri Vala -lavalla tänään.

Keskustelun aiheena olivat Rosenlundin "osoitekirjat" Vaskivuorentie 20 (Kopparbergsvägen 20, 2013) ja Kuohukuja 5 (Svallgränden 5, 2015) sekä Alakosken "kuukausikirjat" Köyhän lokakuu (Oktober i fattigsverige, 2012) ja Lähimmäisen huhtikuu (April i angehörigsverige, 2015).

Rosenlundilta en ole lukenut mitään, Alakoskelta Köyhän lokakuun ja Sikalat (Svinalängorna, 2006). Kun lähes kaksi vuotta sitten kirjoitin Köyhän lokakuusta totesin, että se on kirja, joka jokaisen poliitikon pitäisi lukea ennen kuin he tekevät tavallisen ihmisen elämään vaikuttavia päätöksiä. Tänä päivänä tilanne on sellainen, että Rosenlundin ja Alakosken lukemisen pitäisi olla vaatimuksena, jotta voi edes asettua ehdolle vaaleissa. Rosenlund ja Alakoski nimittäin tietävät mistä he puhuvat. He kirjoittavat omasta elämästään ja yrittävät kirjoittamalla päästä käsiksi siihen, miksi asiat heidän lapsuudessaan menivät niin kuin menivät.

Kummallakaan näistä kirjailijoista ei ollut mitään sitä vastaan, että heistä puhutaan köyhyyskirjailijoina. He totesivat melkeinpä yhdestä suusta, että jonkun on kirjoitettava köyhyydestä, joka on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Tälle kirjallisuudenalueelle ei ole erityistä tungosta, mutta he ovat päättäneet tuoda köyhyysasiaa esiin. 

Wikström nosti esiin ajatuksen kirjoittamisesta terapiana. Sekä Rosenlund että Alakoski olivat vahvasti sitä mieltä, että heille kirjoittaminen on kaikkea muuta kuin terapiaa. Alakoski sanoi sen muistuttavan enemmän kidutusta. On raskasta palata lapsuuteensa ja nuoruuteensa, käydä yhä uudestaan läpi asioita, joita kirjoittamalla pyrkii ymmärtämään. Kirjoittamattakaan ei ole voi olla, koska muutakaan tapaa tehdä selkoa elämästä ei ole. Enemmän kuin valinta, kirjoittaminen on heille pakko.

Kuten arvata saattaa, Wikström kysyi Rosenlundilta, miten tämä näkee teostensa sijoittuvan suhteessa Henrik Tikkasen osoitekirjoihin. Rosenlund kertoi, että hän luki Tikkasta vasta siinä vaiheessa, kun hän oli saanut Vaskivuorentie 20:n valmiiksi. Tikkasen hän totesi kirjoittavan suomenruotsalaista porvarikirjallisuutta, joka on lajina täysi vastakohta hänen omille kirjoilleen. 

Keskustelussa käsiteltiin myös sosiaalisen kipeyden käsitettä ja onko siitä on mahdollista tervehtyä. Alakoski avasi köyhyyden ulottuvuuksia. Helposti ajatellaan, että köyhyys on sitä, että ei ole varaa johonkin. Se on kuitenkin paljon laajempi ilmiö, joka rapauttaa paitsi ihmisen omanarvontunnon myös koko hänen sosiaalisen elämänsä. Kaiken lisäksi köyhyys ilmenee usein myös näköalattomuutena - varsinkin, jos siihen liittyy alkoholismia tai huumeiden käyttöä. Tällaisen perhen lapsi ei välttämättä osaa hahmottaa, minkälaisia mahdollisuuksia hänellä voisi olla elämänsä rakentamiseen. Näin köyhyys rakenteellisena ilmiönä siirtyy sukupolvelta toiselle.  

Rosenlundin ja Alakosken kaltaisia kirjailijoita tarvitaan kipeästi, sillä heillä on kyky sanoittaa sitä, jota monet eivät halua edes nähdä.

*

Köyhyyskeskustelun jälkeen kävin vielä kuuntelemassa paneelikeskustelua Sukupuolittuneesta kulttuurijournalimista. Paneelin puheenjohtajana toimi Nuori Voima -lehden päätoimittaja Maaria Ylikangas ja panelisteina Aleksis Salusjärvi, Karo Hämäläinen ja Maria Säkö.

Törmäsin kyseisessä tilaisuudessa Kirjasfäärin Taikaan ja hän on kirjoittamassa tästä keskustelusta lehtijuttua. Jään odottamaan sitä, sillä tänään ei enää löydy ruutia tuon tilaisuuden esittelemiseen. Varsinkaan kun kyseessä on aihe, joka on siinä määrin tärkeä ja minua henkilökohtaisesti poltteleva, että se ansaitsee osakseen huolella ja harkitusti tehdyn kirjoituksen.



Kommentit

  1. Olisin kyllä halunnut kuulla tuosta sukupuolettuneesta kulttuurijournalismista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin kirjoittaa siitä, mutta en nyt väsymykseltäni saa ajatuksiani järjestykseen. Tämäntapaisissa aiheissa vaadin itseltäni tiettyä kirjoitustapaa, joka nyt ylittää voimani. Tapaamisiin sunnuntaina viimeistään. Meillä on muistaakseni peräkkäiset päivystysvuorot.

      Poista
  2. Kiitos, että kirjoitit tästä keskustelusta! Kuulin muutaman viimeisen kommentin, ja jo silloin heräsi halu tutustua näiden kirjailijoiden tuotantoon (viimeistään, Alakoskesta olen jo lukenutkin mutten ole lukenut hänen teoksiaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kommenttisi ilahdutti kovasti. Minusta on tärkeää tuoda esiin, että köyhyys on suuri ja monimuotoinen ongelma, joka koskettaa suurta joukkoa ihmisisiä. Varsinkin tällaisena kovan hallituspolitiikan aikana on hienoa, että on niitä, jotka nostavat köyhien äänen esiin. Aion ehdottomasti lukea Alakosken uusimman ja myös Rosenlundin teoksiin haluan tutustua. Jälkimmäisen kohdalla kiinnostaa myös se, että siinä kuvataan varsin erityyppistä suomenruotsalaista elämää kuin mihin yleensä törmäämme.

      Poista
  3. Minäkin kävin kuuntelemassa keskustelun sukupuolittuneesta kulttuurijournalismista. Näin kun hiivit sisään, itse jouduin hiipimään puolestani ulos vähän ennen tilaisuuden päättymistä :) Keskustelu herätti paljon ajatuksia ja vähän ärsyyntymistäkin. Odotelkaamme Taikan juttua, itsekään en taida ehtiä siitä kunnolla kirjoittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että sentään, en huomannut sinua ollenkaan. Keskustelussa oli kyllä yksi kohta, josta en millään malttaisi olla hiljaa. Tämäntyyppiset keskustelut herättää minullakin yleensä paljon ajatuksia ja jopa niin, että keskustelusta syntyneet ajatukset ovat pitkällä aikavälillä näiden keskustelujen tärkein anti. Laitan sinulle sähköpostia, haluan kysyä yhtä asiaa.

      Poista
  4. Alakoskelta olen lukenut Sikalat, Hyvää vangkilaa toivoo Jenna, joten laitanpa tuon Köyhän lokakuun lukupinooni. Ruotsalainen Alakoski on ryöminyt suosikikseni yhteiskunnallisesti kantaaottavien kirjojensa vuoksi.
    Sukupuolittunut kulttuurijournalismi olisi kiinnostanut kovasti. Pääsin kerran juttelemaan erään paikallisen valtalehden hm. esimiehen kanssa ja tietysti siirsin puheenaiheen urheilu-uutisiin, jotka kyseisessä lehdessä ovat vain miesten urheilua koskevia. Ei aikonut ottaa puheeksi palautettani siitä, että minkälaisen mielikuvan lehti antaa kasvaville tytöille ja kasvattajille urheilusta. Poikia viedään pienestä pitäen jalkapalloon ym. treeneihin, mutta jako alkaa tästä...tytöille pikkusievää satubalettia... entäs jos poika haluaisi sinne satubalettiin, tuskinpa moni vanhempi veisi poikaansa sinne. Itse vedän vauhdikasta pallokoulua kaikille 6-vuotiaille ja jo siellä huomaa sen, että pojat haluavat olla omassa ryhmässä ja tytöt omassa, joten se erottaminen sukupuoliin on alkanut todella aikaisin.
    Kouluissahan tunnetusti valitaan lukukirjat sen mukaan, että pojatkin lukevat kirjat eli poikien ehdoilla mennään kouluissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat Mai. Alakoski on hurja, vereslihainen suorastaan. Arvostaan hänen teoksiaan todella paljon.

      Urheilussa sukupuolierot tulevat tosiaan räikeästi esiin alkaen jo naisurheilijoiden asuista. Ja sitten on jalkapalloa ja jääkiekkoa vs. naisjalkapalloa ja naisjääkiekkoa. Argh! Kuten kirjoitat urheilulajit ovat vahvasti sukupuolittuneita. Kuitenkin jostakin kummasta sitten ilmestyy esim. suuria miestanssijoita vähän samaan tapaan kuin suuret kokit ovat mieskkokkeja, kuten myös monet kampaajat ja vaatesuunnittelijat.

      Mai, Taika on tästä asiasta tekemässä juttua. Itse en tehnyt muistiinpanoja, joka estää tuosta keskustelusta kirjoittamisen. Yksi asia jäi erityisesti ihmetyttämään. Katsotaan, jos siitä saisin jotain aikaan. En osaa vielä sanoa, onnistuuko. Kiitos kommentista.

      Poista
    2. Huomasin, että Köyhän lokakuulle oli tullut jatkokirja Lähimmäisen huhtikuu. Lukupino kasvaa ;)

      Poista
    3. Näin on. Vikström kysyikin Alakoskelta, että tuleeko häneltä lisää "kuukausikirjallisuutta." Kirjoitettavaa kuulemma riittää.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Olisin halunnut olla mukana seuraamassa Alakosken ja Rosenlundin haastattelua, mutta piti rientää teatteriin. Hyvä, että terapiakirjallisuus-termi kyseenalaistettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todellakin Marjatta. Alakoski oli suorastaan pöyristynyt ajatuksesta, että hänen kirjoittamistaan pidettäisiin terapiana. Todettakoon kuitenkin, että Vikström esitti tuon ajatuksen lempeästi ja ystävällisesti, ei mitenkään väittäen tai polemisoiden. Kiitos kun kävit kommentoimassa.

      Poista
  7. Omppu, erityisesti tuo köyhyyskeskustelu oli kiinnostanut myös minua. Meidän päättäjille pakolliseksi luettavaksi ja kaikille tuleville myös.

    Ihailen myös Wikströmiä. Uskon, että hän valitsi vain hiukan väärän sanan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei Wikström sanonut tuota missään pahassa mielessä minunkaan mielestäni. Lähinnä ymmärtääkseni kysyi vaan sen tähden, että aika usein tulee esiin ajatus kirjoittamisesta terapeuttisena. Hieno keskustelu oli. Kiitos kommentista.

      Poista
  8. Tärkeitä kirjoja kirjoittavat nämä rohkeat Alakoski ja Rosenlund. Olen lukenut Rosenlundin aiemman ja uuden sain juuri kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko Katja blogannut Rosenlundin kirjasta? En ole ainakaan huomannut, ehkä on mennyt ohi tai olet lukenut jo ennen blogiaikaasi. Sain eilen työkaverilta viestiä, että Rosenlund on ylefemman haastattelussa ja katsoin sen ja siitä kävi ilmi, että tässä toisessa kirjassa hänellä ei köyhyys ole enää pääteemana. Kiinnostavaa joka tapauksessa ja minä kyllä koen Rosenlundin kirjat osin myös suomenruotsalaisuuteen liitettyjen myyttien purkuna. Mietin nyt, että lukisinko ruotsiksi vai turvaudunko käännökseen. Aika näyttää. Kiitos kun kävit kylässä.

      Poista
    2. Luin Vaskivuorentien tosiaan jo ennen kamariaikojani, aika tuoreeltaan. Köyhän lokakuutakin silloin pyörittelin, mutta en vielä lukenut. Ja kyllä, tuo suomenruotsalaisuuteen liitettyjen myyttien purku on tärkeää sekin. Ylipäätään tällainen rohkeus tässä yhteiskunnassa on minusta ihailtavaa. Niin kuin tuolla sanot niin "Rosenlundin ja Alakosken kaltaisia kirjailijoita tarvitaan kipeästi, sillä heillä on kyky sanoittaa sitä, jota monet eivät halua edes nähdä." Jospa jo pian ehtisin lukea tuon Kuohukujan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e