Siirry pääsisältöön

Me ollaan Tomista huolissamme niin - Janne Saarakkala: Sen pituinen se



Me ollaan Tomista huolissamme niin.

Ai ketkä me? No siis ainakin minä. 

Me tuli siitä, kun Kasevalla on se biisi, jossa lauletaan, että me ollaan Penasta huolissamme niin. Aloin lauleskella sitä, kun luin Tomista, joka on Janne Saarakkalan esikoisromaanin Sen pituinen se yksi kolmesta päähenkilöstä ja mulle se tärkein päähenkilö.



Sen pituinen se on kerrottu Erikan, Valtterin ja Tomin näkökulmien kautta + bonuksena vielä epilogista löytyvä neljäs näkökulma, joka kuuluu Erikan pojalle Nerolle.

Kun tämäKÄÄN teksti ei ole mikään arvio niin voin rauhassa keskittyä siihen, mikä mua tässä romaanissa ihan kaikista eniten kiinnosti eli Tomiin. 

Tom on "kulkurimunkki", vapautta todeksi elävä homomies, joka jättää Suomen taakseen ja matkustelee Euroopassa laukussa leipää ja piimää vaan eikun siis partavettä ja vaihtovaatteita. Vaan.


Kun Tom oli pieni poika hänen nimensä oli Tomi ja häntä kiusattiin koulussa. Hänet pelasti Erika ja näiden kahden välinen ystävyys kestää kaiken niin myötä kuin vastamäessä. Tosin vastamäessä välillä ystävyyden langat pingottuvat ratkeamispisteeseen asti, mutta ne ovat jotain ihme ainesta ja kestävät kummiskin.



Tom on Tom of Finlandin miesten huonetta ja sukua, ja näen hänet myös kohtaamassa Jean Genet'n kuvaamia, tupakkaa suupielestään roikottavia homomiehiä. Noin ylipäänsä homoudesta puhutaan Saarakkalan kirjassa tavalla ja tarkkuudella, johon en ole ennen törmännyt.



Tom on traaginen sankari riippumatta siitä, miten hänelle tulee loppujen lopuksi käymään. Hänessä ruumiillistuu vapauden idea, joka joutuu puristuksiin reaalimaailman vaatimusten kanssa. Tom on irrottanut itsensä kaikesta omistamisesta ja hänen kotinsa on hetken siinä paikassa, mihin hän laukkunsa iskee.


Niin voi elää, kun on nuori.

Mutta me kaikki vanhenemme ja ajan kulku lisää Tomin traagisuutta. 

Kuten joku on joskus osuvasti sanonut. Nothing fucks you harder than time.

Jo hyvissä ajoin Tomin tarinaa alan jännittää, mitä tapahtuu sitten, kun Tomista tulee vanhempi. Kun rintalihakset veltostuvat ja pakarat menettävät kiinteytensä. Hänen voimansa on hänen ruumiinsa. Ottava ja alistuva, miten kukin milloinkin hänet haluaa. 



Sen pituinen se pursuaa musiikki- ja kulttuurikuvastoa. Se kantaa mukanaan Madonnaa, Sielun veljiä, Ylioppilasteatteria ja Jouko Turkan vaikutuksia. Muun muassa. Sen sivuilla halutaan sinut Freestylen tutuksi tekemällä tyylillä.

Voitaisiinkin tässä kohtaa laulaa yhdessä:

"Vill ha dig i mörkret hos mig
Tiden den stannar när vi rör vid varann
Åh, jag lättar, jag flyger, jag svävar fram
Låt det aldrig ta slut"



Jos on Tomista huolissaan niin kuin minä kaikki peittyy hänen nahkatakistaan lähtevään ääneen. Se on tarkkaa kohinaa niin keskiössä kuin taustalla. Muualla. Se tyrkkii Tomia kohti uusia kaupunkeja. 

Tom on Nuoruustango, jolla pääasiallisesti ei ole muuta antaa kuin nuoruutensa ja nuoren ihmisen nautintoa tarjoava ruumiinsa. Tomin Descartes-muunnelma kuuluu: "Nauti, niin olet."

Jos on rakentanut elämänsä kuten Tom, ei vanheneminen sovi suunnitelmiin. Iän ja seksuaalisten kulkurikilometrien karttuessa Tomin on yhä vaikeampi pitää itseään edustuskunnossa.

"[...] Tomin on tehtävä hartiavoimin töitä hurmatakseen itselleen yöpaikka. On harjattava entistä ahkerammin hampaita, jotka eivät ole nähneet lääkäriä vuosiin, on ajettava parta aina vain huolellisemmin, oiottava vaatteita ja käytettävä enemmän hajuvettä, että kymmenen vuotta tien päällä ei paistaisi olemuksesta. On vaikea peittää sitä, että joutuu yhä useammin peseytymään julkisissa vessoissa kosteuspyyhkeillä."

Kyse ei ole pelkästään Tomin henkilökohtaisesta tragedista, vaan hänen kauttaan ihmisen osasta laajemminkin. Miten me vähitellen hiivumme. Miten voimanhetkistä tulee pelkkiä muistoja, kunnes aika peittää ne alleen ja käy vaikeaksi uskoa, mitä kerran tapahtui ja minkälainen ihminen sitä silloin olikaan. Miten itkunsekaisesti naurattaa omat unelmat ja naiivi usko siihen, mitä kaikkea odotti elämän tarjoavan. 

Vaan kuinkas sitten kävikään? Jää vain kolme sanaa. Sen pituinen se.




Janne Saarakkala: Sen pituinen se
405 sivua
LIKE (2020)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j