Siirry pääsisältöön

Je suis Anu, qui est Monica - Anu Silfverberg: Vuodet Monican kanssa (Long Play 99)


"Jos olisin parikymppisenä päätynyt Valkoiseen taloon, minusta olisi varmaankin oitis tullut Bill Clintonin salainen rakastaja, ja sitten olisin kirjoitellut päiväkirjaani, että meillä on erityinen yhteys. Olisin istunut päiväkausia odottamassa puhelinsoittoja ja lakannut syömästä, ja lopulta Bill Clintonin kollegat olisivat pistäneet stopin sille kaikelle, tosin liian myöhään ..."


Oletko koskaan miettinyt, että sinulle olisi Monica Lewinskyn asemassa voinut käydä Bill Clintonin suhteen juuri niin kuin Anu Silfverberg yllä olevassa sitaatissa omalta kohdaltaan pohdiskelee? 

Mitä minuun tulee, en todellakaan menisi takaamaan, ettenkö olisi saattanut tehdä Monicoita.  Ihmiset, joilla on valtaa ovat kiinnostavia, koska heidän seurassaan voi kokea (toki yleensä virheellisesti), että osa tuosta vallasta valuu oman itsenkin päälle.

Totta on myös, että Billissä presidenttinä oli paljon hyvää ja hän oli enemmän meidän naisten ja oikeuksiemme puolella kuin edeltäjänsä. Kuten Silfverberg muistuttaa, Bill kannatti aborttioikeuksia ja nimitti naisia moniin korkeisiinkin virkoihin. 

Ei siis lähtökohtaisesti kaikkein paskin jätkä. Lähtökohdat vaan on 

... lähtökohtia.


*


Monica Lewinsky on Anu Silfverbergin pitkäaikainen kiinnostuksen kohde. Esseessään Vuodet Monican kanssa (Long Play 99) hän käy läpi vuoden 1998 Lewinsky-skandaalia Bill Clinton -skandaalia, sen taustoja ja käsittelyä julkisuudessa ja julkisuuden roolia tapahtumien skandalisoimisessa sekä omia reaktioitaan ja tunteitaan suhteessa tähän skandaaliin sekä skandaalin tapahtumisajankohdan merkitystä sille, miten siihen suhtauduttiin.

Tapahtumisajankohdan merkityksellä viittaan siihen, että metoon jälkeen vastaavanlainen julkinen teilaus, jonka kohteeksi Lewinsky joutui ei enää olisi mahdollista. 

Uskoisin.

Toivoisin.


Bill Clinton muutti Monica Lewinskyn elämän. Tai ei oikeastaan Bill, vaan Lewinskyn ja Billin välinen seksisuhde, jonka yksi kuuluisimmista julkisista kulminaatiopisteistä oli Lewinskyn mekon spermatahra.

Paitsi että ei oikeastaan edes tämä seksisuhde, 

eikä oikeastaan edes tämä spermatahra, 

vaan lehdistö, joka muiden "syntiensä" ohella kantoi kortensa betonipalkkinsa kekoon ja teki myös tästä ihan tavallisesta mekosta eroottis-syntisemmän vivahteen omaavan "cocktail-mekon". 


Silfverberg muistuttaa, että Lewinsky oli vain 22-vuotias, kun hän ollessaan palkattomassa harjoittelussa Valkoisessa talossa ajautui suhteeseen Billin kanssa, joka oli tuolloin USA:n presidentti. Myöhemmin Bill vannoi valan, jota vastaan hän rikkoi valehtelemalla oikeudessa suhteestaan Lewinskyyn. Seurasi skandaali, jonka osana sekä Lewinsky henkilönä että hänen elämänsä joutui ihan harvinaisen ilkeän ryöpytyksen kohteeksi.

Lewinskystä tuli, kuten Silfverberg tuo esiin, vitsien "punchline". Talk show -juontajien pilkan kohde, jonka elämä ja ruumis  - erityisesti seksuaalisuus ja paino - oli vapaata riistaa.  "Amerikan suihinottokuningatar" - kuvasivat lehtiotsikot Lewinskyä.


Mitäköhän itse ajattelin Bill Clinton -skandaalista vuonna 1998? Yritän rekonstruoida.

Vuonna 1998 viimeistelin graduani, jonka kirjoittamiseen käytin vuoden verran. En siksi, etteikö sitä olisi voinut kirjoittaa huomattavasti nopeammin, vaan siksi, että rakastin gradun kirjoittamista. Aiheenani oli vastarinta Alice Walkerin romaanissa Meridian ja teorian puolelta tärkein tyyppini oli Michel Foucault ja hänen käsityksensä vallasta.

Muistelen pohtineeni, että Monicalla ei ole mitään mahdollisuuksia häntä kohtaan käydyssä ajojahdissa. Foucault'n kautta ajattelin luultavasti, että kyse ei ollut ensisijaisesti siitä, että Billillä ihmisenä olisi ollut sen enempää valtaa kuin Monicalla. Kyse oli Billin asemasta, hänen presidenttiydestään, joka positiona on yksi maailman vahvimmista valta-asemista.

Mieleeni tallentui erityisesti Billin lause: I did not have sexual relations with that woman. 

Muistan edelleenkin ihan tarkkaan ne painotukset, jolla Bill tuon lauseen lausui. I did not -lauseista tuli ystäväpiirissäni myös sisäpiiri-ilmaus, johon liittämiämme pro-Monica -vivahteita emme odottaneet ulkopuolisten ymmärtävän.


*


Lukiessani Silfverbergin esseetä ajattelen, että se mitä Lewinskylle tapahtui kytkeytyy viattomuuden menetys -narratiiviin.  Tarvitaan nuori, viaton nainen, vähän niin kuin Thomas Hardyn romaanin Tess of the D'Urbervilles (1891) päähenkilö Tess. 

Silfverberg osoittaa, miten Lewinsky oli jättipotti lehdistölle, joka sai sen omasta valtakiimastaan pullistelevana nöyryyttämään Lewinskyä. Tämä ei koskenut pelkästään ns. keltaista lehdistöä, vaan Lewinskyn yksityiselämää ja hänen tekemisiään ruotivat myös The New York Timesin ja Wall Street Journalin kaltaiset laatulehdet. Edes monet tunnetut feministit, kuten Silfverberg muistuttaa, eivät osoittaneet tukeaan Lewinskylle, vaan sympatiseerasivat Billiä.

Lewinskystä lehdistössä "käytetty sanasto oli voimallisen leimaavaa: hysteerinen, huorahtava, flirttaileva, ärsyttävä, seksipeto ja sen sellaista."

Tutkinnassa Lewinskyä uhkailtiin 27 vuoden vankeustumiolla ellei hän kertoisi tapahtuneesta kaikkea ja salanauhoittaisi keskustelujaan Billin kanssa. Näin tekemällä hän voisi hankkia syytesuojan ja välttää vankilatuomion. Lewinsky ei kuitenkaan luopunut lojaaliudesta Billiä kohtaan, ei edes silloin, kun mukaan vyyhteen vedettiin myös hänen äitinsä.

Mitä kaikkea naiset ehtisivätkään tehdä, jos he eivät käyttäisi niin paljon aikaa miesten tekojen puolusteluun?

*

Luettuani Silfverbergin esseen ensimmäiset 10 sivua kirjoitin muistikirjaani mahdollista myöhempää käyttöä varten lauseen: Je suis Monica. Hämmästykseni oli suuri, kun Silfverberg sivulla 24 kirjoittaa:

"Jos vuosia myöhemmin tuli tavaksi sanoa ”Minä olen Charlie”, niin minä ajattelin juhlallisesti silloin: Minä olen Monica."

Kiinnostava ajatuksellinen sattuma, jonka voisi pukea muotoon: Je suis Anu, qui est Monica.


*

Esseensä alkupuolella Silfverberg käyttää Lewinskystä etunimeä Monica. Etunimen käyttö tuo henkilön lähemmäs, saa hänet vaikuttamaan tutummalta. On kiinnostavaa, että hän myöhemmin kuitenkin päätyy käyttämään Lewinskystä sukunimeä ja vielä kiinnostavampaa on se, missä kohdin Lewinskyn tarinaa tämä tapahtuu.

Silfverberg kertoo, miten Bill Clinton vapautettiin syytteistä ja miten hänen maineensa sen myötä palautui, kun kun taas Lewinskyn kohdalla vastaavaa maineenpalautusta ei tapahtunut. Heti edellisen todettuaan Silfverberg kirjoittaa seuraavassa lauseessa: "Kutsutaan häntä nyt sittenkin sukunimellä, emmehän me edes oikeasti tunne häntä. "

Tärkeitä ihmisiä kutsutaan sukunimellä, kun taas vähemmän tärkeiden kohdalla riittää pelkkä etunimi. Sukunimellä kutsumisen voi nähdä Silfverbergin käyttämänä keinona osallistua Lewinskyn maineenpalautukseen. 


*

Lewinskyn tarina ei ole pelkästään Lewinskyn tarina, vaan hyvin monen nuoren naisen tarina joskin tarinan puitteet Lewinskyn kohdalla olivat suuruudeltaan ihan omaa luokkaansa. Silfverberg summaa, että Lewinsky oli "varoittava esimerkki siitä, mitä maailma oikeasti ajattelee ja haluaa nuorista naisista. Kaikki, mitä heiltä vaaditaan, on jotain, mistä voidaan myös rangaista."

Kuuntelin pari vuotta sitten lähes hypnotisoituna Yleisradion musiikkidraamaa Kikka - tarina tähdestä. Kikan tarina, yhtenä liian monista, todistaa Silfverbergin edellä siteeratun huomion todeksi. Yleisö halusi seksikkään Kikan ja seksikkyydestä Kikkaa myös rangaistiin. Kikan maineenpalautus, johon ansiokkaasti on osallistunut myös Laura Gustafsson näytelmällä Kikka Fan Club, ei häntä itseään enää tavoittanut, mutta uskoakseni muutti monien suhtautumisen Kikkaa kohtaan.


Vuodet Monican kanssa on taattua Silfverberg-laatua. Lewinskyn tarina tulee kuvatuksi monipuolisesti, perustellusti ja sopivan yksityiskohtaisesti. Se on tärkeä teksti, joka osoittaa, miten helppo on joukolla käydä yhden kimppuun ja miten kauaskantoisia seurauksia tällaisella hyökkäyksellä voi olla. Ei pelkästään yksilölle, vaan myös koko sille ryhmälle, johon tämä yksilö kuuluu. 

Niinpä. Dear media, muistakaa kantaa vastuunne.

Muun hyvän lisäksi Vuodet Monican kanssa kannustaa ryhtymään maineenpalautustalkoihin.  Kohteista ei tule olemaan pulaa ainakaan vielä vähään aikaan.


 





Kommentit

  1. Monican tarina on räikeimpiä esimerkkejä varsinkin USAn mutta muunkin maailman kaksoisviestinnästä, jota naisiin aina on kohdistettu. Seksikäs pitää olla mutta huora ei saa olla. Tässä kohtaa naisten välinen solidaarisuus myös on osoittanut suurta vajausta, jota asiaa #metoo on paljon korjannut. Lewinskyn tapauksen aikoihin vertailtiin esim USAn ja Ranskan eroja ja todettiin, että Ranskassa asiasta ei olisi onnistuttu saamaan skandaalia. Siellä ei ilmeisesti tahrattoman julkisivun vaatimus ole niin kaukana todellisesta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip