sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Suurteoksia - toim. Saara Turunen ja Petra Maisonen



Tiedoksi lukijalle: Tämä on instagramiin kirjoitettu teksti, jonka tekstin pituuden vuoksi julkaisen myös blogissani

*

Suurteoksia on ideana mahtava. Jo on kyllästymiseen asti luettu kirjallisia kokoomateoksia, jotka ovat täynnä miesten kirjoittamia teoksia ja joissa mukana naiskirjailijoista on korkeintaan Virginia Woolf (vrt. tunnetuimmista "kokoomateoksista" esim. Auerbachin Mimesis).


Samaan hengenvetoon on todettava, että on myös vähän kulunutta jatkaa tätä naiset ja miehet -vastakkainasettelua, vaikka toki lienee niin, että niin kauan sitä on jatkettava, että erottelu kirjailijan sukupuolen mukaan osoittaa itsensä tarpeettomaksi. Toivottavasti näin käy jo pian.

Oli kiinnostavaa kuulla, mitkä teokset ovat tehneet kirjoittajiin vaikutuksen niin henkilökohtaisella tasolla kuin motivoineet heidän omaakin kirjoittamistaan. Hieman kuitenkin petyin siihen, että useimmat Suurteoksissa mainitut teokset olivat joko suht ilmeisiä tai tunnettuja ja oikeasti vähän vanhemmat teokset olivat harvassa.

Ehdoton suosikkini oli Malin Kivelän teksti, jossa hän kirjoittaa Marlen Haushoferin teoksesta Seinä (Die Wand, 1963), josta en ollut aiemmin edes kuullut. Näemmä moni muukin innostui Seinästä, sillä Helmetissä siihen oli tehty viimeksi tarkistaessani jo 16 varausta. Oman Seinäni varasin tämän vuoksi ruotsinkielisenä ja se odottaakin minua nyt kirjastossa. 

Kivelä sai minut innostumaan lisäksi myös Rauni Paalasen teoksesta Kahvilanaisia (1998) sekä Eila Pennasen esseistä. Kivelän teksti oli juuri sellainen, jota Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittamalta kirjalta odotin. Se laajentaa kirjallisia maailmoja ja saa hihkumaan innostuksesta.

*

Monet kirjoittavat tuovat esiin teoksia, jotka ovat toimineet heille voimakirjoina ja/tai jotka liittyvät oman elämän käännekohtiin. Osa kirjoittajista lähinnä esittelee tietyn teoksen kirjallisen analyysin jäädessä melko kepeäksi.


Ihailin Helena Sinervon tarkkaa luentaa nobelisti Herta Müllerin teoksesta Ihminen on iso Fasaani (Der Mensch is ein grosser Fasan auf der Welt, 1986) sekä kiinnostuin itselleni uudesta tuttavuudesta, Saara Turusen esittelemästä Gun-Britt Sandströmin teoksesta Suhteista parhain (Maken - en förhållanderoman, 1976).


Siihen, miten lähelle Suurteoksissa olevat tekstit tulevat vaikuttaa sekä oma ”suhde” tekstien kirjoittajiin että heidän esittelemiinsä teoksiin. Kuuntelin kylmäväristen Aura Nurmen kuvausta Sirkka Turkan runoudesta sekä tapaamisista Turkan kanssa. Nurmen tekstistä vaikuttumista lisäsi se, että ensimmäinen minuun todella syvästi vaikuttanut suomalainen runoilija on juuri Sirkka Turkka.


”Analyysiosastolta" haluan mainita erikseen Anna Kortelaisen ja Riikka Pelon tekstit.

Kortelainen kirjoittaa A.S. Byattin teoksesta Riivaus (Possession, 1990) ja hänen tekstinsä herättää minussa oitis palavan halun lukea Byattin kirja. Käyn jopa tarkistamassa kirjahyllystäni, että onhan se varmasti minulla omana ja onhan se - sekä suomeksi että englanniksi. Kortelaisen teksti kutittelee tutkijaminääni ja ajattelen, että jos pitäisi valita uudelleen, mitä yliopistossa opiskelen olisi valintani edelleenkin yleinen kirjallisuustiede.

Unohdun pitkähköksi toviksi muistelemaan opiskeluaikojani ja erityisesti gradun kirjoittamista. Sitä ihanaa uppoamista päivä toisensa jälkeen kirjallisuuteen ja kirjallisuuden teoriaan ja miten jokainen lukemani teoriakirja viittaa toiseen ja kolmanteen ja neljänteen ja ne puolestaan viittaavat taas toisiin teoksiin ja miten syntyy polkuja, jotka johtavat yhä syvemmälle. 

Parempaa ei voi olla.


Suuren vaikutuksen teki Riikka Pelon teksti, joka käsittelee Virginia Woolfin Majakkaa (To the Lighthouse, 1927). Pelo kertoo kirjoittaneensa tästä teoksesta ensimmäisen kerran yleisen kirjallisuustieteen proosa-praktikumissa ja minua alkaa polttaa, sillä olen itsekin kirjoittanut Majakasta samaisessa praktikumissa vuotta kahta myöhemmin kuin Pelo. 

Majakasta kirjoittaminen on jäänyt vahvasti mieleeni, koska se oli kyseisen praktikumin viimeinen teos ja praktikumin pitäjä vapautti meidät sivumääristä ja antoi luvan kirjoittaa niin pitkän tekstin kuin haluaa. Tämän seurauksena kirjoitin Majakasta 25 sivua.

Pelon tekstiin haluan ehdottomasti palata vielä uudelleen, sillä hän tuo muun hyvän ohella esiin kiinnostavia näkemyksiä kirjallisten teosten rytmistä - asia, jota olen viimeksi pohtinut lukiessani Vigdis Hjorthin uutuusteosta Onko äiti kuollut (Er mor død, 2020). Rytmi kun muutoinkin on rakenteen lisäksi minua eniten kiinnostavia asioita kirjallisuudessa. 

Voi että. Saisipa vaan tutkia kirjallisuutta sen sijaan, että on käytävä porvarillisissa töissä.


*


Suurteoksissa on tekstejä seuraavilta 20 kirjailijoilta:

Nura Farah, Koko Hubara, Katriina Huttunen, Helmi Kekkonen, Malin Kivelä, Anna Kortelainen, Essi Kummu, Sirpa Kähkönen, Merete Mazzarella, Meiju Niskala, Aura Nurmi, Ranya Paasonen, Riikka Pelo, Pirkko Saisio, Milja Sarkola, Helena Sinervo, Astrid Swan, Tiina Katriina Tikkanen, Saara Turunen ja Aino Vähäpesola.


Kirjoittajien suuri määrä on sekä hyvä että huono asia. Hyvää on se, että moni pääsee esittelemään itselleen tärkeän teoksen ja näin myös jokainen teoksen lukija voi varmasti löytää esitellyistä teoksista jonkin myös itseään kiinnostavan teoksen. Huonoa on se, että tekstit jossakin määrin syövät toisiaan, seuraava painaa edellistä unohduksiin ja tekstin pitää olla erityisen vahva, jotta se erottuu joukosta. Tämä aspekti korostuu, jos kuuntelee kirjan. 

Kaikkinensa Suurteoksia juhlistaa naisten kirjoittamaa kirjallisuutta ja antaa uusia näkökulmia lähestyä siinä esiteltyihin teoksiin. Ehkä kaltaistani kirjallisuuden dinosaurusta paremmin teos kuitenkin soveltuu (nuorille) lukijoille, jotka eivät kovin hyvin vielä tunne teoksissa esiteltyjä kirjoja. Ainakin löytämisen riemua on silloin enemmän.



Suurteoksia 
toim. Saara Turunen ja Petra Maisonen 
Tammen äänikirja
Lukija Vilma Melasniemi

2 kommenttia:

  1. Hienoa jos Haushoferin Seinä saa lisää lukijoita, se on tosiaan erinomaisen suositeltava teos (jolla on ennenkin ollut pieni mutta olemassaoleva lukijakuntansa, kun muutama vuosi sitten sitä Helmetistä hain niin ei varausjonoa ollut, mutta sitä yhtä kappaletta Pasilan kirjavarastossa kyllä taidettiin lainata ja varailla sen verran paljon ettei paljoa tainnut hyllyssä oleskella...eikä sitä divareissakaan näe).

    Tämän varmaan ainakin selaan läpi että mistä kirjoista on puhe jahka se joskus ulottuville osuu, mutta myönnän että kun kirjan ideasta kuulin niin alkoi itse asiassa enemmän kiinnostaa ajatus vastaavista teoksista joissa mieslukijat kirjoittavat naiskirjailijoiden teoksista ja naislukijat mieskirjailijoiden, ihan vaan pakkaa sekoittamaan.

    VastaaPoista
  2. Seinä tosiaan on Malin Kivelän tekstin myötä noussut pienimuotoiseksi ilmiöksi. Ihan mahtavaa. En muista, että olisin kuullut siitä aiemmin, mutta yhtä lailla toki on mahdollista, että olen vaan unohtanut kuulleeni siitä. Haen tänään kirjastosta ruotsinkielisen kappaleen ja pyrin lukemaan sen tässä ihan lähiaikoina.

    Toi oliskin kiinnostavaa idea, jonka mainitset. Toivottavasti noin joskus - mieluummin jo pian - tapahtuu.

    VastaaPoista