Oli vaikea alkaa lukea Pelle Romantique'n Konerunojen runoja, koska kuvituksen teokseen tehneen Lotta Nevanperän kuvat veivät niin mennessään.
Selasin.
Selasin eteen.
Selasin taakse.
Sormenpäihini jäi ruuveja, muttereita.
Toki silmissäni vilisi sanoja, vilisi kuin valoreklaamien värikylläinen sähkö. Nostalgia nousi päähäni Negronin lailla.
Vähän väliä huomasin olevani Tehtaankadulla Helsingissä, koska mielessäni Mika Waltarin Suuri Illusioni paikallistuu kyseiselle kadulle ja nämä Konerunot taas astelivat lukuhistoriani sille käytävälle, jossa Waltarin Illusioni asustaa.
Miksi juuri Tehtaankatu? Miksi öinen sateesta kiiltävä katu absintinvihreine heijastuksineen? En tiedä ja epäilen, että Tehtaankatua sellaisena kuin sitä tässä ajattelen ei ole koskaan ollut olemassa.
"Höyryturbiinit" ja "freneettiset koneet" - jotenkin tästä kaikesta mekaanisesta puhaltelusta ja naksahtelusta tulee tunne, että näkymä tulevaisuuteen avautuu toiveikkaana. Näkymä teknologian mahdollisuuksiin. "Den öppna horisonten", sanoisi Hagan Olsson. Jokin usko kiihkeän väylän avautumiseen, jokin luottamus. Kuumeinen kiilto, silkkisukkien energiaa tuottava säihke.
Uuden sukupolven suonissa kohisee UUSI ILO, elämänsynteesi, jossa virtaa veren, naftan ja sähkön sekoitussuhde.
Koneruonot tuottavat tunteen kiihkeästä elämänjanosta, uudeksi murtuvan aikakauden villistä päihtymyksestä. Miten sampanjassakin kuplat olivat enemmän.
Olen sen yhden kusipään ohjaaman elokuvan Midnight in Paris (2011) päähenkilöä esittävä Owen Wilson. Kuten hän astuu menneisyyteen vievään autoon ja päätyy Hemingwayn, Gertruden Steinin, Cole Porterin sekä kumppaneiden tuttavuuteen, luikahdan minä Konerunojen sivujen läpi flapperien seuraan ja kun hengästyneenä huohotan suustani tulee savuista jazzia.
Maailma on pelkkä revyy, ja me:
keinuvia sulkia, töyhtöjä, pyrstöjä.
Kukin syttyy, sammuu,
shimmy shimmy shake!
Kyllä kyllä. Da da.
Konerunot nostavat esiin mielenkiintoisen kysymyksen siitä, miten tämän teokseen kokemiseen vaikuttaa se, että se on kirjoitettu ja kuvitettu vuonna 2021. Millä tavalla kokemus muuttuisi, jos tämä kirja olisikin julkaistu jo sata vuotta sitten?
Romantique'n runot ovat kuvaamansa aikakauden pastissi ilman parodiointitarkoitusta. Teos tunnustaa velkansa aiemmalle taiteelle ja sen lopussa mainitaan, että Konerunoja sisältää "muunnelmia, lainauksia, varkauksia sekä väärennöksiä" useiden kirjailijoiden ja taiteilijoiden teoksista.
Olisi liian yksinkertaistavaa luokitella Konerunot pelkästään runoteokseksi. Kyse on enemmästä. Kyse on kokonaisen aikakauden henkiin herättämisestä, jossa kuvallisella ilmaisulla on olennaisen tärkeä rooli. Sanat ja ilmaukset ovat aikansa lapsia (charmöörit, fotografikuume, samettiuutimet). Miten ne kantavatkaan mukanaan ja miten tuntuu, että vanhemmat sanat kantavat enemmän kuin mihin nykysanat pystyvät.
Olen paennut nykyaikaa ja tullut vietellyksi.
Pelle Romantique'n Konerunoja
Kuvitus Lotta Nevanperä
Enostone (2021)
Postauksen kuvat teoksen kuvitusta
Onpas mielenkiintoinen kokoelma! Jotenkin oman aikansa sanastoa ei osaa arvostaa niin kuin vanhaa.
VastaaPoistaNiinpä. Vanhempiin sanoihin on jo ehtinyt tarttua historiaa ja suhde niihin on erilainen.
PoistaHmm, tämä olisi hyvä lahja minulle. Joudun ehkä sen ostamaan itselleni. Erityisesti, tunnustan, kuvitus kiehtoo ja toki sanojen ja kuvien yhdistelmä.
VastaaPoistaOletin muuten aluksi, että ovat koneen kirjoittamia runoja, mutta eivät olekaan. Mielessä on vielä se Aum Golly. Siihen liittyen kuuntelin muuten viime viikolla erään podcast-jakson, jossa käsiteltiin tekoälyn kirjoittamia runoja ja potentiaalista kirjallisuutta.
Tykkäsin kans paljon teoksen kuvista ja niiden yhteispelistä tekstin kanssa. Ihanaa, että tällaisia teoksia tehdään ja julkaistaan. On niin vahva maailma tässä.
PoistaTässähän on pohjalla muiden tekijöiden tekstejä myös, mutta en niitä niin hyvin tunnistanut, että olisin sen enempää voinut ottaa asiaan kantaa.