Siirry pääsisältöön

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)


 "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?"

"Why are things more actual afterward than when they happen?"


Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin:

"Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin."

Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, että Toinen paikka ymmärtäisi minua tai minä sitä. Olen ajatusten ja hahmotelmien tulvassa ja tästä tulvasta lähtee uomia lukemattomiin suuntiin, eikä niitä kaikkia ole mahdollista yhtäaikaisesti seurata.

Toisen paikan päähenkilö on nainen, johon romaanissa viitataan pelkästään alkukirjaimella M. Hän asuu syrjäisellä marskimaalla miehensä Tonyn kanssa ja majoittaa vieraita heidän tontillaan olevassa rakennuksessa, josta käytetään nimeä toinen paikka. Sinne hän kutsuu myös taiteilija L:n, jonka maalaukset ovat tehneet häneen suuren vaikutuksen. L. ottaa kutsun vastaan ja saapuu paikalle naisystävänsä Brettin kanssa.

L:ää voi perustellusti pitää teoksen toisena päähenkilönä, sillä hänen vaikutuksensa M:n ja Tonyn elämään ovat kauaskantoisia. Marskimaalle saapuu lisäksi M:n tytär Justine miesystävänsä Kurtin kanssa ja Justinesta tulee eräänlainen välittäjähenkilö M:n ja L:n välille.

Se, että naisesta käytetään pelkästään lyhennettä M. ja miehestä taas L. vaikuttaisi viittaavaan siihen, että Cusk haluaa korostaa, että he ovat kuin kuka tahansa sukupuolensa edustaja, eräänlaisia jokanaisia ja -miehiä.  Tosin L.n kohdalla lienee aihetta käyttää tarkempaa ilmausta 'jokamiestaiteilija'.

Toinen paikka on pohjimmiltaan feministinen romaani, jossa problematisoidaan L:n käytös, joka määrittää M:n tapaa nähdä ja kokea itsensä sekä ihmisten väliset suhteet. M. on omituisen riippuvainen L:stä, vaikka tämä ei vaikuta haluavan hänelle oikeastaan mitään hyvää, eikä hän halua kelpuuttaa M:ää edes taulunsa aiheeksi, vaikka muista romaanin henkilöistä muotokuvia maalaakin. 

Onko L. paha? Ainakin hänen läsnäolonsa asettaa koetukselle M.n ja Tonyn avioliiton. L. taiteilijana edustaa Toisessa paikassa älyllistä kapasiteettia, jonka saavuttaminen on mahdollista vain, koska hän on mies ja edustaa siten jatkumoa miesnerojen sarjassa. Tämän Cusk tuo esiin korostamalla M:n (älyllistä) kyvyttömyyttä suhteessa L:ään ja paljastaa näin sekä sukupuolten välillä vallitsevan epätasa-arvon että osoittaa, miten moraali voi olla  taiteilijuuden este.

"Mutta tavoitteeni tässä on antaa kuva L:stä: ajatukseni havaitsemisesta ja todellisuudesta ovat hyödyllisiä vain sikäli kuin ne edistävät kömpelöä ymmärrystäni siitä, kuka ja mikä L. oli ja miten hänen mielensä toimi. Arvelin, että taiteilijan sielun - tai sen sielunkolkan jossa hän on taiteilija - täytyy olla täysin vailla moraalia ja vapaa henkilökohtaisista ennakkoluuloista."

"But my aim here is to give you a picture of L: my thoughts about perception and reality are useful only insofar as they advanced my clumsy understanding of who and what L was, and of how his mind worked. My suspicion was that the artist's soul - or the part of his soul in which he is an artist - has to be entirely amoral and free of personal bias."(kursivointi Cuskin)


M:n ymmärryksen mainitaan olevan "kömpelöä". Hän näyttää sisäistäneen oman huonommuutensa ja vaikka sitä ei suoraan sanota, se vaikuttaa teoksen laajempi konteksti huomioon ottaen johtuvan siitä, että M. on nainen. M:stä tulee näin esimerkki naisesta, jonka suhteen mieshegemoninen järjestelmä on itsensä kannalta onnistuneesti tehnyt tehtävänsä.

Cusk ei sorru halpoihin tai ylipäätään minkäänlaisiin miehiä - tai ketään muutakaan - kohtaan tehtyihin yleistyksiin, vaan korostaa, että moraalittomuus ja "henkilökohtaiset ennakkoluulot" eivät ole L:n sinänsä ominaisuuksia, vaan nimenomaan hänen sen sielunosansa omainaisuuksia, jossa hän on taiteilija. L.n kohdalla hänen taiteilijuutensa huipentumaa edustavat hänen ns. yömaalauksensa, joiden loistokkuuden hänen kuolemansa glorifioi. 


Cuskin teksti on äärettömän monitasoista ja erilaisiin tulkintoihin houkuttavaa. Se ei tarjoa paikkaa, johon voisi pysähtyä, vaan tekstin liike jatkuu aina vaan pidemmälle ja nostaa esiin yhä uusia näkemyksiä, jotka se usein myös osin kyseenalaistaa tai asettaa epävarmuuden tilaan.

Toisessa paikassa mainitaan monesti, että M. ja Tony asuvat marskimaalla (marsh). Marskimaa on minulle käsitteenä vieras ja etsin sen määrittelyä wikipediasta, jonka mukaan se on lietemaata, joka "suuren osan ajasta jää veden alle.* Marskimaan ominaispiirre vaikuttaisi siten peilautuvan suoraan M:n tilanteeseen, jossa M. edustaa maata, jonka L. vähän väliä hukuttaa alleen. 

Lukiessani pohdin myös, onko L. romaanihenkilönä ylipäätään olemassa Toisessa paikassa vai pitäisikö hänen tulkita olevan jonkinlainen projektio M:n peloista osana patriarkaattista yhteiskuntaa. M. kertoo tarinaansa Jeffers-nimiselle henkilölle, josta lukija ei saa tietää enempää kuin hänen nimensä.  Kuka on Jeffers ja mikä merkitys hänen identiteetillään on itse tarinan kannalta?

Toinen paikka esittää vaikeasti vastattavia kysymyksiä taiteen olemuksesta ja tehtävistä. Onko taide pelastuksen vai tuhon agentti? Voidaanko taiteen nimissä kohdella muita ihmisiä miten tahansa? Onko jossakin raja, jota taiteilijankin pitää kunnioittaa, jos hän ei halua olla ihmishirviö?

Toisen paikan lopussa kerrotaan, että se "on velkaa teokselle Lorenzo in Taos", joka on Mabel Dodge Luhanin vuonna 1932 kirjoittama muistelmateossa, jossa Luhan kertoo D.H. Lawrencen oleskelusta hänen luonaan New Mexicon Taosissa. Cusk kertoo "vaihtaneensa" Lawrencen paikalle kuvataiteilijan eli L:n.

Cuskin romaani varmasti näyttäytyisi toisenlaisena, jos Luhanin teos olisi tuttu, mutta minulle se ei sano mitään, joten luin Toista paikkaa ihan vain itsenään.



Toisen paikan englannin- ja suomenkielisen laitoksen kannet ovat varsin erilaisia. Itse omistan englanninkielisestä teoksesta painoksen, jonka kannessa on belgialaisen kuvataiteilija Ilse D'Hollanderin nimetön työ vuodelta 1996. Kannen voi lukea vihjeenä siitä, että teos liikkuu taidemaailmassa, mutta se ei ota sen enempää kantaa siihen, mistä itse romaanissa on kysymys. Toki ei liene sattumaa, että teokseen on valittu naistaiteilijan teos, joka ikään kuin hiljentää Toisessa paikassa melskaavan L:n. 

Suomenkielisen teoksen kannen suunnittelu on Jussi Karjalaisen käsialaa ja siinä oleva maalaus on Henni Alftanin. Kansi kuvaa oivaltavasti teoksen sisältämiä valta-asetelmia. Nainen (M.) jää taustalle, kun L:n varjo lipuu hänen eteensä ja peittää naisen kasvot.

Toinen paikka on arvoituksellinen ja tiheä teos, joka ei luovuta helpolla salaisuuksiaan ja miksi pitäisikään. Cuskin romaani synnyttää vahvoja visuaalisia kuvia ja jättää minut hieman eksyneen oloisena marskimaalle - paikkaan, joka on sekä vieras että uudella tavalla tuttu.

 


Rachel Cusk: Toinen paikka
Second place

Suomentanut Kaisa Kattelus

220 sivua

Kustantamo S&S (2021)



*https://fi.wikipedia.org/wiki/Marskimaa

Kommentit

  1. Cusk on alkanut vähän kiinnostaa, mutta en taida sitten aloittaa tästä. Kuulostaa kohtalaisen vaikealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaisin ehkä mieluummin siitä Cuskin trilogiasta, jonka myötä on helpompi päästä sisään cuskilaiseen maailmaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j