Siirry pääsisältöön

Tove Ditlevsen: Aikuisuus


Alunperin tanskaksi vuonna 1971 julkaistu Aikuisuus (Gift, suom. Katriina Huttunen) on vakuuttava päätös Tove Ditlevsenin omaelämäkerralliselle trilogialle. Huomiota kannattaa kiinnittää teoksen tanskankieliseen nimeen, sillä tanskankielen sana gift on sekä naimisissa olemista tarkoittava adjektiivi, että myrkkyyn viittaava substantiivi. 

Sanan gift merkitys ei teoksessa rajoitu pelkästään siihen, että naimisissa oleminen on Tovelle kompleksista ja myrkyllistä, vaan sana viittaa myös Toven lääkeriippuvuuteen, jota Ditlevsen kuvaa inhorealistisen tarkasti ja itseään kohtaan mikäänlaista sääliä tai armoa tuntematta.

Aikuisuuden alussa Tove on parikymppinen ja naimisissa itseään 30 vuotta vanhemman Viggon kanssa, joka on ollut Tovelle avain kirjallisiin piireihin.  Eletään Saksan miehityksen aikaa. Kirjallinen elämä on vilkasta, juodaan korvikeviiniä ja perustetaan Nuorten taitelijoiden klubi. Uusia ihastuksia tulee Toven elämään ja niiden seurauksena eroja entisistä suhteista.

Kirjassa kuvataan Toven miessuhteita ja avioliittoja sekä miten pettymykset miesten suhteen seuraavat toisiaan. Kirjoittaminen on Tovelle kaikki kaikessa. Ainoa asia, joka saa hänet kokemaan todellista onnellisuutta, mutta kirjoittaminen on huonosti sovitettavissa yhteen perhe-elämän kanssa. Ongelmia aiheuttaa myös se, että  avioliitossa Ebben kanssa Tove on pitkälti perheen leiväntuoja, jota hänen miehensä on vaikea hyväksyä.

"Turvallisuus oli minulle sitä että olin naimisissa oleva nainen, kävin ruokaostoksilla ja laitoin ruokaa [...]"

Avioliitto ja perinteinen naisrooli näyttäytyvät Tovelle turvapaikkana, mutta yhtä lailla ne kahlitsevat häntä ja asettavat rajoituksia, joiden kanssa hänen on vaikea elää ja kirjoittaa.


Aikuisuutta lukiessa on hyvä pitää mielessä sekä teoksen julkaisuajankohta että aikakausi, johon kuvatut tapahtumat sijoittuvat.  Ditlevsen kirjoittaa mm. epätoivoisista yrityksistään löytää lääkäri, joka suostuisi tekemään hänelle abortin.  Tässä elämänvaiheessa hänen avioliittonsa on juuri selvinnyt ensimmäisen lapsen aiheuttamasta kriisistä, johon vaikutti olennaisesti hänen synnytyksen jälkeinen pitkäaikainen seksuaalinen haluttomuutensa, jota hänen miehensä oli vaikea ymmärtää.

Ditlevsen ei kaunistele. Hän kirjoittaa rehellisesti ja suoraan, raivokkaasti ja traagisia elämäntapahtumia kuvatessaan sensaatiohakuisuutta välttäen. Ehkä kaikki meni niin kuin Ditlevsen asiat tässä muistelmateoksessaan tuo esiin. Tai sitten ei. Kuvatun perimmäinen totuudellisuus ei tämän teoksen kohdalla vaikuta olennaiselta.

Aikuisuudessa Tove elää miessuhteiden, kirjoittamisen ja huumaavien lääkkeiden muodostamassa kolmiossa. Hänen kertomansa omasta lääkeriippuvuudestaan ja narkomanian hallitsemasta ja sen ehdoilla eletystä elämästä kaikessa kuristavuudessaan ja karuudessaan tekee samanlaisen olon kuin mitä koin joidenkin Anna Kavanin novellien parissa teoksessa Julia and the Bazooka (1970).

Ditlevsenin teosta lukiessa ei voi välttyä ajatukselta, että miehet tuhosivat suuren osan Toven elämästä. Erityisesti hänen kolmannella aviomiehelllään Carlilla oli ratkaiseva vaikutus siihen, että Tove syöksyi syvälle huumaavien lääkkeiden maailmaan ja tuli niistä täysin riippuvaiseksi. Asiaa edesauttoi se, että Carl oli ammatiltaan lääkäri, joten hän saattoi kirjoittaa Tovelle reseptejä ja myöhemmin Tove itsekin alkoi väärentää niitä.

Carl oli epätasapainoinen ihminen ja kärsi vakavista mielenterveysongelmista. Ehkä hän alunperin todella halusi tarjota hoitoa Toven kokemiin kipuihin, mutta yhtä lailla teos tarjoaa tulkintaa, että Carl halusi tehdä Toven riippuvaiseksi lääkkeistä. ja sitä kautta itsestään.

Tovelle rakkaus ja huumaavat lääkkeet - kuten omalla tavallaan myös kirjoittaminen - ovat keinoja päästä irti arjesta ja tavallisesta. Ne tarjoavat unohdusta kaikelta siltä, joka tekee elämästä arkista ja harmaata, mutta samalla niiden hinta on pahimmassa tapauksessa viedä Tovelta hengen.


Tove Ditlevsen: Nuoruus

Gift (1971)

Suomentanut Katriina Huttunen

Kustantamo S&S (2022)

 

Kommentit

  1. Ditlevsenin eka osa sarjaan jäi kesken ties mistä syystä. Ehkä aika ei ollut oikea. Haluan kuitenkin lukea koko trilogian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin se eka osa osui vähän huonoon lukusaumaan ja en ollut siitä ihan niin innoissani, kun monet muut. Nuoruudesta pidin sitten jo huomattavasti enemmän ja tämä Aikuisuus oli vielä parempi

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän