Siirry pääsisältöön

Ulrika Nielsen: Tingen




Ulrika Nielsenin Tingen on runokokoelma esineistä ja tavaroista. Siitä, miten ne ovat enemmän kuin itsensä ja miten ne vaikuttavat meihin ja miten vaikeaa niistä luopuminen on. Varsinkin, kun siivoamme meille rakkaan kuolleen ihmisen tavaroita.

Nielsen käsittelee tavaraproblematiikkaa yleisemminkin, mutta keskityn tässä tekstissä pääosin niihin tämän kokoelman herättämiin tunteisiin, jotka liittyvät kuolleen jäämistön siivoamiseen. Tämä teksti ei ole arvio, vaan kooste siitä, mitä kaikkea Tingen minussa herätti.


Siitä asti kun äitini kuoli viime marraskuun lopussa tavarat - niiden läsnäolo ja niiden minulle esittämät vaatimukset - ovat hallinneet mieltäni. Tingen iskee suoraan tavara-ahdistukseeni.

"En del av tingen är svåra att förstå,
du vet inte hur de hamnade här,
var de kommer ifrån, hur det hela började,
du minns inte."


Nippelit ja nappelit, epämääräiset kapineet. 
Niiden vyöry laatikoista. Niiden joskus ollut merkityksellisyys. Miten niitä on rakastettu. Miten ne on koettu tärkeiksi. 
Tämä voimattomuuteni niiden seurassa.
Pois. Ei pois.


Luopumisen prosessi. Mitä ehkä vielä sittenkin saattaisi myöhemmin kaivata. 
Äidin tavarat kierrätyssäkeissä. 
Äidin tavarat kaatopaikkasäkeissä. 
Siisteissä mustissa jätesäkeissä, joihin on liimattu maalarinteippiä, jossa lukee joko kierrätys tai kaatopaikka.


”När en människa dör
inträffar en föremålens bin bang.”


Kuolleen ihmisen irtaimiston luonne muuttuu. Kuin se mikä ennen kuului omistajalleen olisi nyt orpo ja odottaisi askelia, jotka eivät enää lähene. 
Voiko koskea? Onko oikeutta? 


Ja nostalgia. 
Ja muistot. 
Vesiputouksena ryöppyävät tunteet. 
Luopumisen vaikeus kuin hallitsemattomasti leviävä ihottuma. Kuin luopumalla tietystä tavarasta sen omistaja kuolisi vähän lisää.
Vähän taas uudestaan.




Mitä järkeä tässä on? Vuosien kuluessa tavaraa kerääntyy yhä lisää. Yhä enemmän epämääräistä ja kuolemamme jälkeen joku toinen joutuu siivoamaan ne. 
Mihin näitä kaikkia esineitä ja tavaroita on alunperin edes tarvittu? 
Mistä ne ovat kotiimme ajautuneet?


Kaapit pursuvat. 
Kirjoituspöydän laatikon toimimattomat kynät pitävät ylpeinä tilastaan kiinni. 
Muovikassi täynnä villasukkia.


Nielsen kirjoittaa, miten tavaroihin kasautuvat tunteet ja liimautuvat muistot. 
Esineestä luopuminen on luopumista paljon enemmästä kuin niistä itsestään. 
Ei voi. 
Ei pysty. 
On pakko. 
Sattuu.



Esineet ja tavarat. Niiden oma tahto. Ne pistävät vastaan, eivät halua tulla heitetyiksi pois. Edestakainen liike. Laitan roskiin. Otan pois. Laitan uudelleen roskiin. Kaikkea ei voi säästää. Ei edes suurinta osaa. Kuinka monta kertaa olen jo sanonut: ”Tästä nyt vaan on ihan pakko luopua:”



”Armens rörelse hejdas
när den rör sig i riktning mot soppåsen,
som om något hos tingen insisterar.”



Jos olisi selkeys, jos ei olisi mitään ylimääräistä.
Utopia. 
Määrittele turha. 
Kenen turha?


Tavarat pitävät meidät liikkeessä. Niistä on huolehdittava. Putsattava, huollettava, pölytettävä. Esineiden myötä kotiimme syntyy tietty ominaishaju, kuten Nielsen muistuttaa.


”Du konstruerar en värld
av ting.
Dina rum, din värld.
Du bygger din värld
av ting.
Men tingen bygger också dig.”



Äitini jääkaapissa ruisleipäsiivu, jonka päällä kolme suolakurkkuviipaletta. Olit säästänyt leipäpalan myöhemmäksi.




Ulrika Nielsen: Tingen

Schildts & Söderströms (2022)






Kommentit

  1. Tavarat on kyllä jännä asia. Mää oon jo lapsena kynsin hampain säilöny ja säilyttäny, suorastaan hamstrannu mun päiväkirjoja, runovihkoja, maalauksia ja valokuvia yms., että ois ees jotain, joka on mun ja mua, jälki minusta ja mun olemassaolosta. Kaikelle muulle ihan sama. Kaapissa on pari banaanilaatikollista tätä kamaa. Ja sitä kertyy edelleen, on varmaan jo pari laatikollista lisää. Yritänkö museoida itteeni?

    VastaaPoista
  2. Olen joskus teininä ollut raivaamassa sukulaisen yksiötä, hän ei tosin silloin menehtynyt vaan asunto piti myydä muista syistä. Onhan se ihan hemmetin karua touhua, kun sitä miettii.

    Osanottoni äitisi poismenosta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Nostetaan novellit kunniaan - #novellihaaste

Novelli kirjallisena muotona on tiivis, joten samaa kaavaa noudattakoon myös tämän haasteen lanseeraus. Pitemmittä selityksittä julistan novellihaasteen alkaneeksi ja toivotan sinut sydämellisesti tervetulleeksi osallistumaan tähän haasteeseen. Haasteen tavoitteena on tuoda näkyvyyttä novelleille ja rohkaista lukijoita tutustumaan rohkeasti tähän kirjallisuuden lajiin.  Tämä on matalan kynnyksen haaste, johon voi osallistua lukemalla vaikkapa vain yhden novellin ja bloggaamalla siitä.  Mitään muita sääntöjä ei ole kuin se, että luettavan kirjallisuuden pitää olla novelleja. Häsä somea varten on #novellihaaste. Haastee päättyy sunnuntaina 7.5.2017, jolloin julkaisen postauksen, johon kerään osanottajien koostepostaukset ja ilmoitan, kuinka monta novellia olemme haasteen aikana lukeneet.  Tämän vuoksi toivoisin, että pidät kirjaa nimenomaan lukemiesi novellien (ei novellikokoelmien) määrästä. Voit ilmoittaa osallistumisestasi kommenttikentässä ja esittää arvauksen siitä, mi