Siirry pääsisältöön

Annie Ernaux: Tapaus


 "Olen nyt pukenut sanoiksi sen, mikä on minulle äärikokemus elämästä ja kuolemasta, ajasta, moraalista ja tabuista, laeista, ja koin sen alusta loppuun kehoni kautta."

Vuonna 2022 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut Annie Ernaux (s. 1940) palaa pienoisromaanissaan Tapaus (L'évenément, 2000) 1960-luvulle, jolloin hänelle tehtiin abortti. 

Ernaux'n kerronta on kontrolloitua ja suoraa, lähes kliinistä. Hän kohdistaa armottoman katseen niin itseensä kuin yhteiskuntaankin, mutta tapahtumia ja olosuhteita kuvataan menemättä varsinaisesti henkilökohtaisen tai tunnetason alueelle. Kerrontaotteen kautta yksityinen kasvaa yleiseksi. Se, mitä Ernaux koki oli monen muunkin ranskalaisnaisen kokemus.

"En halua tekstissäni tehdä sitä mitä en ole elämässänikään tehnyt, tai vain hyvin vähän: itkeä ja huutaa."

Abortin laittomuus moninkertaistaa asiaan liittyvät vaikeudet. Samalla Ernaux muistuttaa naisiin kohdistuvasta eriarvoisuudesta. Sosiaaliset odotukset ja olettamukset ovat erilaisia köyhien ja paremmassa taloudellisessa asemassa olevien naisten suhteen. Epätoivotut raskaudet mielletään olemuksellisesti erityisesti köyhien naisten ongelmaksi. "...[r]askaaksi paukahtavat tytöthän symboloivat köyhyyttä siinä missä alkoholistit."

1960-luvun ranskalaisessa lainsäädännössä abortti oli kriminalisoitu. Ernaux pohtii syyn ja seurauksen välisiä yhteyksiä.

"Ja kuten yleensä, oli mahdotonta sanoa, oliko abortti kielletty siksi, että se oli väärin, vai oliko se väärin siksi, että se oli kielletty. Asiaa arvioitiin lain nojalla, itse lakia ei arvioitu."


Abortin laittomuus näkyy myös Ernaux:n kalenterimerkinnöissä, joita hän kirjoittaa kiertoilmauksin. Kun Ernaux Tapauksessa palaa 23-vuotiaana kokemaansa hän joutuu huomaamaan, että on jälkikäteen mahdotonta tavoittaa kaikkia niitä tuntemuksia, joita hän tapahtuma-aikaan koki. Aika vierottaa ihmisen koetusta. Vääristää ja luo omia muistikuviaan, joiden todenperäisyyttä on mahdotonta myöhemmin todentaa.


Tapaus sisältää karmaisevia kuvauksia abortoidusta sikiöstä, joten herkimmille lukijoille varoituksen sana on tarpeen. Itse en muista näin rehellisen suoraan aborttikuvaukseen aiemmin edes törmänneeni. "Vertailukohtana" mieleeni tulee Tytti Parraksen Jojo, jossa veli tekee sisarelleen abortin. Kuvaus, joka on jäänyt mieleeni metallisena ja kirskahtelevana. 

Ernaux:lle kaikki koettu on ennen muuta kirjoittamisen materiaalia ja erityisen tärkeänä hän pitää naisten kokemuksista kirjoittamista.

"Mutta kun on kokenut jotakin, mitä tahansa, siitä on lupa kirjoittaa. Mikään totuus ei ole toista vähäisempi. Ja jollen kerro kokemuksestani perin juurin, hämärrän osaltani naisten todellisuutta ja asetun maailmaa hallitsevan miehisen ylivallan puolelle."

Ernaux:n kohdalla kirjoittamisen ja elämän tarkoituksen välille voi piirtää yhtäläisyysmerkin. 

"Ja elämäni todellinen tarkoitus on ehkä vain se, että kehoni, tuntemukseni ja ajatukseni muuntuvat kirjoitukseksi, joksikin ymmärrettäväksi ja yleisluontoiseksi, että elämäni liukenee muiden ihmisten mieleen ja elämään."



Annie Ernaux: Tapaus

87 sivua

L'événement (2000)

Suomentanut Lotta Toivanen

Gummerus (2023)

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p...

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip...

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen"  kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä . Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys.  Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa. Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa.  Ja pitäisi lähteä kauppaan. En voi nyt lähteä kauppaan. En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä.  Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellytt...