Jacqueline Harpman: I who have never known men

Tästä Jacqueline Harpmanin alunperin vuonna 1995 julkaistusta romaanista I who have never known men on viime aikoina kohistu vähän siellä sun täällä. Käsitykseni mukaan Harpmanin romaani oli jo pitkälti vaipunut unohduksiin, kun syystä tai toisesta, joista en sen enempää tiedä, se koki uuden tulemisen. 

Ja hyvä että koki. Oikein hyvä.

IWHNKM kertoo 40 naisesta, jotka on lukittu maanpinnan alapuolella olevaan bunkkeriin. Vartijat seuraavat heitä jatkuvasti, eikä naisilla ole tietoa, miten he ovat vangiksi joutuneet tai missä maailman kolkassa tai planeetalla he ylipäätään ovat ja kuinka kauan he ovat vangittuina olleet. Ajan kulumista on mahdotonta seurata, koska kelloja ei ole. 

Yksi naisista on vasta nuori tyttö, joka on päätynyt vangituksi niin nuorena, että hänellä ei ole mitään mielikuvia reaalimaailmasta. Tyttö on myös Harpmanin romaanin päähenkilö.

Onnekkaan sattuman johdosta naiset onnistuvat pakenemaan, mutta vastassa on vain autio maisema. Kun he lähtevät matkaan he löytävät yhä uusia samanlaisia maanalaisia bunkkereita, joista he itse pakenivat. Niissä on sekä kuolleita naisia että miehiä.

IWHNKM on pohjimmiltaan varsin filosofinen teos, joka nostaa esiin kysymyksiä olemassaolosta  ja sen ehdoista sekä ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Teos säilyttää mysteerinsä ja jokainen lukija voi tulkita sitä tavallaan.

Teoksen esipuheessa kirjailija Sophie Mackintosh kirjoittaa, että Harpman itse on on juutalainen ja pakeni toisen maailmansodan aikana perheensä kanssa Casablancaan. Jos IWHNKM:tä tarkastelee kirjailijan taustaa vastaan sen voi tulkita olevan allegoria natsien keskitysleireistä. 

Romaanin tunnelmassa on jatkuvasti pahaenteisyyttä, ja vaikka siinä vakuutetaan, että muita ei paenneiden naisten lisäksi ole enää elossa pelkään joka sivulla, että vartijat tulevat ja kahlitsevat naiset uudelleen.

Kovin lohdullista ei ole sekään, että jos naiset olivat ennen vartijoiden tarkkailemia vankeja, varsinaista vapautta ei löydy myöskään siitä, että he ovat viimeiset elossa olevat ihmiset. Iän ja sairauksien myötä yksi toisensa jälkeen kuolee ja alkaa näyttää siltä,  että tulee aika, jolloin vain yksi heistä on elossa. 

Jacqueline Harpman: I Who Have Never Known Men
188 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Moi qui n'ai pas connu les hommes (1995)
Englanniksi kääntänyt Ros Schwartz
Vintage (2019)