Harry Salmenniemi: Tulikristalli ja muita novelleja

Perhe-elämäromaaniensa jälkeen Salmenniemi on siirtynyt takaisin novelleihin, jotka ovatkin se genre, jonka vuoksi hänen kirjoittamaansa olen ollut lääpälläni. 

Tulikristalli ja muita novelleja etenee matisti ja teposti eli lukiessa "minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy." Alussa on muutamia lapsitekstejä vähän niin kuin hämäykseksi. Vähän niin kuin lukijan kanssa leikkimiseksi, että katsos nyt edelleen minä kirjoitan pikkulapsista, vaikka teen sen tällä kertaa novellien muodossa. 

Isi ja lapsi hyppii lätäköissä. Bakteerikammo vaivaa vanhempia. Naapureita arvostellaan, vaikka heidän elämisen haasteistaan ei tiedetä mitään. Lapsi näkee yöllä, että isällä on häntä. Pitkälti siis juttua, johon kuka tahansa lapsiperhearkea elänyt voi samaistua ja naapurien kyyläämiseen toki kaikki muutkin.

Lapsinovellien jälkeen on liuta muita tekstejä, joista osan kohdalla en  totta puhuen oikein tiedä, mihin Salmenniemi niillä pyrkii. 

Novellissa Miehistö poliisi pääsee esittelemään työpäivänsä, sen väsyttävyyden ja toistuvat perheväkivaltahälytystehtävät. Torstai--novellin päähenkilön päivä alkaa nihkeästi aikavyöhyke-erehdyksen vuoksi ja päätyy woke-kulttuurin irvailuksi. Novellissa Dickpick dickpickin lähettäminen osoittautuu reitiksi perheonneen. 

Novelli Tarkastelua vaatii tarkempaa tarkastelua. Siinä Salmenniemi esittelee oikeistolaisten unelmayhteiskunnan, joka perustuu mm. sairastuvuuden lisääntymiselle ja kuolemiselle näppärästi ja valtion rahoja säästävästi ennen eläkeikää, typeryyden jatkuvalle kasvulle, yhteisöllisyyden kaupallistamiselle ostopalveluksi, kaiken mittaamiselle rahassa tekoälyn avulla.

"Ne, joilla on rahaa, saavat päättää asioista. He voivat omistaa muita. Orjuuden palauttaminen ja ihmiskaupan voimistaminen ovat osa väistämätöntä prosessia, jonka päätepiste on aidosti rationaalinen, todella mitattava yhteiskunta, kukoistava elinkaupan keskus."

Osansa saavat myös unelmien presidentit, joista toinen on harmaahapsi, jonka vaimo on "oikeistolainen onneton luonnonlyyrikko", toinen taas "itseään herkeämättä piiskaavaa himotreenaaja, jonka kasvot paljastavat todellisen kauhun rasvaprosentin."

Ajatella, jos maatamme hallitsisivat edellä kuvatun kaltaiset presidentit. Olisi se. Aikamoista.

Tarkastelua on sysimusta dystopia, jonka piirteistä liian monet ovat nyky-yhteiskunnassa vahvasti puhkeamassa kukkaan.

Rotterdam-nimisestä novellista yltää joku lanka Salmenniemen Fantastiseen salaattiin. Ruoka ennen kaikkea ja erityisesti hieno ruokailu. Rotterdam kertoo elokuvafestareista ja tarkentuu kahteen festarikävijään, jotka elokuvien sijasta valitsevat hyvän ruoan. Meno muistuttaa Pasilan kirjamessuja, jossa kirjojen sijasta kohotellaan skumppalaseja. Mutta hei, on oltu paikalla. Voidaan kertoa, että on oltu paikalla. Siinä on trendiviba. 

Nyt kun on nautittu jo useampi alkuruoka ja -drinkki päästään pääruokaan. 

Samaan tapaan kuin pesukone ennen ohjelman loppumista kerää voimansa ja alkaa lingota myös Salmenniemi nostaa kierroksia. 

Vuorossa on Silsaa ja me tahdotaan lisää Silsaa. Nyt Matti ja Teppo pyytää ihan vilipittömästi ja tosissaan, että me kaikki tulisimme juhlimaan.

Piip piip. Eiköhän avata luukku.

Viittaan siis Harry Salmenniemen novelliin nimeltä Silsaa, jonka tietenkin jo arvasitkin, mutta kerron silti, että saadaan tähän tekstiin tämä kappale ennen seuravaa kappaletta.

Silsaa on hulvaton satiiri suomalaisista kirjailjoista ja heidän onnettomista kirjallisista teoksistaan, jossa ilman apurahoja ja menestystä jäänyt kirjailija antaa näppiksensä palaa. Toki negistelijä voisi sanoa, että naurunpaikat on kirjoitettu tähän novelliin valmiiksi, joten lukijan tehtäväksi jää vaan nauraa oikeissa kohdissa. Ihan sama. Tämä on juuri sellaista Salmenniemeä, jota häneltä olen jo odottanutkin. Nyt ei olla isinä, eikä vaihdeta vaippoja, vaan samoillaan kirjallisuusmaailmassa ihan kirjailijoiden kuvien kanssa.

Ja ne ovatkin ... kuvaavia. Esim.

 

Vaikka Silsaa ilakoi tekstisielunsa kyllyydestä, sen sisältämää kritiikkiä ei voi olla ohittamatta. Kritiikkiä,  joka huipentuu kirjailijaan, jota kertoja pitää ainona suomalaisena kirjallisuuden toivona.

Joku skeptikko voisi sanoa, ja taisi Hesarissa jotakin sen suuntaista sanoakin, että Silsaa on kirjoitettu lukuyleisön rakastettavaksi. So? Tykkään rakastaa. Mieluummin lukiessani rakastan kuin olen rakastamatta. Simple as that ja jälkiruoaksi Jaakko Yli-Juonikasta.

Tulikristalli ja muita novelleja on jossain määrin epätasainen kokonaisuus ja Salmenniemen fanien fanitukseen luottava, mutta joka tapauksessa parhaimmillaan siinä määrin leikkiin kutsuva ja hulvaton, että kokonaisuus jää vahvasti plussan puolelle. Tulikristalli tuottaa iloa ja sitä ei liiemmin ole viime aikoina yhteiskunnassamme ollut tarjolla.

Harry Salmenniemi: Tulikristalli ja muita novelleja
196 sivua
Siltala (2026)