Reader, why did I marry him?

Hämmentävän hyvä. Jos Laura Laakson uutuusromaania Pilvenpiirtäjä pitäisi kuvata kahdella sanalla käyttäisin siitä juuri ilmaisua hämmentävän hyvä. Jo Laakson esikoinen Mrs Milkyway vakuutti minut siitä, että Laakso ei todellakaan hyppele matalimman aidan yli. Nyt jälkiviisaana nämä molemmat teokset luettuani voin jo sanoa ääneen, että siinä missä Mrs Milkyway latasi tiskiin korostuneen kokeellisen kokonaisvaikutelman malttaa Laakso Pilvenpiirtäjissä jarruttaa sen verran, että lukijan on helpompi pysyä matkassa mukana. Jos Pilvenpiirtäjää käy tulkitsemaan saattaa hyvinkin päätyä jonkin tyyppiseen metsään, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Pilvenpiirtäjät liikkuu uusperheessä ja yksi sen keskeisiä teemoja on äidin ja pojan välinen suhde. Rakkaan lapsen tavoin pojalla on monia nimiä. Äiti on taiteilija siinä ahtaassa kolossa, johon perhe-elämä on hänet puristanut. Siinä samassa rupisessa loukossa, jota ovat asuttaneet äidit, joiden pojista on tullut kuuluisia ja haluttuj...

Peter Sandström on Suomen Patti Smith. Sandström kirjoittaa samaa kirjaa kirja toisensa jälkeen ja hyvä niin. Rakkaus on kesy eläin kertoo Sandström-nimisestä päähenkilöstä ja tämän äidistä. Tärkeässä roolissa on myös kertojan sisko. Taustalla vilahtelevat päähenkilön avioliiton ulkopuoliset suhteet ja erityiseti muuan Karhu. Yhtä lailla kuin Patti Smith, Sandström haahuilee (käytän nyt tätä verbiä, joka on periaatteessa varattu Joel Haahtelan teosten kuvaamiseen. Aika rohkeeta vai mitä?) teoksissaan omassa elämässään ja sen vieressä. Kun luettuani Smithin Apinanvuoden jouduin hyväksymään, että hän ei kirjoita vain siitä, mitä hänelle on oikeasti tapahtunut, vaan maustaa tarinaa tarkoitukseen sopivilla fiktiivisillä aineksilla ovat yhteydet Sandströmin ja Smithin välillä suurempia kuin mitä olin aiemmin tullut ajatelleeksikaan. Autofiktiosta puhutaan paljon, monen mielestä kyllästymiseen asti. Sandström kuitenkin on onnistunut jalostamaan tämän lajin omaksi tunnusmerkikseen t...

Mitä jos vasta viisikymppisenä saisit tietää totuuden sellaisesta lapsuutesi tapahtumasta, joka on ohjannut koko siihen astista elämääsi? Italialaisen Massimo Gramellinin romaani Sweet Dreams, Little One on kansainvälinen bestseller, joka on käännetty 14 kielelle. Pelkästään Italiassa sitä on myyty yli miljoona kappaletta. Massimo Gramellini (s. 1960) on La Stampa -lehden toimittaja ja kolumnisti, joka on kotimaassaan tunnettu myös lukuisista tv-esiintymisistään.  Gramellini on kirjoittanut useita yhteiskuntapoliittisia teoksia ja Sweet Dreams, Little One (Fai bei sogni) on hänen toinen romaaninsa. Esikoisromaaninsa  The last line of fables (L'ultima riga delle favole ) hän julkaisi vuonna 2010. Ostin Gramellinin romaanin pari vuotta sitten ihan vaan siitä syystä, että italiaista nykykirjallisuutta tulee aika harvoin vastaan, jos lukuun ei oteta Elena Ferrantea ja tänä vuonna suomalaisillekin kirjamarkkinoille rantautunutta Domenico Starnonea. En tiennyt Gramellinin ro...

Kirjallisen teoksen sivumäärä ei seurustele sen laadun kanssa. Sen osoittaa taas kerran  Abdellah Taïan väljästi kirjoitettu 143-sivuinen teos Infidels . On ihme ja todiste sanojen magiasta, että näin vähillä sivuilla voidaan kertoa niin paljon. Paitsi ihme, se on tietysti myös kirjailijan taituruutta. Abdellah Taïa on Suomessa ainakin toistaiseksi melko tuntematon kirjailija, joten hänen esittelynsä on paikallaan. Ranskaksi kirjoittava Taïa (s. 1973) on ensimmäisiä marokkolaisia, avoimesti homoseksuaaleja kirjailijoita. Hän on ollut näkyvästi mukana Human Rights Watch -järjestön No longer alone - LGBT Voices from the Middle East and Africa -kampanjassa, joka pyrkii hälventämään LGBT-ihmisiin liittyviä epäluuloja kampanjan kohdealueilla sekä nostamaan esiin heidän elämäntarinoitaan itsensä hyväksymisestä.  Yksi siteeratuimpia Taïan puheenvuoroja tässä kampanjassa ovat hänen sanansa:   You're gay, it's not a disease. You're not against religion or islam. You...

Ostin Rowan Hisayo Buchananin romaanin Harmless like you , koska viehätyin sen kannesta. Kuvassa olevan nuoren naisen katse on kiehtova. Siinä on kuvattuna monta päällekkäistä tunnetilaa, enkä pääse selvyyteen, mikä niistä on vallitsevin. Lisäksi naisen katse tuntuu kommunikoivan ihan erityisellä tavalla teoksen otsikon kanssa, joka jo itsessään viittaa useampaan suuntaan. Kirjan kantta tuijottaessani jouduin jonkinlaisen lumouksen valtaan ja niinpä poistuin kirjakaupasta tämä teos mukanani. Harmless like youn  alku on tyrmäävä: 'Yukiko Oyama?' I dropped my half-raised hand to my side. "You're expecting me. I've come about your husband's estate.' 'Come in,' my mother said. If she recognised my features, she showed no sign. Tähän pieneen vuoropuheluun tiivistyy paljon. Tapahtumat sijoittuvat Berliiniin, jossa Yukiko asustelee ja jonne hänen poikansa Jay on tullut häntä tapaamaan hankkiakseen allekirjoituksia virallisiin papereihin isänsä eli...

Ota minut syliin puhu minut aamuun / itke minut aamuun / naura minut aamuun / viethän minut aamuun No niin Mikko Alatalo, selväksi tuli. Eiköhän sun olisi aika jo lähteä tästä bloggauksesta omiin puuhiisi. * Syli on tragikomedia ihmissuhteista ja ihmisten kohtaamattomudesta. Se käynnistyy räväkästi Ritva-papin panofantasioilla, kun hän on hierojansa Jorman normikäsittelyssä, mutta haluaisi Jormalta niin paljon enemmän ja just sitä munaa erityisesti. Ritva, joka Jormalle on ilmoittanut nimekseen Mimosa, on 17-vuotiaan Pietun yksinhuoltaja, jolle hänen poikansa on vieras ja asiantila on vastavuoroinen. Ryti tavoittaa romaanissaan oivallisesti äidin ja pojan välisen vierauden ja sen mitä kumpikin luulee toisen itsestään ajattelevan ja miten kumpikin on omalla yksinäisellä tavallaan väärässä. Toki joskus olisi kiehtovaa lukea myös romaani, jossa vanhemmalla ja teinillä on hyvät ja lämpimät suhteet. Kepeän tyylin kautta Ryti kattaa pöytään painavia asioita. Ritvalla on taipumus...

Alkoholismi ei ole omaperäisimpiä aiheita kirjallisuudessa. Toki naisen ja äidin alkoholismi, kuten Alex Schulmanin uunituoreessa romaanissa Unohda minut , on jo vähän harvinaisempi tapaus. Sinänsähän tietenkään aiheella ei ole merkitystä, vaan sillä, miten sitä käsitellään ja Schulman lähestyy äitinsä alkoholismia erinomaisen tuoreesti ja kiinnostavasti. Alex Schulman (s. 1976) on ruotsalainen toimittaja sekä mediapersoona, jonka äiti oli tunnettu tv-juontaja Lisette Schulman (1951-2015) ja isä puolestaan tuottaja Allan Schulman (1919-2003). Lisette Schulmanin isä taas oli kirjailija Sven Stolpe (1905-1996).  Unohda minut on vaikuttava kertomus siitä, miten Alex Schulman koki äitinsä alkoholismin. Nyt ei leikitä autofiktioleikkiä, vaan Schulman piirtää moniulotteisen kuvan siitä, millaista on kasvaa perheessä, jota äidin alkoholismi varjostaa kuin myrkyllinen puu, jonka oksien liike saattaa taipua myrskyksi millä hetkellä tahansa. Schulmanin romaania olisi helppo pitää erää...

Osoitteessa Ivy Exchange, Parnell Street, Dublin sijaitsee mainio Chaptersin kirjakauppa, jonka yläkerta on pyhitetty second hand -kirjoille. Vaarallinen paikka, jota voin suositella vain erityisen rautaisen itsekontrollin omaaville tai muutoin käy niin kuin minulle. Lähdin Chaptersistä kahdeksan uusvanhaa kirjaa kassissani. Yksi hankinnoistani oli Iris Murdochin romaani The Italian Girl (1964), joka osoittautui vielä paljon mielenkiintoisemmaksi kuin mitä osasin etukäteen aavistaa. Pikainen vilkaisu Helmetiin osoittaa, että Murdochia on myös suomennettu, mutta en muista, että juuri kukaan olisi puhunut hänestä enää aikoihin. Kannattaisi puhua ja puheensa tueksi lukea. The Italian Girl -romaanissa Murdoch virkkaa unenomaisen painostavia verkkoja, jotka saivat minut antautumaan tarinalle heti sen ensisivuilla. Teoksen alussa on yö. On talo ja talon lukittu ovi, jota äitinsä hautajaisiin tullut Edmund turhaa kolkuttelee. On varjoja. On pimeää. On kummauhkainen ja oudon epärealisti...

Löysin Niccolò Ammanitin kuutisen vuotta sitten. Luettuani hänen romaaninsa Taivaan ja maan väliltä (Come Dio comanda, 2006) olin niin vaikuttunut, että halusin saman tien lukea kaiken, mitä hän on kirjoittanut. Ei kulunut pitkääkään aikaa, kun tartuin teokseen I'm not scared (Io non ho paura, suom. Minä en pelkää) ja tätä lukukokemusta seurasi hillittömyydessään huikea Juhla alkakoon (Che la festa cominci, 2009). Kun nyt aloin tarkastella wikipediasta Ammanitin tuotantoa, huomaan, että minulta on jäänyt lukematta Ti prendo et ti porto via (1999), joka on käännetty englanniksi nimellä Steal you away, mutta jota ei tietääkseni ole suomennettu. Tieto lukematta olevasta Ammanitin teoksesta ilahduttaa minua suuresti, sillä juuri lukemani nuortenkirja Me and You (Io e te, 2010) jätti minuun palon lukea lisää Ammanitia. Mieluummin heti tai ainakin mahdollisimman pian. Me and You kertoo teini-ikäisestä Lorenzosta, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa ikäistensä porukassa. Hän ...

Harmittelin aluksi, että kirjan kannessa on  kuvan osin peittävä Bestseller-tarra. Tarkemmin ajateltuna ilmaisu "Kan inte förnyas"  sopii Muinosen teokseen erinomaisesti. Innostuin lukemaan Maija Muinosen Mustat paperit huomattuani siitä kirjoitetun monia bloggauksia. Tosin luin muiden bloggaukset vain silmäillen, koska halusin muodostaa Muinosen romaanista oman mielipiteeni mahdollisimman ilman ennakko-odotuksia. Muinosen kirjeromaani on kirjoitettu oman kuolemansa tilanneen Ann Mielin näkökulmasta. Hän kirjoittaa elämänohjeita pienelle pojalleen ja taloudenhoitajalleen. Vaikka kirjoittaja (ja tällä viittaan romaanin sisäiseen kirjoittajaan, en kirjailijaan) vakuuttaa kovasti rakastavana poikaansa Lucia, on rakkaus olemassa vain sanoissa. Se on tyhjää rakkautta ilman tunnetta ja tämä tekee Muinosen romaanin lukemisesta ahdistavan kokemuksen.  Mitä pitemmälle romaani etenee, sitä selvemmäksi käy, että kirjoittaja haluaa ennen muuta jatkaa elämäänsä ihmisten m...