Reader, why did I marry him?

Vuosi 2023 ei ollut lukemisen kannalta kovinkaan hyvä. Luin kyllä, mutta usein jouduin huomaamaan, että lukemiseni oli pintapuolista. Luin ikään kuin tottumuksesta pääsemättä lukemaani sen syvemmälle. Toki ilahduttavia poikkeuksiakin oli, mutta varsinainen lukuhurma löytyi vasta marraskuussa. Goodreadsin mukaan luin 83 kirjaa ja 20.695 sivua. Osan kirjoista kuuntelin ja muutama teos on vielä kirjaamatta Goodreadsiin, koska teen kirjaukset vasta, kun olen kirjoittanut kirjasta joko blogiini tai instagramiin. Henkilökohtaisten isojen elämänmuutosten lisäksi lukemiseeni vaikutti se, että olin Tanssiva Karhu -runokilpailun raadissa, ja ehdokasrunokokoelmiin tutustuminen vei aikaani huomattavasti. Näitä kokoelmia en ole kirjannut Goodreadsiin. Jos olisin lukemieni kirjojen määrä kasvaisi useilla kymmenillä. Keväällä 2023 suoritin avoimessa yliopistossa esseekurssin, joka osaltaan vaikutti siihen, että muulle lukemiselle jäi vähemmän aikaa. Esseitä sitten tulikin luettua ihan kelpo määrä. Mm...

"Do I contradict myself? Very well then I contradict myself." Tämä Silvia Hosseinin käyttämä sitaatti on peräisin Walt Whitmanilta. Otin sen heti tähän alkuun. Varmuuden vuoksi. Puolustellakseni itseäni. * Silvia Hosseinin edellisen esseekokoelman Pölyn ylistys (Savukeidas) aloitin esseestä Mitä sivullisuus tarkoittaa? ja Tie, totuus, kuoleman esseestä Miesten tarinoita . Miten se essee, josta kokoelman lukemisen aloittaa vaikuttaa teoksen vastaanottoon? Tähän kysymykseen en tietenkään voi saada vastausta, koska vertailevaa esseekokoelman lukemisen aloitustapaa ei ole mahdollista toteuttaa. Aloitusesseen valinnalla oli kohdallani joka tapauksessa ratkaiseva merkitys, sillä Tie, totuus ja kuoleman esseistä juuri Miesten tarinoita herätti minussa eniten ajatuksia, joista en ole malttanut olla kertomatta alla.  Miksi pitäisikään malttaa? Eihän tämä teksti ole arvio, vaan kuvaus ja enimmäkseen sivupolku Hosseinin esseiden parissa viettämistäni hetkistä. Hosseinin kirjoitustava...

Tässä kirjoituksessa paljastan salaisuuden, mutta teen sen vähän myöhemmin ja kysyn nyt aluksi, että  onko katsottava tv-sarjoja, jos haluaa kirjoittaa esseitä? Edellä oleva kysymys tuli mieleeni, kun luin Silvia Hosseinin Pölyn ylistyksestä hänen tekstiään, joka käsitteli tv-sarjaa Sons of Anarchy. Tosin osaksi laitoin tuon kysymyksen tämän postauksen ensimmäiseksi lauseeksi sen tähden, että en halunnut aloittaa toteamalla, että Hosseinin esseiden kiinnostavin teema on seksuaalisuus ja sen suhde mm. väkivaltaan (Sons of Anarchy -essee) ja uskontoon (Leonard Cohen -essee). Ihan toden teolla olen löytänyt esseet vasta äskettäin mm. Koko Hubaran, Tommi Melenderin ja Roxane Gayn myötä, vaikka toki olen niitä lukenut aiemminkin. Esseekokoelmasta bloggaaminen hermostuttaa aika lailla, koska koen vaikeaksi keskittyä kuvailemaan, mistä Hosseinin kokoelmassa on kyse. Sen sijaan haluaisin kertoa kaikista niistä pohdiskeluista, joita lukemani esseet ovat minussa synnyttäneet ja tämä p...

Säkeilyvaaran kannessa pitäisi lukea isoilla selkeillä kirjaimilla: Saattaa lisätä kiinnostusta runoutta kohtaan huomattavassa määrin ja aiheuttaa runokokoelmien hamstraamistarveoireilua. Koska edellä mainitun kaltainen varoitus puuttui lähdin viattomin ja pahaa aavistamattomin mielin tutkimaan, mitä havaintoja ja tulkintoja ovat runoista tehneet Satu Grünthal, Silvia Hosseini, Vilja-Tuulia Huotarinen, Juhani Karila, Kirsti Mäkinen, Pauli Tapio ja Ilpo Tiihonen. Runorepertuaari on teoksessa varsin laaja, sillä mukana on niin uudempaa kuin vanhempaakin aina Kalevalasta rap-lyriikoihin asit. Kirjoitukset runoista ovat parin sivun mittaisia ja tyyliltään vaihtelevia. Vilja-Tuulia Huotarinen ja Ilpo Tiihonen kirjoittavat myös omista runoistaan. Nyt sukelletaan. Tiihosen kirjoituksessa runoilijaa ei säästellä ja piikki sojottaa myös runoanalyysien suuntaan. Kas näin Tiihonen runostaan 'Kesäillan kevyt käsitteellisyys.' Jonkinlainen merkitystavoite lienee kirjoittajalla t...