Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika
Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika heijastaa lokakuun aamukirkasta, syksyn taittamaa valoa. Alkavan päivän aikaisia hetkiä, jolloin maailma on pusertunut kuulaan viileäksi ja saa ovesta ulos astuvan ihmisen muistamaan, että hengittäminen on olennaista. Se on romaani, joka menee suoraan esteettiseen nautintokeskukseen. Vanhtalon romaanissa kuvataan valokuvaaja Aarni Koskiaavan elämää. Vanhtalo tarkentaa tekstinsä muutamiin Aarnin elämäntapahtumiin kuin rajaisi valokuvia. Liikutaan eri vuosikymmenillä. Kuljetaan ajassa eteen ja taakse. Rauhallisesti. Hillitysti ja harkitusti ja vahvan tasapainoisesti. Saamme seurata ihmettä, kun kehitysliuoksesta piirtyy esiin Aarnin elämä. Kirjoittaessani romaanista Poika nimeltä Kuukivi totesin, että se puhuu elokuvan kieltä. Vanhatalon romaanista voisi sanoa, että se puhuu valokuvaa. Valottaminen on läsnä niin Aarnin elämänkaaren kuin yksittäisten elämäntapahtumienkin tasolla ja se on myös keino, jonka kautta Aarni itse maailmaa tarkastelee...