Reader, why did I marry him?

Aloitin marraskuussa 2016 novellihaasteen ja sen päättyessä toukokuussa 2017 blogistania oli hurahtanut novelleihin siinä määrin,  että haasteelle piti ehdottomasti saada jatkoa. Nipvet -blogin Juha suostui haasteisännäksi ja niin 24.6-2017-24.6.2018 on menty Novellihaaste II:n parissa. Novellihaaste II:n tarkoituksena oli Juhan mukaan innostaa lukemaan novelleja sekä myös kirjoittamaan niistä. Tämä onkin tarpeen, sillä aina välillä - eikä itse asiassa edes kovin harvoin - törmää lukijoihin, joilla on enempi vähempi kummia ennakkoluuloja novellien suhteen.  Jokaisella tietysti on oikeus lukea mitä haluaa, mutta on ikävää, jos omat ennakkoluulot estävät tutustumasta niin hienoon kirjallisuuden lajiin kuin novellit ovat. Lisäkoukkuna haasteessa oli Juhan keksimä mainio idea eli peukuttaminen. Peukkuja saattoi jakaa seuraavista novellissa esiintyvistä asioista: hahmo, juoni, konflikti, näkökulma, sävy, tapahtumapaikka ja teema. Minulla peukuttaminen jäi vähän lapsenkenkii...

Outoa on. Niin perin outoa. Niin järkyttävän kiinnostavan outoa. Kuin rekkakuski, josta kerrotaan, että aina reissusta kotiin tultuaan hän luki ensimmäiseksi Cosmpolitania. Omaäänistä on. Niin perin omaäänistä. Niin järkyttävän kiinnostavan omaäänistä. Kuin huilu, josta muut soittavat saavat ilmoille huilun ääntä, mutta kun Sirkjärvi sitä samaa huilua puhaltaa, se kuullostaa saksofonilta. Niksahtanutta on. Niin perin niksahtanutta. Niin järkyttävän kiinnostavan niksahtanutta. Kuin kaatuisi liukkaalla kelillä ja satuttaisi polvensa, mutta lääkärissä huomattaisiin, että poikki menikin ranne. * Maija Sirkjärven esikoisnovellikokoelma Barbara ja muita hurrikaaneja marssittaa esiin henkilökavalkadin, joka lyö ällikällä. Heti ensimmäisestä novellista alkaen minulla oli vahva kutina, että nyt olen löytänyt jotain todella hyvää ja niin myös oli. Sirkjärven tekstien viistouden taso on niin herkullinen, että lukiessa myhäilyttää vallan paljon. Tulee ahmimishäiriö. Haluaa hilli...

Ottaen huomioon, miten paljon olen pitänyt Alice Munron kirjoista, olen lukenut häntä huomattavan vähän. Miksi näin on, en tiedä itsekään. Vaikuttaa siltä, että Munro ihan kuin itsestään siirtyy lukupinossa alemmas. Blogiaikana olen Munrolta lukenut vain hänen romaaninsa (!) The Lives of Gilrs and Women ( klik ) ja ennen blogiaikaa tilastojeni mukaan kokoelmat Liian paljon onnea ja Julkisia salaisuuksia . Viha, ystävyys, rakkaus oli yksi vuoden 2017 hyllynlämmittäjäkirjoistani, mutta niin vaan vuosi kului ilman että tulin siihen tarttuneeksi. On lähinnä surkuhupaisaa, että minulle tuli valtaisa halu lukea tämä kokoelma heti vuoden vaihduttua ja niinpä aloitin Viha, ystävyys, rakkauden uudenvuodenpäivänä 2018. Viha, ystävyys, rakkaus kulki mukanani myös matkalla ja luin sitä niin hotellihuoneessa, kahvilassa kuin lentokoneessakin, mikä ei titentkään ole ihanteellisin tapa lähestyä tätä kirjaa. Rikkoisasta lukutavastani huolimatta Munron teos onnistui tekemään minuun vaikutuks...

Lydia Davis (s. 1947) on arvostettu amerikkalainen kirjailija ja kääntäjä, vaikka hänestä Suomessa ei juuri puhutakaan. Tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa sen myötä, että Davis kirjoitti esipuheen Lucia Berlinin novellikokoelmaan Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia ( klik ). Minulle ainakin kävi niin, että Berliniä luettuani halusin lukea myös Davisia, josta etukäteen tiesin vain sen, että hän on Amerikassa hypetetty, suorastaan kulttimainetta nauttiva kirjailija, jonka erikoisalaa ovat lyhyet, välähdyksenomaiset novellit. En etukäteen tiennyt, mihin kirjallisiin ansioihin Davisin suosio varsinaisesti perustuu ja häntä luettuani asia on minulle edelleenkin epäselvä, sillä hänen teksteistään en löydä mitään yhtä selittävää tekijää, vaan pikemminkin niin, että hänen nerokkuutensa on kaikkialla niin hänen aiheissaan kuin kirjoittamisen tavassaankin. Varieties of Disturbance sisältää yhteensä 57 tarinaa, joista lyhyimmät ovat yhden lauseen pituisia ja pisin 40-sivuinen...

SYKSYN KÄÄNNÖSTAPAUS! Kyllä. Onhan tämä nyt ihan saakelin kova juttu. Tiivistetysti voisi sanoa, että Siivoojan käsikirja on teos, jonka olisi voinut kirjoittaa Todella upeeta -sarjan Patsy ja Edina. Metaforinen tupakkakin sojottaa tässä kokoelmassa ihan samaan tapaan kuin kyseisessä sarjassa. Lydia Davis kirjoittaa teoksen esipuheessa: Lucia Berlinin kertomukset ovat sähköä, ne hurisevat ja rätisevät, kun johdonpäät koskettavat toisiaan. Tässä reaktiossa myös lukijan mieli herää, hullaantuu ja lumoutuu, niin että synapsit kipinöivät. Juuri tätä me lukemiselta odotamme - että saa käyttää aivojaan ja tuntea sydämensä lyövän. Davis kuvaa erinomaisesti lukemiseni ominaislaatua. Kyllä vaan lukiessani rätisin ja hurisin niin, että jääkaappipakastinyhdistelmä oli kateudesta vihreänä. Esipuheessa Davis ruotii Berliniä kirjoittajana laajemminkin ja nostaa esiin yksittäisiä namupaloja kokoelman kertomuksista. Ehkä kannattaa kuitenkin lukea esipuhe vasta, kun itse teos on luettu, n...

Siitä asti kun luin Taiye Selasin romaanin Ghana ikuisesti (Ghana must go, 2013) olen malttamattomasti odottanut, että saisin lukea lisää Selasia. Ghana ikuisesti oli valtava elämys, sen kieli niin aamukasteen kirkasta, että muistan, miten toisella lukukerralla lakkasin välillä kokonaan lukemasta antaakseni itseni täyttyä äärimmilleen Selasin sanoista. En lue kovin usein kirjoja kahteen kertaan ja kolmeen kertaan vielä harvempaan. Ghana ikuisesti on kuitenkin yksi niistä teoksista, johon tulen taas jonain päivänä tarttumaan. Selasi-nälkääni tyydyttääkseni päädyin nyt lukemaan hänen debyyttinovellinsa, noin 40-sivuisen tarinan nimeltä Afrikkalaistyttöjen seksielämä (The Sex Life of African Girls, 2011), joka on julkaistu ensimmäisessä suomalaisessa Grantassa (Teemanumero Ruoka, 2013). Englanninkielisen version julkaisu puolestaan näki päivänvalonsa vuoden 2011 brittiläisessä Grantassa. Novellin nimi on huomiota herättävä ja se herättää monenlaisia odotuksia. Mielessäni  häivä...

Luin alkuvuodesta Ottessa Moshfeghin romaanin Eileen ( klik ), joka ei ollut ollenkaan hullumpi teos. Tosin teoksen loppuosan absurdius söi sen alkupuolta, mutta yhtä kaikki Eileenin jälkeen syttyi kiinnostus lukea lisää Moshfeghia ja kun kuulin hänen novellikokoelmastaan Homesick for another world siirsin sen mielessäni sille lukulistalle, josta teoksia tulee myös luettua. Vasta Moshfeghin novelleja lukiessani tajusin, miksi tämä kokoelma oli minua alunperin niin kovin vetänyt puoleensa. Kyse on teoksen nimestä. Homesick for another world kohtasi nimenä alitajuisesti mielessäni Edith Södergranin runon Landet som icke är, joka alkaa sanoilla: "Jag längtar till landet som icke är, / ty allting som är, är jag trött att begära." Kaipausteema ulottuu vielä pidemmällekin, sillä odotin tältä kokoelmalta jotakin, jonka suhteen on vaikea sanoa, löytyikö sitä tästä kokoelmasta vai ei. Homesick for another world sisältää sinänsä taidokkaita novelleja, mutta niistä on vaikea sa...

En osaa kuvitella suomalaista kirjallista baaria ilman Aino Kallasta, joten tämän kuun BAR Finland -postaus* on samalla myös klassikkohaastepostaus. Lisäksi, kun kyseessä on novellikokoelma, osallistun tällä postauksella myös Nipvet-blogin novellihaasteeseen . Kesä ja kärpäset. Tässä niitä tulee nitistettyä kerralla kolme. Luin edelliseen klassikkohaasteeseen Stendhalin romaanin Punainen ja musta , ja se oli sen verran kova tinki, että päätin armahtaa itseni valitsemalla tällä kertaa luettavakseni jotakin sujuvammin etenevää. Niin päädyin Aino Kallaksen novelleihin, jotka eivät kyllä - pakko tunnustaa - ole varsinaisesti klassikkoja. En kuitenkaan voinut valita Kallakselta esimerkiksi Sudenmorsianta, koska klassikkohaasteen sääntöihin kuuluu, että klassikon pitää olla kirja, jota haasteeseen osallistuja ei ole ennen lukenut. Lukemani kokoelma on painettu vuonna 1928 ja kellertävät pölyntuoksuiset sivut pitävät huolen siitä, että historian havina ei pääse lukiessa unohtumaan. K...

Avaan omalta osaltani Naistenviikon tällä postauksella Roxanne Gayn tarinakokoelmasta Difficult Women. S e on   lukijaansa osuva nyrkki, jonka vuoksi varoituksen sana on paikallaan. Se tulee tässä: Difficult Women saattaa aiheuttaa lukijassaan niin henkistä kuin fyysistäkin pahoinvointia ja ahdistusta, sillä Gay ei taputtele lukijaa päähän, kun hän näyttää, miten moninaisilla tavoilla naiset ovat tässä maailmassa tapettia ja lihaa. Istun parvekkeella läppäri sylissä miettimässä tätä postausta ja keksin lukemattomia asioita, joita tekisin mieluummin kuin pohtisin, mitä sanoa Difficult Womenista . Yksinkertaisinta (ja samalla valheellisinta) olisi todeta, että Gay liioittelee. Että asiat eivät oikesti ole niin kuin hän kertoo. Että tosimaailmassa naisia ei kohdella niin huonosti kuin tässä kokoelmassa. Valitettavasti mikään evidenssi ei tue edellä mainittua ajatusta. Ihmisten väliset suhteet ovat tässä kokoelmassa usein täynnä väkivaltaista alistamista, itsehalveksuntaa sekä r...