Reader, why did I marry him?

Moni kirjanystävä ottaa matkalle mukaansa kirjan, joka sijoittuu paikkaan, johon hän on matkustamassa. Niin minäkin. On ihan omanlaisensa juttu lukea tiettyyn paikkaan sijoittuvaa kirjaa, kun itse on tuossa paikassa. Ville-Juhani Sutinen tarkastelee teoksessaan Sivupolkuja kirjallisuuden ja paikan välisiä suhteita. Paikka vaikuttaa kirjallisuuteen, mutta myös kirjallisuus saattaa vaikuttaa paikkaan. Kirjallisuus rakentaa paikkoja, mutta yhtä lailla paikat rakentavat kirjallisuutta. Sutinen kirjoittaa muun muassa Dostojevskin Pietarista, Tšehovin arosta, Döblinin Berliinistä, Ninin Pariisista, Woolfin Monk's Housesta ja sen ympäristöstä. Kaikki Sutisen esseet eivät tee minuun yhtä voimakasta vaikutusta ja luulen, että ainakin osittain tähän vaikuttaa se, että oma suhteeni Sutisen kuvaamiin paikkoihin on intensiteetiltään vaihteleva. Toisaalta. Asia on hieman monimutkaisempi. Useissa Sutisen kuvaamissa paikoissa olen käynyt, mutta esimerkiksi hänen kuvaamansa Willia...

Riita-asioiden käsittelystä tutulla oikeusjargonilla voitaisiin todeta, että on kiistatonta , että Marisha Rasi-Koskisen uutuusromaani Eksymisen ja unohtamisen kirja (EJUK) on kiinnostava ja mielikuvitusta herkullisesti ruokkiva teos. Vähemmän kiistatonta sen sijaan on se, mistä tässä romaanissa on varsinaisesti kysymys ja mitä Rasi-Koskinen kirjallaan haluaa sanoa. Miten EJUKia tulisi lukea? Helpointa on tietysti lukea vaan sen enempiä pohtimatta ja nauttia kielestä ja tapahtumien käänteistä. Tämänkaltainen lähestymismetodi ei kuitenkaan sovi minulle kovin hyvin, koska haluan tietää tarkemmin, mistä on kyse  ja tämän vuoksi huomasin lukiessani esittäväni itselleni miten lukea -kysymyksen useampaan kertaan. EJUKin aikakäsitys ja sen korostunut paikattomuus lähentävät sitä kokeilevan fiktion suuntaan, mutta tämäkin määrittely haraa vastaan. Tuntuu kuin itse teoskin olisi nimensä mukaisesti eksynyt lajityyppien metsään. Kenties myös lukijan on tarkoitus menettää tutut koordinaat...

Kun olin nuori, minulla oli selvä käsitys siitä, mitä on vapaus. Kuvitelmassani kuljin lentokentällä ja ja roikotin huolimattomasti kädessäni puoliksi juotua Jack Daniels -pulloa ja jostakin syystä minulla oli aina jalassani ne vähän hassut hillittömän leveälahkeiset farkut, jotka olin ostanut Amsterdamista. Yhtä kaikki se oli vapauden täydellisin kuva, sillä olin jo matkalla, mutta en vielä läheskään perillä. Hannele Mikaela Taivassalon romaanissa In transit ihmiset ovat liikkeessä tai ainakin liikkeelläolo on muuttanut heidän elämäänsä pysyvästi. Olla jossain, ei-vielä missään, mutta juuri nyt tässä, koska jossain on aina oltava, jos ylipäätään on hengissä. Välitila, jossa on jo lähtenyt, mutta jossa ei vielä ole saapunut on In transitin omin tila. Kaltaisilleni ihmisille, jotka rakastavat lentokenttiä ja juna-asemia ja niiden korvikkeena taksimatkoja tämä romaani on erityisen omiaan. Veitsistä kieleen Luin aikanaan Taivassalon romaanin Viisi veistä Andrei Kraplilla (F...

Sain Eläköön essee! -haasteen Marjatalta . Toivoinkin salaa, että tulisin haastetuksi, sillä pidän esseistä kovasti ja huomattavasti enemmän kuin mitä tulen niitä lukeneeksi. Tendenssi esseiden lukemisessa on tosin ollut ylös päin, mutta jos lukeee neljä-viisi esseekokoelmaa vuodessa ei ole erityistä syytä paukutella rintaliivien olkaimia. Haasteen säännöt ovat seuraavat: 1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee! 2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia. 3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa. 4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi. 4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. Kohdat 1-3 tulin käsitelleeksi tämän kirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa ja nyt siirryn kohtaan nel...