Eläköön essee! - Jukka Laajarinne: Tiloissa

Sain Eläköön essee! -haasteen Marjatalta. Toivoinkin salaa, että tulisin haastetuksi, sillä pidän esseistä kovasti ja huomattavasti enemmän kuin mitä tulen niitä lukeneeksi. Tendenssi esseiden lukemisessa on tosin ollut ylös päin, mutta jos lukeee neljä-viisi esseekokoelmaa vuodessa ei ole erityistä syytä paukutella rintaliivien olkaimia.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Kohdat 1-3 tulin käsitelleeksi tämän kirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa ja nyt siirryn kohtaan neljä. Haasteet esitän kirjoitukseni lopuksi.

*

Jukka Laajarinteen 'Tiloissa' liimasi itsensä jesseteipillä lukulistalleni heti, kun kuulin sen nimen. 'Tiloissa' avautuu jo nimenä moneen suuntaan ja se kuvaa yhdellä sanalla tätä kokoelmaa erinomaisesti. Laajarinteen esseissä mennään ylös, alas, lähelle ja kauas niin ihmisen mielessä kuin fyysisissä ympäristöissäkin. Nämä ovat esseitä, joita lukiessa ihminen laajentuu.

Lapsuuden kentät

Monet kokoelman esseet vaikuttavat mukavan kotoisilta, koska Laajarinne nostaa esiin useita teemoja, joita itsekin olen pohtinut kerran jos toisenkin. Itse asiassa juuri viime viikonloppuna lapsuuden kotiseudulla käydessäni mietin, miten pieneksi kaikki siellä on käynyt. Sekin kenttä, joka lapsena oli valtameren kokoinen on nyt pieni surkea rikkaruohojen vallassa oleva nurmio. Tuntuu lähes mahdottomalta uskoa, että kyseessä on todellakin sama kenttä, jossa lapsena niin kiivaasti leikittiin Sotaa ja rauhaa vai mitäköhän se oli.

Yksi monista kiinnostavista havainnoista, joita Laajarinne tuo teoksessaan esiin on juuri se, että "tila ja etäisyydet eivät ole objektiivista todellisuutta, vaan ne rakentuvat havainnoissamme." Tästä seuraa, että emme koe tiloja samanlaisina vaan jokainen kokee ne tavallaan riippuen monista kokijaan liittyvistä seikoista. Tämä tarkoittaa myös, että yhteinen maailmamme on meille jokaiselle erilainen. Tätä kun miettii, alkaa mukavasti huimata. Mitään yllättäväähän tässä ei sinänsä ole, sillä ihan jokapäiväinen elämä on viime aikoina antanut sellaista viestiä, että on hirveän paljon ihmisiä, jotka näkevät jutut ihan eri tavalla kuin minä. Yhteistä meille kaikille kuitenkin on, että lapselle maailma on isompi ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että lapsi on kooltaan pieni, joka vaikuttaa siihen, miten hän tilaa ja etäisyyksiä havainnoi.

Kenen mesta?

Laajarinne pohtii esseissään tiloihin liittyviä valtasuhteita. Sitä, kuka niitä  hallitsee, miten niitä voidaan ottaa haltuun ja kenellä on oikeus olla vaikkapa puistossa tai kauppakeskuksessa. Hauska sattuma on, että juuri kerrottuani ystävälleni, miten en enää uskaltaisi kulkea huolettomin mielin öisessä Kallion kaupunginosassa, puhuu myös Laajarinne tilojen tuttuudesta ja vieraudesta. Asuin 20 vuotta Kalliossa, enkä koskaan pelännyt siellä mihinkään vuorokauden aikaan. Kun nyt kuljen Kallion kaduilla ne eivät ole enää minun katujani, vaan jonkun toisen. Eivät vieraita, mutta eivät myöskään enää omia. Niihin on liimaantunut uusarvaamattomuuden elementti, joka öisin tuntuu pelkona.

Jotta tila tai ympäristö ylipäätään tulisi tutuksi se on otettava haltuun toiston kautta. Tähän prosessiin vaikuttaa myös liikkumistapa. Laajarinne käy läpi eri liikkumismuotoja (auto, pyörä, kävely) sekä sitä, miten ne saavat meidät kiinnittämään huomiota erilaisiin asioihin ja luomaan mieleemme erilaisille kiintopisteille perustuvia karttoja. Itse en esimerkiksi ollut aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota siihen, kuinka paljon kotimme lähellä on roskiksia, mutta ulkoiluttaessani hoitokoiria roskisten vähäinen määrä kävi samoin tein ilmeiseksi ja lämpimillä ilmoilla niiden puute myös haisevaksi ongelmaksi.

Laajarinne muistutttaa, että tilat ja ympäristöt ovat myös sukupuolittuneita, josta hyvänä esimerkkinä toimii Helsingin Kaisaniemenpuisto, jonne moni nainen ei öiseen aikaan halua mennä lukuisien siellä tehtyjen raiskausten vuoksi. Samakin tila on eri päivällä ja yöllä ja riippuen siitä, kulkeeko siellä yksin tai porukassa. Itse olen huomannut, että melkoinen merkitys ympäristön herättämiin turvallisuuden ja turvattomuuden tunteisiin on myös sillä, jos on juuri ennen yökävelylle lähtöä lukenut jännittävää dekkaria tai sarjamurhaajan elämäkertaa. Kay Scarpettan murhatutkimukset muuttivat pelon paikaksi jopa oman kotini. Koska kyllästyin tarkistamaan kymmenettä kertaa, piileskeleekö joku sängyn alla lopetin niiden lukemisen.

"Mä lähden stadiin"

Maaseutu ja kaupunki ovat ympäristöinä hyvin erilaisia, muistuttaa Laajarinne. Tämän ymmärtää yhdestä lauseesta jokainen, joka on joutunut viettämään onnettoman lapsuuden maaseudulla. Aika harva haluaa olla silmätikku ja silmätikuksi sitä joutuu, jos yhtään poikkeaa muista maaseudun asukkaista. Kaupunkien tarjoama anonymiteetti on koitunut monen pelastukseksi, toki myös tuhoksi. Toisaalta joskus tuntuu myös siltä, että kirjoissa kuvattuna vaikkapa Pariisi on vielä ihmeellisempi kuin se Pariisi, jossa itse olen käynyt. Tämä johtuu varmaan siitä, että en yksinkertaisesti osaa flaneerata niin mielenkiintoisesti kuin mitä Walter Benjamin tästä käyskentelymuodosta kirjoittaa.

Toki nykyisin flaneeraaja ei enää ole samalla tapaa itsensä rouva kuin aikaisemmin. Tallennumme jatkuvasti kymmeniin erilaisiin valvontakameroihin, joista joku meitä mahdollisesti tarkkailee. Tästä huolimatta kaupunki tarjoaa meille edelleen eksymisen mahdollisuuden, jota Laajarinne pitää hyvänä kokemuksena ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Tosin olen huomannut, että joissakin kaupungeissa on ihan hirveän vaikea eksyä, vaikka kuinka parhaansa yrittää. Ehkä noloin eksymisyritykseni tapahtui Oslossa, jossa en sitten millään saanut itseäni eksyksiin.

Myydään: tunnelmaa

Oletko joskus ajatellut ostaneesi asunnon? Et sinä mitään asuntoa ostanut kirjoittaa Laajarinne. Sinä ostit tunnelman, ostit sen, mikä tuntui kodilta. Voin tunnustaa, että itse olen tehnyt juuri niin. Ennen kuin muutimme tähän nykyiseen asuntoon olin käynyt lukuisissa asuntoesittelyissä. Ei oikein napannut. Tästä nykyisesteä asunnosta sen sijaan tiesin heti, että tämä se on. Ei se johtunut siitä, miltä tämä asunto näytti, vaan siitä, että tämä asunto tuntui kodilta. Niinpä asia olikin sillä selvä.

Kaikki suuret päätökseni olen tehnyt intuition ja epämääräisten tunneaistimusten perusteella. Olinkin melko hämmästynyt, kun luin tutkimuksesta, jossa oli tultu siihen tulokseen, että mitä suurempi päätös, sitä huonommin ihmisen järki pystyy käsittelemään kaikkia niitä erinäisiä tekijöitä, joita päätöksen tekemiseen liittyy. Tämän vuoksi parhaimmat isot päätökset tehdään yleensä intuitiolla. En tiedä onko tämä yleisesti totta, mutta omalla kohdallani on ollut juuri näin.

*

Kun nyt vietämme monen eniten kaipaamaa vuodenaikaa eli kesälomasesonkia ja yksi jos toinenkin matkustaa vieraille seuduille joko koti- tai ulkomailla, niin haluan lopettaa tämän kirjoitukseni Jukka Laajarinteen turismia käsittelevään toteamukseen, joka kannattaa pakata mukaan matkalaukkuun.

"Turismi palauttaa meidät lapsuuden laaja-alaiseen uteliaisuuteen."


Jukka Laajarinne: Tiloissa. Esseitä. (2016)
260 sivua
Kustantaja: Atena

Haastan seuraavat blogit:
Aina joku kesken
Kirsin Book Club
Lukuisa