Reader, why did I marry him?

Pajtim Statovci: Tiranan sydän ja Albaniasta ostamani jääkaappimagneetti Kerronpa tähän alkuun pienen tarinan: Poika mainitsee nimeltä suomalaisia jalkapalloilijoita ja kysyy, tunnenko minä heitä. Kerron, että jalkapalloilijoiden nimet ovat minulle tuttuja, mutta en ole koskaan puhunut heidän kanssaan tai tavannut heitä henkilökohtaisesti. On vuosi 2013 ja seisomme Butrintin historiallisten raunioiden ulkopuolella ja keskustelukumppanini on 12-vuotias albanialaispoika. On jokseenkin hämmentävää, miten paljon hän tietää suomalaisesta jalkapallosta. * * * Albanialaispoika palaa mieleeni lukiessani Tiranan sydämessä kuvatuista albanialaiskaveruksista Agimista ja Burjanista. Edellisen suuhun Statovci laittaa yhden teoksen tärkeimmistä lauseista. Noin 10-vuotias Agim kysyy Burjanilta: Tajuatko, miten rajoittunutta on ajatella, että maailmassa on kaksi sukupuolta, kahdenlaisia ihmisiä, miehiä ja naisia? Tiedätkö Agim, että samaa olen usein minäkin miettinyt. Miksi ...

Olen mykistynyt. Charles Chaplinin elokuvasatiirissa Diktaattori (1940) Chaplin esittää Hynkeliä, joka pitelee maapallolta näyttävää ilmapalloa käsissään. Kuva on pysähdyttävä. Yksi kaikkien aikojen hienoimpia elokuvakohtauksia. 'Daniel Steinin' vaikutus on samaa huonetta ja sukua. Sanon suoraan, että 'Daniel Stein' on Ljudmila Ulitskajan tähanastisen tuotannon loistokkain teos. Sanon tämän hieman nikotellen, sillä Vihreän teltan alla teki minuun erittäin suuren vaikutuksen. 'Daniel Stein' on kuitenkin vielä parempi. Minulle se oli myös varsinainen page turner, joka vei mukanaan heti ensi kappaleesta alkaen. Se kuuluu näin: Minua palelelee aina. Kesälläkin, polttavan auringon alla uimarannalla, vilunväreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Se johtuu varmaan siitä, että synnyin talvella metsässä ja vietin ensimmäiset elinkuukaudet äidin turkista irti ratkotussa hihassa. Jos tämä teos ei ole vuoden 2016 lopussa henkilökohtaisen käännöskirjallisuuden...

Chimamanda Adichien Kotiinpalaajat on juhlakirja, sillä sen lukeminen sai minut aloittamaan kirjabloggaamisen vuonna 2013. Että kyllä. Kirjallisuus voi muuttaa elämää monellakin tapaa. Lukemalla saattaa päätyä vaikkapa kirjabloggariksi. Tähän kai kuuluu lisätä, että päivääkään en ole katunut, että kirjabloggaamisen aloitin. Se ei ole vain turhanpäiväinen lisäys, se on myös totta. Luin tämän loistavan teoksen uudelleen suomenkielisenä tuodakseni sen blogiini ja totean heti aluksi, että minua ei juurikaan kiinnosta teoksessa kuvattu rakkaustarina, sillä Kotiinpalaajat on ehkä hienoin fiktiivinen kuvaus rodusta, rodullistamisesta ja rotuun liittyvistä asioista ylipäätään.  Tämän vuoksi keskityn tässä bloggauksessa lähinnä rotuun sekä siihen kietoutuviin kysymyksiin sukupuolesta. Rotu itsessään ei ole ongelma. Tavallaan rotu ei ole edes olemassa niin kauan kuin muut ihmiset ympärillä kuuluvat samaan rotuun. Kotiinpalaajien päähenkilö Ifemelukin huomaa oman afrikkalaisen must...

Torstaina alkavilla Helsingin kirjamessuilla on tänä syksynä teemamaana Venäjä. Messuille on saapumassa vieraaksi myös venäläinen kirjailija Ljudmila Ulitskaja, joka minulle on läheisin venäläinen nykykirjailija. Reilut puolitoista vuotta sitten luin Ulitskajan loistavan romaanin Vihreän teltan alla ja päätin nyt messujen ollessa jo ovella lukea häneltä toisen teoksen eli romaanin Iloiset hautajaiset, jonka sivumennen sanoen ostin kirjamessuilta vuosi sitten. Iloiset hautajaiset kiinnosti minua erityisesti siksi, että siinä kerrottaan Yhdysvaltoihin muuttaneista venäläisemigranteista. En ole juurikaan lukenut tämäntyyppistä venäläistä kirjallisuutta, sillä useimmissa lukemissani venäläiskirjoissa tapahtumapaikkana on ollut Venäjä. Tartuin tämän vuoksi Iloisiin hautajaisiin kutkuttavin ennakkotuntein. Juuri ennen Iloisia hautajaisia olin jättänyt kesken kaksi kirjaa. Toinen niistä oli Andrés Caicedon vimmainen 70-luvulle sijoittuva nuoruuskuvaus Eläköön Rumba, joka jäi Caice...

Olisin tuskin lukenut Eldoradoa, ellei se olisi ollut lukupiirikirja. Surkuhupaisaa on, että en loppujen lopuksi edes päässyt siihen lukupiirin tapaamiseen, jossa Eldoradoa käsiteltiin. Rankalainen näytelmä- ja romaanikirjailija Laurent Gaudé (s. 1972) on kotimaassaan palkittu ja rakastettu kirjailija. Vuonna 2004 hän sai arvostetun Goncourt-palkinnon romaanillaan Montepuccion aurinko (Le soleil des Scorta). Odotukseni Eldoradoa kohtaan olivatkin huomattavasti suuremmat, kuin mitä tämä romaani kykeni tarjoamaan. Eldoradon puolustukseksi on sanottava, että se joutui omalta kannaltaan mahdollisimman huonoon seuraan, kun luin sitä limittäin Melenderin Kylmän sodan kanssa. Afrikkalaisten pakolaisten ja jättikyrvän välinen kohtaaminen ei ollut erityisen hedelmällinen. Lisäksi heti Eldoradon jälkeen luin Statovcin Kissani Jugoslavian , joka onnistuu aika lailla kaikessa, missä Eldorado jää vajaaksi. Eldoradon parhaita puolia edustaa kerronnan jakautuminen kahteen näkökulm...

Luin vähän aikaa sitten Joyce Carol Oatesin pienoisromaanin ' Kosto: rakkaustarina .' Rankka kertomus, jossa Oates kuvaa raiskausta ja sen seurauksia. 'Koston' luettuani mielessäni kävi, että kenties olen Oatesin myötä löytänyt uuden mielikirjailijan. Siinä missä 'Kosto' tarjosi lukijalle tuoreita ruoka-aineita lukukokemuksen valmisteluun, oli 'Haudankaivajan tytär' kuitenkin enemmänkin eineskirja. Siinä Oates antaa kaiken valmiiksi, lukijalle ei jää muuta tehtävää kuin lämmittää teos mikrossa. Edellinen on tietysti aika tylysti sanottu, eikä se tarkoita, etteikö 'Haudankaivajan tyttäressä' olisi aineksia vaikka mihin, vaan pikemminkin päinvastoin. 'Haudankaivajan tyttäressä' on useita juonellisia ja teemallisia lankoja, joista usea jo yksistään riittäisi yhden romaanin aiheeksi. Kyse on pikemminkin tarinan toteutuksesta ja kerronnasta, Oatesin yltiömäisestä perusteellisuudesta, joka ei jätä lukijalle tilaa. Oatesin romaani toimiki...

Taiye Selasin Ghana ikuisesti on kuin romaanin pituinen alaviite Leo Tolstoin Anna Kareninan kuuluisalle aloituslauseelle: "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan." On yksi asia olla perhe juridisena yksikkönä ja toinen asia olla sitä emotionaalisesti. Luin Selasin romaanin ensimmäisen kerran englanniksi jo vuosi sitten heti sen ilmestymisen jälkeen. Tuolloin lukeminen kuitenkin venyi muutaman viikon pituiseksi prosessiksi ja halusin nyt lukea teoksen uudestaan intensiivisemmin, jotta se saisi mahdollisuuden kohota kaikkeen loistoonsa ja niin se todella tekikin. Ghana ikuisesti nostaa palan kurkkuun useampaankin kertaan, mutta kyse ei ole siitä, että Selasi - muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - pyrkisi sentimentaalisin keinoin vetoamaan lukijaan, vaan pikemminkin siitä, että hänen kykynsä kuvata perhesuhteiden vaikeuksia ja haavoittuvuutta tavoittaa kaikkein pienimmätkin, lähes näkymättömät nyanssit ...