Reader, why did I marry him?

Ostin Torrey Petersin romaanin Detransition, Baby suunnilleen samoin tein, kun siitä kuulin. Englanninkielinen kappale onkin nököttänyt hyllyssäni jo hyvän tovin, mutta Petersin teoksen kimppuun kävin vasta, kun sain sen käsiini suomenkielisenä. Joskus on tuttujen kanssa naurettu, että paras tapa saada jostakin kirjasta suomennos on ostaa se alkuperäiskielellä. Näin minulle on käynyt mm. monien Maggie Nelsonin ja Rebecca Solnitin teosten kanssa ja sama taika toteutui myös Petersin romaanin kohdalla. Detransition, Baby on maailmalla saanut runsaasti suitsutusta osakseen, enkä ollenkaan ihmettele. Vuonna 2021 sille myönnettiin PEN/Hemingway -palkinto. Kyseessä on monisärmäinen kuvaus transsukupuolisuudesta ja sukupuolesta yleensä, halujen kiemuraisista poluista ja vanhemmaksi ryhtymiseen liittyvistä kysymyksistä. Katarina odottaa kumppaninsa Amesin kanssa vauvaa, mutta hän ei aluksi tiedä Amesin transhistoriasta. Ames, aiemmin James, transitioitui Amyksi, mutta koki transsukupuolisena el...

I was the same as you: less a person and more a hole cut away from everything. Daisy Johnsonin Everything under kertoo rei'istä menneisyydessä ja tarpeesta saada tietää, miksi asiat tapahtuivat, kuten ne tapahtuivat. Se palauttaa mieleen Jeanette Wintersonin sanat hänen romaaninsa Sexing the Cherry esipuheessa: "Muistatko määritelmän kalaverkosta kokoelmana reikiä, jotka on yhdistetty langalla? Olen kiinnostunut rei'istä. Lanka on kertomus, mutta vain aukoilla on väliä." Johnsson aloittaa romaaninsa lauseella: "It is hard, even now, to know where to start." Sama pätee tähän kirjoitukseeni, sillä Johnsonin romaani tarjoaa valtavasti aineistoa, eikä ole helppoa valita sitä kulmaa, jonka kautta sitä lähestyisi. Lisäksi on vaikea päättää, kuinka paljon tämän romaanin sisällöstä ylipäätään olisi hyvä kertoa. Niille, joita kiehtoo romaanin rakenne Everything under on kiehtova tuttavuus. Se etenee kolmella eri tasolla, jotka teoksen alkupuolella saattav...

Argonautit on kuin Lady Gagan lihapuku, mutta ilman representaatiota. Heti sen ensimmäisestä kappaleesta alkaen on selvää, että nyt saattaa olla tulossa mitä tahansa ja tiedän, että kyseessä ei ole teos, jota luetaan kahvikuppi toisessa kädessä pikkusormea viehkeästi heilutellen. Maailmalla Argonauteista on kohistu paljon ja kirjan luettuani on helppo ymmärtää, miksi näin on. Yhtä lailla olen vakuuttunut, että kun luen Argonautit uudestaan se on taas hieman eri teos. Ensimmäinen lukukerta on lähinnä hapuilua ja äimistelyä ja karvaisten käsieni yhteen hakkaamista. Lukemistani ohjasi kaksi pääasiallista tekijää. Ensimmäinen näistä on Nelsonin Argonauttien ihan alussa esiinnostama Wittgensteinin ajatus, jonka mukaan " se, mitä ei voi ilmaista, sisältyy - ilmaisemattomana! - ilmaistuun ." Toinen taas liittyy sanan argonautti merkitykseen, joka tulee esiin kirjan takankansitekstissä: " Argo-laivalla purjehtineet mytologiset sankarit, argonautit, rakensivat pitkän meri...