Siirry pääsisältöön

Hullut päivät, Tiina Raevaara ja dilemma



Kirjojen ostaminen on tänä vuonna räjähtänyt käsiin. Tätä oireyhtymää ei todellakaan lievitä käynti Hulluilla päivillä. Saalista lähti taas mukaan ja selitykset ostoksille on tietysti valmiina.

Selasin 'Ghana ikuisesti' oli pakko ostaa, koska se on yksi niistä kirjoista, jotka haluan lukea uudestaan. Luin sen ensimmäisellä kerralla englanniksi ja nyt haluan lukea sen vielä suomeksi, koska aiemmalla lukukerralla se osui huonoon lukusaumaan ja lukemiseen meni luvattoman kauan aikaa.

Murakamia nyt vaan ei voi olla ostamatta, jos sitä on tarjolla. Morrisoniakin haluan taas lukea pitkästä aikaa, vaikka yleensä olenkin hänen uudemman tuotantonsa kanssa hieman eksyksissä. 'To Kill a Mockingbird' on ollut lukulistallani jo pitkään. 'Kvanttivarkaan' ostin sen takia, että olen melkein- lainannut sen kirjastosta jo ainakin viisitoista kertaa. 'Appelsiininkuorten katu' jotenkin vaan ööö ... tarttui mukaani. Hyvä selitys sekin.

*

Tiina Raevaara oli tosiaan tänään vieraana kirjastossamme. Oli tarkoitus kirjoittaa muistiinpanoja, mutta oli niin mukava kuunnella Raevaaraa, että muistiinpanojen tekeminen jäi aika vähiin, joten tässä nyt vaan joitakin hajanaisia tunnelmia Raevaaran vierailusta. 

Puheenaiheena oli erityisesti 'Laukaisu' ja jossain määrin myös 'Hukkajoki,' jonka olimme lukeneet lukupiirissä. Raevaara kertoi myös yleisesti omasta kirjoittamisestaan ja suhteestaan eri kirjallisuuden lajeihin: romaaniin, pienoisromaaniin, novelliin ja tietokirjoihin. Hän kertoi 'Laukaisussa' halunneensa kokeilla nimenomaan pienoisromaanin kirjoittamista. Sen kirjoittamisen yhteydessä hän kertoi lukeneensa "taustateoksina" mm. Oatesin 'Sisareni, rakkaani' sekä Shriverin 'Poikani Kevinin.'

Raevaara kertoi myös erilaisista kertojakokeiluista 'Laukaisun' kertojan suhteen; mm. siitä, miten minäkertoja ei toiminut teoksessa ollenkaan. Noin muutoinkin hän sanoi kiinnittävänsä erityistä huomiota juuri kertojaan. Tämä oli todella mielenkiintoista, koska sekä 'Laukaisussa' että 'Hukkajoessa' olen nauttinut suuresti Raevaaran kertojista. Puhetta oli myös siitä, että Raevaaran teoksissa on usein aika synkkiä tapahtumia, kuolema on usein läsnä. Erityisesti esikoisteoksestaan 'Eräänä päivänä tyhjä taivas' puhuessaan hän naureskeli, että toivottavasti lukijat eivät pidä sitä omaelämäkerrallisena, esikoisteoksia kun usein luetaan jonkinlaisina kirjailijan oman elämän kuvastajina. Synkkien elementtien esiintymisen selittäjäksi hän mainitsi, että se saattaa johtua siitä, että hän kirjoittamalla haluaa käsitellä omia ajatuksiaan kuolemasta. Oikeassa elämässä Raevaara on kuitenkin kaikkea muuta kuin synkkä. Energinen, iloinen ja ystävällinen.

Raevaara oli myös todella sympaattinen. Aivan ihastuttava oli hänen kuvauksensa siitä, miten tärkeiksi 'Hukkajoen' henkilöt olivat hänelle kirjoittamisen myötä käyneet ja miten surullista heistä oli luopua teoksen valmistumisen myötä. Omasta lukemisestaan Raevaara totesi, että hän lukee kaunokirjallisuutta mielellään suomeksi (myös käännöksinä) ja monesti hän saattaa lukea jonkun teoksen useampaankin kertaan. Tilaisuuden lopuksi kävin vielä kertomassa hänelle, että pidän hänen teoksistaan jollain aivan erityisellä tavalla, jota en itsekään osaa (tai oikeastaan edes halua) sen tarkemmin määritellä. Oli mukavaa päästä sanomaan se suoraan hänelle.

*

Dilemmassani on kyse siitä, että on niin valtavasti kirjoja, jotka haluaisi lukea ja toisaalta yksi lukukerta ei monesti edes ole tarpeeksi. Esimerkiksi juuri 'Hukkajoen' kohdalla koin vahvasti, että yksi lukukerta ei mitenkään riitä. Tähän samaan, useampaa lukukertaa vaativaan joukkoon kuuluu omalla kohdallani iso läjä teoksia, joista tällä hetkellä päällimmäisinä edellä mainitun 'Hukkajoen' lisäksi ovat tänään ostamani Selasin romaani, Zadie Smithin 'Risteymiä' ja Tea Obrehtin 'Tiikerin vaimo.' Olen nämä kaikki lukenut englanniksi ja luulen, että saatan olla menettänyt jotakin myös sen takia, että en ole lukenut niitä suomeksi. Tämä on dilemman b-osa.

Yliopistolla aikoinaan iskostettiin opiskelijoiden päähän, että kirjallisuutta on luettava alkuperäiskielellä. Olenko ottanut tämän ohjeen liian vakavasti? Ainakin jo vuosia tilanne on ollut se, että olen kokenut , että on jollakin tavoin väärin lukea käännöstä. Tässä ei ole kyse siitä, että mitenkään aliarvioisin käännöksien laatua. Joskus hyvä käännös voi olla suorastaan parempi kuin alkuperäiskielinen. Kuitenkin suhteeni sanoihin on sillä tavalla omituinen, että ne merkityskoostumat, joita sanat kantavat mukanaan eivät avaudu minulle samalla tavoin erikielisinä ilmaisuina. Tällöin käännöksen on mahdotonta toimia samoin kuin alkuperäistekstin.  Kielitaitoni tosin ei riitä kuin englannin- ja ruotsinkielisten teosten lukemiseen, joten dilemma liittyy vain näillä kielillä kirjoitettuihin teksteihin. Luen myös paljon kirjallisuutta, jota ei käännetä suomeksi, joten niiden kohdalla vaihtoehtoa ei edes ole. Oma omituisuutensa on, että Murakamia haluan lukea ehdottomasti englanniksi. Esimerkiksi 'Suuri lammasseikkailu' ei toiminut omassa luennassani suomeksi ollenkaan, mutta englanninkielisenä nautin siitä kovasti.

Kirjastovierailusta vielä iso kiitos Tiina Raevaaralle näin bloginkin kautta! Hänen seuraavan teoksensa kohdalla aion kiinnittää entistä enemmän huomiota kertojaan. Sitä odotellessa, dilemmaa mietiskellessä.

Kommentit

  1. Oi, hyviä ostoksia! (Ja kiitos muistutuksesta, minun pitää huomenna uusia Morrisonin Koti, erääntyy kirjastoon...)

    En ole itse tavannut Raevaaraa, mutta hän vaikuttaa kolumniensa, bloggaustensa, kirjojensa ja tv-esiintymisensä puolesta fiksulta ja sympaattiselta ihmiseltä. Kiitos kirjailijavierailutunnelmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Maria. Oli kyllä tosiaan mainio ilta Tiina Raevaaran seurassa. Omat ajatukset saivat tuuletusta ja jäin miettimään erityisesti kertojajuttuja.

      Mun pitäisi varmaan hankkia porttikielto kirjastoon. Kirjavuoret kasvaa ....

      Poista
  2. Minä en ole vähään aikaan lukenut kirjoja muuta kuin suomeksi, enkä koe siitä tunnontuskia. :) En ylipäätään pidä käännösten lukemista ongelmana, koska onneksi maassamme on upeita suomentajia, jotka tekevät työnsä ammattitaidolla ja hyvin. Toki kieli vaikuttaa lukemiskokemukseen, mutta en sanoisi, että kokemus alkuperäiskielellä olisi jotenkin automaattisesti ja aina parempi kuin käännöskielellä. Hyvin kirjoitettua omaa äidinkieltä on myös ilo lukea.

    Oli varmasti mukavaa tavata Tiina Raevaara! Kirjailijoiden tapaaminen on niin virkistävää ja ilahduttavaa. Hukkajoesta en tiedä mitään, pitääkin perehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä alkuperäiskielen ja käännöksen välinen problematiikka on hitsin kiinnostava asia. Teen siitä varmaan jossain vaiheessa oman postauksensa.

      Toivottavasti tapaamme Hukkajoella. :)

      Poista
    2. Sitä minäkin mietin, että aihe on todella mielenkiintoinen eikä missään tapauksessa yksioikoinen. Toivottavasti keskustelua syntyy, jos postaat jossain vaiheessa lisää.

      Poista
    3. Laitan tämän hautumaan. Mulla on pari ystävää, jotka kääntää kaunokirjallisuutta, joten heiltä voisin kysyä näkemyksiä.

      Poista
  3. Tuo Ghana ikuisesti pitää ehdottomasti käydä nappaamassa Hulluilta päiviltä, jos sitä vielä on jäljellä. Olen myös jo henkisesti verrytellyt sunnuntaina myyntiin tulevaa Linnut äänessä-kirjaa ajatellen. Olen haaveillut omasta kappaleesta jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen ainakin tuota oli runsaasti tarjolla, mutta en tiedä, oliko tarjoushinta voimassa vain eilen vai onko se voimassa koko Hullisten ajan. Henkinen verryttely on kyllä hyvä suorittaa perusteellisesti ennen varsinaista toimintaa. :)

      Poista
  4. Voihan dilemma! Mutta ei kai kirjojen ostamisessa on mitään vikaa, jos kirjahyllyissäsi on tilaa ja pätäkkää riittää. Eikö sinun pitäisi pikemminkin onnitella itseäsi siitä, että olet mukana pelastamassa kirja-alaa?

    Minäkin olen katsellut ja hipelöinyt Murakamin kirjaa kirjakaupassa. 1Q84 on niin kauniskin, että pakko kai se ostaa jossain vaiheessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tuija. Niinhän se olikin, että pelastan kirja-alaa. Mikä mainio syy. :)

      Poista
  5. Hyviä löytöjä sinäkin olet tehnyt! Toivottavasti minäkin tykästyn Ghanaan ja Murakami on aina <3

    VastaaPoista
  6. Uskon, että tykästyt. Hieno teos, joka tosin vaatii keskittymistä ja siksi aionkin lukea sen uudestaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä