Siirry pääsisältöön

Aminatta Forna: The Hired Man

Tutustuin Aminatta Fornaan ensimmäistä kertaa vuonna 2008, kun sattumoisin panin kirjakaupassa merkille hänen romaaninsa Ancestor Stones. Noihin aikoihin olin aloittamassa tutustumista afrikkalaiseen kirjallisuuteen laajemmassa mielessä ja Fornan tarina, jossa kuvataan eri ikäisiä afrikkalaisia naisia ja heidän historiaansa, muistoja ja muistamista teki minuun suuren vaikutuksen. Innostuksestani huolimatta koin, että Fornan romaani ikään kuin hylki lukemisyritystäni. En päässyt siihen niin sisälle kuin olisin halunnut.

Fornan seuraavan romaanin suhteen odotukseni olivat varovaisen tunnustelevia. The Memory of Love (2010, suom. Muisto rakkaudesta) osoittautui kirjalliseksi jättipotiksi. Huikean hieno teos, joka kertoo Sierra Leonen sisällissodasta. The Memory of Love hilasi odotusriman korkealle Fornan seuraavan romaanin, The Hired Man (2014, jatkossa HM), suhteen. Sen kanssa kävi kuitenkin vähän samalla tapaa kuin Ancestor Stonesin kanssa. Hieno romaani, mutta jollakin tapaa luin sitä ulkopuolisena. Nimenomaan niin, että luin kirjaa, en elänyt kirjassa. Totuuden nimessä on kuitenkin todettava, että HM osui melkeinpä huonoimpaan mahdolliseen lukusaumaan. Kaiken lisäksi luin tätä teosta hyvin pienissä pätkissä melkeinpä kuukauden ajan ja HM jos mikä on teos, joka kärsii näin sporadisesta lukemisesta.

Aiemmin lukemieni Fornan romaanien tavoin myös HM:ssä on tärkeässä roolissa historia, tällä kertaa Kroatian historia. Muistot ja muistaminen vaikuttaisivat niin ikään olevan asioita, joita Forna käsittelee romaaneissaan yhä uudestaan. Lisäksi hänelle on kirjailijana tyypillistä tarinan kuoriminen esiin hitaasti intensiteetin voimistuessa loppua kohti. HM:ssä tarinan hidas paljastuminen vertautuu Duron esiin raaputtamaan mosaiikkikuvaan. Koska Forna oli minulle entuudestaan tuttu kirjailija oli minulla vahva ennakkoaavistus siitä, että tämä kirja kannattaa lukea loppuun, vaikka se välillä oli työlästäkin. En ollut väärässä.

HM:n alkajaisiksi teoksen kertoja esittelee itsensä. "At the time of writing I am forty-six years old. My name is Duro Kolak." Eletään vuotta 2007 ja Duro asustelee yksikseen käsittääkseni kuvitteellisessa Gostin kylässä Kroatissa. Hänen elämänsä näennäinen rauha häiriintyy, kun englantilainen perhe ostaa naapurustossa olevan sinisen talon. Perheen äiti Laura sekä hänen teini-ikäiset lapsensa Grace ja Matthew Lauran ensimmäisestä avioliitosta tutustuvat pian toisiinsa ja Laura palkkaa Duron tekemään erinäisiä remonttihommia sinisessä talossa Lauran uuden miehen ollessa enimmäkseen matkoilla.

Kesä on hiostavan kuuma ja ilmassa on pikkukylän painostavuutta. Hyvin pienillä vihjeillä Forna antaa ymmärtää, että Duro on kokenut asioita, joita kenenkään ei toivoisi joutuvan kokemaan. Teoksen edetessä Kroatian sota, maan irrottautuminen Jugoslaviasta itsenäiseksi valtioksi, nousee Duron mielessä yhä hallitsevammiksi muistikuviksi. Nykyisyys ja erityisesti naapuriin muuttanut Laura, jota kohtaan Duro alkaa tuntea muutakin kuin pelkkää ystävyyttä, vahvistavat Duron menneisyydessä kokemien tapahtumien esiinmarssia.

Forna kirjoittaa hengityksenomaisen kevyesti, mutta tekstin yllä on synkkiä pilviä ja menneisyyden painovoimaa. Erityisesti Duron ja hänen lapsuudenystäviensä Kresimirin ja Fabjanin väliset suhteet näyttäytyvät uhkaavina ja Krotian sodan aikana tapahtuneet asiat kiertävät ne yhä tiukempaan solmuun. HM on Duron yritys tehdä tiliä itsensä ja elämänsä rajallisuuden kanssa. Jonkun on kerrottava ja toivottavaa olisi, että joku toinen kuuntelisi.

"I have to tell this story and I must tell it to somebody, so it may as well be you, come to sort through my belongings. You are young and you don't know or don't remember the things that happened. Nobody seems to remember, even those who are old enough, those who were there. But I remember it all, every grinding minute, hour and day, how things unfolded."

Nuorena Duro rakasti Ankaa, mutta rakkaus ei mennyt suunnitelmien mukaan. Kun Duro tutustuu Lauraan, keksii hän oivallisen ja muiden kannalta myös pirullisen keinon herättää Anka henkiin edes lyhyeksi ajaksi. Menneisyyttä ei kuitenkaan voi muuttaa ja Duron tarina osoittaa, että pakeneminen on turhaa, koska itseään kukaan ei pääse pakoon. 

Oikeastaan vasta tätä bloggausta kirjoittaessani ymmäsin, miten hieno teos The Hired Man on. Se olisi todella ansainnut paremman lukijan kuin mitä minä tällä kertaa olin.


Kommentit

  1. Kirjailija on täysin tuntematon minulle, mutta sait hänen tuotantonsa kuulostamaan mielenkiintoiselta. Miten paljon maailmassa onkaan hyviä kirjoja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elina. Melkeinpä ihmettelen, että Memory of Love suomennettiin niin nopeasti ilmestymisensä jälkeen. Vaikka onkin hyvin erilainen kuin Selasin Ghana ikuisesti sen puhuttelevuuden tavassa on mielestäni jotakin samaa. Suosittelen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän