Siirry pääsisältöön

Kesä ilman miehiä -projektin yhteenveto

Kalenterin mukaan kesä loppuu tänään. On siis aika tehdä pieni yhteenveto kesäprojektistani Kesä ilman miehiä, joka on esitelty tässä.

Projekti onnistui sikäli hyvin, että vain kolme kirjoista jäi lukematta. Julie Orringerin romaania The Invisible Bridge en ehtinyt kesän kuluessa edes aloittaa. Barbara Kingsolverin teoksen Flight Behaviour jätin kesken jo parinkymmenen sivun lukemisen jälkeen. Kingsolver on minulle vaikea kirjailija. En millään tahdo päästä hänen teoksiinsa sisään, enkä oikein osaa edes sanoa, mistä se johtuu. Jennifer Eganin romaanin Keep kohdalla tuli sellainen yllätys, että se osoittautuikin samaksi romaaniksi, joka on suomennettu nimellä Sydäntorni. Koska luin Sydäntornin viime syksynä suomeksi, jätin nyt lukematta sen uudelleen. Sydäntornista mainittakoon kuitenkin sen verran, että se on huikean huiman hulppean hirmuisen hieno teos, joka omissa arvioinneissani kuuluu vuoden 2013 aikana lukemieni teosten kärkisijoille.

Lukemistani romaaneista Tessa Hadleyn The London Train on ainoa, josta en blogannut. Luin sen aikamoisessa kesäflunssassa ja tämän vuoksi monet teoksen hienoudet menivät enempi vähempi ohi. The London Train koostuu kahdesta erillisestä kertomuksesta, joka tuli minulle yllätyksenä. Lontoon juna yhdistää tarinat toisiinsa. Hadleyn kieli on kaunista ja nautinnollista ja teoksessa on syviä havaintoja ihmiselämän kiemuraisista poluista, joilla menneisyys, nykyisyys ja tuleva muodostavat pysähdyttäviä, alati muuttuvia kuvioitaan. Tässä Hadleyn romaanista yksi sitaatti, joka puhutteli minua erityisesti:

"Once, Cora had believed that living built a cumulative bank of memories, thickening and deepening as time went on, shoring you against emptiness. She had used to treasure up relics from every phase of her life as it passed, as if they were holy. Now that seemed to her a falsely consoling model of experience. The present was always paramount, in a way that thrust you forward: empty, but also free. Whatever stories you told over to yourself and others, you were in truth exposed and naked in the present, a prow cleaving new waters; your past was insubstantial behind, it fell away, it grew into desuetude, its forms grew obsolete. The problem was, you were always still alive, until the end. You had to do something."

Linkit Kesä ilman miehiä -projektissa lukemiini teokiin löytyvät tästä:


Jos edellä mainitusta kymmeniköstä haluaisi nostaa esiin parhaimmat lukukokemukset, niin kärkikolmikkoon asettaisin Leen, Morrisonin ja Selasin teokset. Ehkäpä jopa edellä mainitussa järjestyksessä. Koko kesän mielenkiintoisin ja mieleenpainuvin romaanihenkilö oli Leen romaanin Atticus Finch. Hänellä on nyt vakaa paikkansa tärkeimpien romaanihenkilöideni listalla. Paikka, jolta häntä ei hevin syrjään heivata.



Kommentit

  1. Sinulla on ollut hieno kesäprojekti. Tämmöinen tekisi hyvää minullekin, sillä lukemiseni painottuvat jonkin verran mieskirjailijoihin. En mitenkään tietoisesti valitse mies- tai naiskirjailijoita, mutta ehkä pari naistenviikkoa olisi silti paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä taas luen yleensäkin paljon naisten kirjoittamia teoksia - ihan vaan sen vuoksi, että ne usein puhuttelevat mua enemmän. Tämä kesäprojekti lähti sen pohjalta, että valikoin hyllystä muutamia lukemattomia kirjoja ja ne sattuivat olemaan kaikki naisten kirjoittamia.

      Poista
  2. Kiitos tuosta Jennifer Egan -vinkistä. Niin ylistäviä sanoja siitä käytät, että kirja on pakko lisätä lukulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Egan jakaa kovasti mielipiteitä, mm. juuri tämä Sydäntorni. Toiset ovat haltioissaan, toisten mielestä Sydäntorni on lähinnä sietämätön. Itse näin jälkikäteen olen alkanut miettiä, että Sydäntornissa saattaisi nähdä hieman murakamilaisuutta. En ajatellut sitä lukiessani, mutta näin jälkikäteen on tullut mieleen.

      Sen perusteella, millaisista teoksista olet kirjoitellut ja pitänyt, uskon, että saattaisit mieltyä Sydäntorniin. Voin tietysti olla aivan väärässäkin. Tosi mielelläni kuulisin, mitä ajatuksia se sinussa herätti.

      Poista
  3. Harper Leen Kuin surmaisi satakielen on noista minun suosikkini. Minun pitäisi lisätä miesten kirjoja lukulistalle, sillä heidän kirjat ovat huutavassa vähemmistössä. Viimeaikaiset kirjaostokseni ovat olleet sen vuoksi mieskirjailijoiden kirjoja. Tosin meiltä löytyy varmaan enemmän miesten kirjoja, sillä mies ei lue naiskirjailijoiden kirjoja, ainoa poikkeus oli Sofi Oksasen Puhdistus.

    VastaaPoista
  4. Kuin surmaisi satakielen on kerrankin sellainen klassikko, joka kannattaa lukea muutenkin kuin vaan sen klassikoaseman takia. Hieno ja unohtumaton teos. Kiitos kommentistasi Mai.

    VastaaPoista
  5. Oli kiinnostavaa ja antoisaa seurata kesääsi. Hurraa Harper Leelle ja Taiye Selasille, Ghana ikuisesti on yksi hienoimmista kirjoista joita olen tänä vuonna lukenut, Leen kirja taas yksi pitkäaikainen suosikkini. Toni Morrison on tietenkin aina kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mainitut kolme lienee suht varmoja valintoja useimmille lukijoille. Kiitos siitä, että tulin lukeneeksi Selasin kirjan uudestaan kuuluu pitkälti Katja juuri sinulle. Hienon arviosi luettuani heräsi halu lukea uudestaan. Onneksi luin. Ensimmäinen lukukerta ei mennyt lähellekään Strömsötä, mutta toisella kerralla tuosta teoksesta nousi vaikka mitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän