Johannes Ekholm: Rakkaus niinku

Lause. Ironinen lause. Ironisempi lause. Ironisin lause. Otetaan mukaan satiiri. Toistetaan. Satiriinen lause. Satiirisempi lause. Satiirisin lause. Otetaan mukaan ironia ja satiiri yhtä aikaa. Ironinen ja satiirinen lause. Ironisempi ja satiirisempi lause. Ironisin ja satiirisin lause. Lisätään Fredric Jameson. Lisätään Drake. Lisätään sättikeskustelu. Lisätään Facebook. Lisätään ketamiini. Lisätään parisuhde. Lisätään kaikkien edellisten eteen meta.

*

Äh. Jospa kuitenkin aloittaisinkin tämän bloggauksen näin:

Rakastan tällaisia kirjoja, jotka ovat niin täynnä energiaa, että tölkistä ei tarvii ottaa yhtään lisää. Samanaikaisesti tämän tyyppiset kirjat saavat minut aivan uuvuksiin, koska ne sykkii joka suuntaan ikään kuin joka sanalla olisi oma alaviitteensä, jolla silläkin olisi oma alaviitteensä ja niinku edelleen. Asiaa ei yhtään helpota se, että Rakkaus niinku tuo esiin kaiken sen tyhjyyden, minkä keskellä me elämme. Kaiken sen, joka on olevinaan jotain, mutta ei ole. Kaiken sen, jonka ei-olemisesta tehdään muka-olevaa esittämällä / kirjoittamalla / kommentoimalla nokkelammin kuin aikaisemmin. Kaiken sen, josta seuraa väsymys.

*

No mut ei vaiskaan. Otankin tähän alkuun pikku tarinan kolmesta hepusta.

Kaksi miestä käy saunapolkua ja yksi polun vieressä. He poimivat kukkia. Jokainen heistä eri kukkia, joka symbolisoi sitä, että he ovat erilaisia persoonia, jotka nyt vaan ovat tässä kirjoituksessa jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa, koska minä päätin niin, koska aistin heissä jotakin samaa ja yhteistä. Voi kyllä olla niin, että ei olekaan niin, mutta joka tapauksessa, en halua nyt tässä ottaa mitään määrittelijän positioo - häsäri vallankäyttö. Mut siis joo nää cis-kundit? (kys.merkki, koska oikeest koskaan ei voi olla varma) siellä polulla ja polun vieressä nyt on. Ensimmäinen heistä tässä, toinen tässä ja kolmas, se polun vierustalla oleva, on Johannes Ekholm.

*

Ei. Ei heppurinnastuksia. Jos aloittaisinkin muutamalla yleisellä toteamuksella.

Vaikka en kuulu Rakkaus niinkun kohderyhmään, nauran silti melkein joka sivulla, vaikka tietysti jos olisin 25-vuotias ja töissä mainostoimistossa, burn outissa ja radalla jatkuvasti paitsi milloin ajaisin jopolla Niket jalssa niin nauraisin  vielä enemmän, jos jaksaisin, jota kyllä epäilen. Nauraessani myös itken (en oikeesti, vaan kuvaannollisesti tai jotenkin simuloidusti), koska olen syyllistynyt moniin niistä asioista, joita Ekholmin romaanissa ironisoidaan. En samoin sanakääntein kylläkään, mutta vastaavassa tarkoituksessa eli yrityksessä olla jotakin enemmän kuin joku muu, vaiks sit aidompi tai viisaampi tai näkijämpi, josta tietysti seuraa cul-de-sac, joka useimpien kohdalla avautuu keski-iän perspektiiviharhattomammaksi valtatieksi, joka on jumalan onni (ja taiteen tappio), sillä muuten tää maailma kaatuis vielä enempi.

*

Ei. Ei todellakaan näin. Aloitan sittenkin paljastamalla teoksen metatason.

Rakkaus niinkussa kirjan päähenkilö Joona on saanut yhteydenoton kustantamolta, joka pyytää häntä kirjoittamaan kirjan. Eli tää on nyt metasti se, että Otava on pyytänyt Ekholmia kirjoittamaan Rakkaus niinkun tai ei siitä siis voi olla silleen ihan varma, mutta asialla on kiva leikkiä - vähän niinku on kiva leikkiä Banksyn identiteetillä, joka viimeisimpien uutisten mukaan on paljastunut eli kyseessä olisi Massive Attackin Robert del Naja, joka tietysti kieltää koko jutun, koska jos se myöntäis juttu ei jatkuis.

*

No nyt lähti ihan väärälle raiteelle. Alotetaas uudestaan.

Rakkaus niinku on sukupolviääni, mut Ekholm vie mahdollisuuden luonnehtia sitä sukupolviääneksi ironisoimalla ko. sanan jo etukäteen eli nyt sitä ei voi tässä käyttää, vaikka se sitä on. Tai voi, jos luo siitä uuden version, kuten vaikka sukupolven stereoääni vai onks toi stereokin tossa edessä vähä riittämätön? Pitäis joo ehkä sanoo xxx sukupolviääni. Noitten äksien kohdalle en keksiny sanaa. Laitan myöhemmi, jos tulee mieleen.

*

Noi ei nyt toikaan oikeen ole hyvä alotus. Hirveen hyvin Ekholm kyllä kuvaa isän ja pojan (poika on siis se Joona, joka on tän kirjan päähenkilö ja isä on tän Joonan isä) suhdetta. Alotankin siitä.

Rakkaus niinkun herkuinta osaa on Joonan ja hänen isänsä väliset keskustelut. Tunnen muutamia tollasia isejä (taivutetaaks se noin?). Tunnen ne siitä, että ne on just tollasii, eikä tule ajatelleeks, ett se mitä ne tekee vaikuttaa niitten lapsiin, vaikka ne lapset olis jo aikuisiiki. Joonan isä siis on kirjailija, joka kirjottaa omasta elämästään eli siis myös Joonasta. Se on paha homma, koska Joonasta se ei ole hyvä homma, että isä paljastelee perheensä elämää kirjoissaan.  Joo, mä en kans tykkäis yhtään, jos olisin Joonan tilanteessa. Sit vähän laajemmalla pinnalla kyse on siitä, että isän ja Joonan välillä on sukupolvien välinen kuilu, jonka yli ei johda oikein yhtään siltaa. Ne on tosi eläviä ne Joonan ja isän keskustelut. Ne kannattaa lukee huolella.

Sit Joona sättää paljon yhen tytön kaa. Se on aika avartavaa keskusteluu, mut ei siit nyt enempää, ku se ei sovi kappaleeseen, jonka aiheena on isä ja poika.

*

Onks toi nyt vähä raamatullista toi isä ja poika, vaiks ei sen Joonan nimi kyl sattumalta ole just Joona.  Täs kohtaa vois lukee raamatust Joonan kirjan ja kattoo mitä int.tekst. löytyy. Parempi nyt kumminki alottaa tää bloggaus työstä, koska sil on Rakkaus niinkussa ihan keskeinen merkitys.

Työ on yhteiskunnan selkäranka. Tätä maata pitävät pystyssä matalapalkkaiset naiset, kuten sairaanhoitajat ja siivoojat, jotka ei ihmettele oman minän ongelmia ja kellu oman minän ja maailman kyseenalaistamisen vesissä, vaan menee duuniin sillon ku pitää. Koska ne on niin tunnollisia, SOS voi leikata niiltä niks naks, sillä ne ei ole tottunu pistämään vastaan.

Sit on kans työssä se puoli, että se pitää ihmisen jossain kiinni. Ei jää niin paljon aikaa oman navan ympärillä voimisteluun, kun käy välillä töissä. Kaikille työnteko ei sovi ja osalle se on aina huoraamista. Tarkennan: suurimmalle osalle se on huoraamista. Voi nyt putoan nuoruuteen, kun tämä aihe otettiin esiin viimeistään sillon, kun baari meni kiinni ja mietittiin, että kenen luo ja että oli melkein jo aamu.

*

Jaa-a. Noinkohan on. Taisin vetää koko ton työjutun päästäni. Sitä on liikkeellä, koska sillä tekniikalla on aina vastaus valmiina. Mutta joo, taidan sittenki alottaa halukoneista. Itse asiassa alotan sitaatilla halukoneista. Aika monet alottaa muuten blogikirjotuksen sitaatilla, vaikk en kyllä tiedä miks, mut nyt mäkin teen niin.

Että mun halu ei esimerkiks oo jotain "sisäistä", että mussa ei oo mitään sisäsyntyistä taipumusta haluta just Niken lenkkareita, vaan halu silleen tarrautuu niihin lenkkareihin, koska maailma koostuu "halukoneista", joiden osaks mä kytkeydyn ja alistun halulle ja myös osallistun halujen tuotantoon, tartutan erilaisia haluja ihmisiin mun ympärillä.

*

Halut sikseen, mut haluisin kyl tartuttaa mun ympäristöön  halun lukee Rakkaus niinkun. Jos nyt kumminki alottaisin tän blogikirjoituksen tyrmäävästi vaikka niin, että toteaisin heti alkuun, että Rakkaus niinkun kohderyhmä on aika pieni. Edellinen lause ei ole arvottava suuntaan tai toiseen, vaan pelkkä toteamus. Siis myös niin, että haluaisinpa nähdä, mitä tästä kirjasta on mieltä itä-suomalainen maanviljelijä, jota nyt tässä käytän yleisenä tyyppinä siinä tarkoituksessa, että häntä mitä todennäköisemmin ei vähempää voisi kiinnostaa, mitä  joku Ekholm tästä elämästä kirjoittaa. Itä-suomalaisten maanviljelöiden joukossa vois myös olla poikkeuksia, joka on nyt pakko todeta senkin takia, että stereotypiapilvi pimentää muuten koko näytön. #politicalcorrectness

***

Keskiosa

Nyt kun olen saanut tämän bloggauksen alotetuksi, niin on sun vuoro. Tässä alla on tyhjää sen takia, että voit tulostaa tän bloggauksen ja lisätä tohon tyhjään kohtaan sun omat kommentit ja ajatukset eli tää on niinku tällanen uus bloggausmuoto, jota ennen olis sanottu interaktiiviseks, mutta en nyt muista, miks sitä nykysin sanotaan, #tulevaisuudendementia

Täs välis esiintyy sit kans Paperi T., joka jättää jäljen.




















***

Ensimmäinen loppukappale ei ole oikea loppukappale

Ennen loppua kirjotin muutaman huomion tosi-tv:stä, mutta deletoin sen, koska yks tyyppi oli niin tunnistettava, että en halunnu ottaa riskii. Voin kuitenki kertoo, että siinä pohdin itkemistä ruumiillisena kokemuksena ja googlasin mukaan uskottavuuden vuoksi muutaman ruumisteoreetikon. Mun piti vähän ylpeillä sillä, että tunnen niitten ajatuksia, mut sit se alko vaikuttaa aika lapselliselta, kun oikeesti en edes tiedä, olenko sittenkää ymmärtäny niitä oikein.

Toinen loppukappale edeltää kolmatta loppukappaletta

Rakkaus niinku on nerokas teos. Jostakin raukoilta rajoilta ponnahti mieleeni Jälkisanat. Sianhoito-opas. Koska vimma. Lukiessani koin monia tunteita, olen katohei tunneihminen. Välillä tosin pidin lukemisessa pari päivää taukoa, koska Ekholmin teksti tuotti liian monta ajatusta ja mä oon sellaselle aika herkkä.

Kolmas loppukappale

Kuulin, että Kansan uutisissa Ekholmin romaania on analysoitu ansiokkaasti. En ole lukenut, mutta uskon ku sanotaan.  En ny laita mitään linkkii, ku se on aika helppo löytää muutenki. Sit kans voisit lukee, mitä Anu ja Tuomas on blogeissaan sanonu. Niitten nimien kohdalla on linkki. Huomasitki varmaan.

PS.

Vaikee kirjottaa, ku kieli ei riitä. Mietin vähä sellastakin, että Rakkaus niinkun vois laittaa F-ehdokaslistalle. Ei voittajaks, mut listalle. Siit vois syntyy joku mukava keskustelu tai TV-teemailta, jossa toiset valittais, kuinka kamalaa on, kun kirjotuksessa ei noudateta kielioppi- ja pilkkusääntöjä ja ne toiset sit vastustais edellisii. Mä siis jo niin näen silmissäni, miten twitterin pilkunnussijahäsä räjähtää.

Tää kirjasyksy on pomminkova, mut lukekaa nyt ainakin Rakkaus niinku, jos teitä yhtään kiinnostaa, missä ollaan menossa inessä skenessä (ja noi kaks viimest sanaa on sit sisäpiirivitsi, eivätkä tarkota pelkästään sitä mitä yleensä).

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku (2016)
414 sivua
Kustantaja: Otava