Siirry pääsisältöön

Laura Gustafsson: Korpisoturi


Korpisoturi on kuin Saarijärven Paavo ja Duudsonit tanssimassa yhteisbalettia palsasuolla.


Pidin Korpisoturia kirjaston varausjonossa pitkään lukittuna. Syy, miksi en halunnut lukea sitä on aika tyhmä, mutta kerron sen nyt tässä. Gustafssonin romaanin kansi on ihan harvinaisen ruma ja luotaantyöntävä. Se tokii sopii kirjalle sinänsä ihan mainiosti, mutta sisäisen kirjankansiesteetikkoni se sai voimaan rajusti pahoin. Kun kuitenkin yksi ja toinen bloggasi Korpisoturista ja maininnat olivat pitkälti positiivisia tein tekemällä päätöksen voittaa kammoni romaanin kantta kohtaan. Toki asiaan vaikutti myös Gustafssonilta aiemmin lukemani Huorasatu.

Korpisoturin päähenkilö on Ahma-niminen mies, joka pyrkii varautumaan niin, että ei heti ensimmäisenä ole pulassa sen jälkeen kun maailmanloppu tai joku muu totaalikatastrofi on iskenyt ihmisten kimppuun. Ahma päättää muuttaa maaseudun metsänkupeeseen mökkiin, jota hän alkaa varustaa tulevaa silmällä pitäen. Hän on erakkoluonne, mutta yksin eläminen osoittautuu haasteelliseksi, kun pari naishenkilöä ei meinaa jättää häntä rauhaan ja ilmestyypä paikalle vielä Ahman nettituttu Kapukin.

Korpisoturin ehdoton vahvuus on sen tyylilaji tai pikemminkin tyylilaajit. Se on vakava ja hauska, kurinalainen ja koheltava, realistinen ja absurdi sekä paljon vielä muuta. Vakavaa puolta edustavat monet Ahman esiin nostamat ajatukset tikunnokassa totuus siitä, että yhteiskuntamme on hyvin haavoittuva. Ei tarvitse kuin katkoa sähköt, niin pulassa ollaan monella tapaa. Hauskuus henkilöityy erityisesti rautakaupan kassassa Pamsussa, jonka ajatusmaailma on kauimpana Ahman ajattelutavasta.

Ahma pyrkii täydelliseen linkolalaiseen omavarais-/vaihtotalouteen, jossa vessapaperikin kuivatetaan sammaleesta. Hän on pahimman luokan sovinisti, joka ei naisia kohtaan sympatioita tunne, vaan määrittää naisten tehtäväksi miesten "miellyttämisen ja mielistelyn," kun taas miehet ovat hänen mukaansa itsestäänselvästi johtajia. Olisi Ahma kannattanut vähän miettiä ennen kuin menit moisia lausumaan, sillä teoriassa asiat ovat hurjan paljon helpompia kuin käytännössä, josta saitkin romaanin kuluessa monta hyvää esimerkkiä. 

Ahman mökin pihalla kuljeskelee kuriton sika, jota voisi symboliksikin kutsua. Lieneekö sukua Peter Sandströmin Laudaturin sialle? (klik, klik) Aikamoisen riemukas sikojen kirjallinen esiinmarssi on joka tapauksessa nähty niin Laudaturissa kuin Korpisoturissakin.

Gustaffsonin niin henkilö- kuin sikakuvauskin on herkullista. Hänen tekstinsä käy lukijan kimppuun monin monituisin asein, joista osa myös laukeaa. Vimmaa löytyy kuin pienestä kylästä, josta ihan kaikki asukkaat eivät vielä ole muuttaneet kaupunkiin. Keveyden ja painavuuden liitto on onnistunut ja arvaamaton. Lukiessani mieleen tuli Elias Koskimiehen Ihmepoika (klik), joka muutoin on varsin erilainen romaani, mutta jotakin samaa vinonvänkyrää ja ihmishellää naurua löytyy kummastakin.

Toisaalta, vaikka Korpisoturi on monin paikoin hauska, on Ahman omasta metsäperspektiivistään tekemillä yhteiskuntaan liittyvillä havainnoilla myös varsin totinen puolensa. Ahman radiosta, silloin kun pattereissa sattuu virtaa olemaan, kuuluu maailmamme synkät soinnut. Teos nostaa esiin myös kiperiä eettisiä kysymyksiä liittyen ihmisluontoon. Kovin puhtaita papereita lajimme ei saa, eikä sillä siihen ole aihettakaan. Otan teoksesta lopuksi sitaatin, johon ei ole lisättävää.

"Luomakuntalaiset. Elämme vittumaisia aikoja."



Laura Gustafsson: Korpisoturi (2016)
257 sivua
Kustantaja: Into


Muissa blogeissa esim.:
Tekstiluola
Kirjanurkkaus
Rakkaudesta kirjoihin
Eniten minua kiinnostaa tie
Lumiomena

Korpisoturi sopii Helmet lukuhaasteen kohtaan 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Kommentit

  1. Tämä oli ihanan vinksahtanut ja hauska, mutta järkyttävän terävä. Sikaepisodit olivat hulvattomia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä tyyli paikallaan. Vaikea laji tämäntyyppinen, mutta Gustafsson onnistuu hienosti. Kiitos Riitta.

      Poista
  2. Hahah, minua tämä kiinnosti paljon myös, mutta jätin melkein varaamatta kannen takia. Varasin onneksi kuitenkin, ja vaikka nyt se reilut 200 jonossa edelläni on, olen tätä alkanut lähiaikoina odottaa melkeinpä eniten koko varauslistaltani. Ja tämän postauksen jälkeen jälleen vain enemmän. Ehkä se vuoro sieltä ennen kesää tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Sinäkin.

      Mulla oli tää vaikka kuinka kauan varauksessa, mutta ongelma tuon kannen kanssa meinas saada luovuttamaan. Palautin omani tänään kirjastoon, niin on yksi lisää kierrossa. Toivottavasti jono liikkuu nopeasti. Mulla yks kirja varauksessa ja tuntuu, että se jono on täysin jämähtänyt. Varmaan porukka hautoo niitä kirjoja kotonaan. Hyi hyi.

      Kiitos Laura.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä kanssasi: kirjan kansi on kyllä kammottava! Sen perusteella en olisi kirjaan tarttunut. Tässä oli kuitenkin vahva sanoma ja pidin siitä, että romaani oli todentuntuinen. Vähän kauhullahan sitä odottaa, mitä kaikkea onkaan vielä edessä. Toivottavasti parempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi ääni lisää kannen kamaluudelle :D

      On kyllä ihan parasta, kun kirja onnistuu voittamaan ne ennakkoluulot, joita lukijalla on. On tosiaan paljon todentuntua tässä, jos sitten myös melkoisen absurdia ja noiden kahden aspektin liitto on riemukas.

      Kiitos Sirri.

      Poista
  4. Hih, mulla on ollut sama... En voinut edes varata tätä, vaikka tykkäsin tosi paljon Huorasadusta. Nyt voitin (!) Korpisoturin arvonnassa, ja onhan se luettava (myös kuvailusi vuoksi). Toisaalta mietin, että eräs hyvin vähän kirjoja lukeva tuttavani voisi tykätä tästä - sekä ulkonäöstä että sisällöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sullakin :D Voi hyvänen aika. Korpisoturilla olis varmaan mahdollisuuksia pärjätä vuoden rumin kansi -kilpailussa. Melkein suosittelisin, että luet itse ennen kuin annat tuttavallesi. Tässä on aika vänkä tarina. Kiitos paljonvaloa!

      Poista
  5. Joo, aion todellakin ylittää ennakkoluulojeni asettamat esteet ja lukea tän! :) Sitten ystäväni saa yrittää samaa (siis tämä, joka varmasti tykkää kannesta ja soturi-sanasta, mutta kirjoja kohtaan on vielä pientä ennakkoluuloisuutta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuota just mietin, että jos ystäväsi on soturimiehiä, niin tässä kirjasta ei sellaista perussoturia löydy. Hyviä lukemisia!

      Poista
  6. Eikä, meillä on sama syy. Tämä on lukulistalla, mutta nooh. Tuo kansi ei oikeastaan kutsu, näköjään monella muulla ollut sama ongelma. Huorasatu oli mieleen, kun sen syksyllä luin. Ehkäpä rohkenen tämänkin vielä kannesta huolimatta lukemaan. Tekstisi ei ainakaan laskenut kiinnostusta - ehkä vielä pääsen tuosta kannesta yli. Onhan sitä tullut varmaan rumempiakin luettua :D
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas meitä monta, jolle tämä kansi ei nappaa No, onneksi sisältö on sitäkin parempaa. Suosittelen ottamaan riskin.:D Kiitos!

      Poista
  7. Ah ihanaa huomata, etten ole ainoa, jolle kansi voi olla näin merkittävä. Minähän meinasin jättää sen Uiden kotiin lukematta, kun luulin sitä historilliseksi rakkaushömpäksi.... eikä tämä kirjakaan kannella houkuttele. Eikä muuten houkutellut se Rannelan Frau!

    Mutta ehkä tämän luen. Huorasatu oli ainakin aikoinaan oikein virkistävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, et ole. Mitäs me kansitraumaiset? :D
      En edes ole mitenkään supervaativainen kannen suhteen, mutta jotain rajaa sentään ja Korpisoturin kansi sijoittuu vahvasti sille puolelle, että voi apua miten kamala.

      Gustafsson on kiinnostava kirjoittaja. Minäkin tykkäsin Huorasadusta ja Korpisoturi myös jää mieleen hyvin positiivisena kokemuksena ja erityisesti, kun ennen lukemista oli vaikka mitä ennakkoluuloja.


      Kiitos Katri!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j