Siirry pääsisältöön

Ottessa Moshfegh: Eileen

Ottessa Moshfeghin romaanin 'Eileen' samanniminen päähenkilö on vastenmielinen ihminen. Vaan ei haittaa. Moshfegh tykittää tavalla, joka ei jätä kylmäksi, vaikka Eileenistä ei pitäisikään.

Löysin 'Eileenin' 40 uutta feminististä klassikkoa -listalta, jossa sitä kuvattiin (vapaasti suomennettuna) seuraavasti: 'Eileenissä' naiset tekevät pahoja asioita ilman, että siihen liittyy mitään seksikästä tai että heidän naiseuteensa kiinnitettäisiin sen enempää huomiota, koska feminismi on myös naisten vapautta olla kamalia.*

Moshfeghin romaani on kerrottu jo vanhemman Eileenin näkökulmasta ikään kuin nuoruuden muisteluna. Romaanin varsinaiset tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1964, jolloin Eileen on 24-vuotias. Hän on töissä nuorisovankilassa ja asuu isänsä kanssa, joka on entinen poliisi, uskonnoltaan katolinen ja nykyinen kokopäiväjuoppo, joka on ympäristölleen vaarallinen sekopää. Eileenin äiti on kuollut ja koti rappion vallassa.


"I hated almost everything"

Eileenin kaltainen nainen on kirjallisuudessa harvinainen,, sillä hänessä ei ole oikeastaan yhtään mitään viehättävää. Hän ei pidä kenestäkään, eikä hänellä ole ystäviä. Hän varastelee, juopottelee ja käyttäytyy usein suorastaan ällöttävästi. Työssään vankilassa hän kokee olevansa kalustoon kuuluva huonekalu ja mieltää muutoinkin itsensä lähinnä ovimatoksi, joka turhaan toivoo, että joku huomaisi hänet ja rakastaisi häntä. Jälkimmäiset ovat asioita, joista Eileenillä ei ole kokemusta. Sen enempää Eileenin äiti kuin hänen isänsäkään eivät ole tuhlanneet rakkautta tai kannustuksen sanoja tyttäreensä. Eileen on ollut näkymätön lapsi, josta tuli näkymätön nuori, josta tuli näkymätön 24-vuotias.

All I had to offer were my skills as a doormat, a blank wall, someone desperate enough to do anything - just short of murder, let's say - simply to get someone to like me, let alone love me.

Eileen on niin monella tapaa vastenmielinen, että minä ainakaan en pystynyt millään tavalla samaistumaan häneen henkilönä. Sen sijaan hänen tarpeensa tulla olemassaolevaksi huomatuksi tulemisen kautta on yksi niistä inhimillistä perustarpeista, joka Moshfeghin käsittelyssä luo romaaniin trillerimäisen jännitteen, joka sai minut ahmimaan tätä kirjaa sivun toisensa jälkeen.  Moshfegh myös vihjailee pitkin matkaa, että myöhemmin tulee tapahtumaan jotakin, jonka vuoksi Eileen joutuu lähtemään kotikaupungistaan ja paloin halusta saada tietää, mistä oli kyse. Tein myös arvauksia sen suhteen, miten Eileenin tarina kehittyy, mutta metsään meni.


Rikostoverit

Eileenin elämä saa uuden suunnan, kun vankilaan tulee uusi työntekijä. Rebecca edustaa Eileenille kaikkea sitä, mitä hän itse ei ole. Rebecca on tyylikäs ja kuuma, ja hyvin pian Eileen tajuaa, että liittoutumalla Rebeccan kanssa tämä voi tarjota hänelle matkalipun toisenlaiseen elämään.

Moshfeghin ruumiserittineinen kuvasto tuo paikoin mieleeni Charles Bukowskin Henry Chinaskin. Sen enempää Eileen kuin hänen isänsäkään eivät kuitenkaan harrasta ihmissuhteita. Isän aika kuluu enimmäkseen kännissä tai känniä pois nukkuessa. Eileen taas ei löydä ketään, joka kiinnostuisi hänestä. Alussa lainaamassani kohdassa mainittu ajatus siitä, että 'Eileen' osoittaa kohti feminismiin kuuluvaa naisen vapautta olla myös inhottava ja kamala pitää toki paikkansa, mutta yhtä tärkeä osa tämän romaanin sanomaa liittyy ihmisen tarpeeseen tulla nähdyksi.

Moshfegh tuo esiin, miten vaarallista voi olla, kun se, jota ei aiemmin ole huomattu, yhtäkkiä saa huomiota osakseen. Se voi avata tien täyteen sokeuteen ja hullun epärealistiseen luottamiseen, koska tuntuu niin hyvältä, että joku vihdoinkin pysähtyy rinnalle, näkee ja osoittaa välittävänsä. Eileen "ostaa" Rebeccan sanat ja teot ja hänen kiinnostuksensa tätä kohtaan saa myös alitajuisen romanttisia sävyjä olematta silti luonteeltaan varsinaisesti seksuaalisia. Rebeccalla on kuitenkin omat luurankonsa ja pakkomielteensä ja niiden vuoksi Eileen ajautuu hyvin kummalliseen, romaanin alkuosaan nähden suorastaan absurdiin, jopa epäuskottavaan tilanteeseen. Kun Rebecca toteaa, että hän ja Eileen ovat "partners in crime" ei kyseessä ole pelkkä sananparsi.


Juopa alun ja lopun välillä

'Eileenin' alku- ja loppuosa ovat tyylillisesti hyvin erilaisia. Pohdin missä määrin teoksen loppu palvelee Eileenin tarinaa. Sen voi toki lukea äärimmäisenä kuvauksena siitä, mihin asti Eileen on valmis Rebeccan vuoksi menemään, mutta minulle tällainen lukutapa ei toiminut. Jos absurdia olisi ollut jo teoksen alkupuolella, olisi loppuosa niveltynyt sen kanssa yhteen huomattavasti paremmin. Koska näin ei ollut huomasin joutuneeni tilanteeseen, jossa teoksen loppuosaa oli tavallaan pakko käsitellä absurdina komiikkana, jotta se ei olisi vaikuttanut täysin epäuskottavalta. Niin tehdessäni taas syntyi melkoinen juopa teoksen alku- ja loppuosan välille. Se, mihin Moshfegh teoksen lopulla pyrki jäi minulle arvoitukseksi.

'Eileen' on häiritsevä ja kaihertava romaani. Se sisältää mustanharmaata huumoria, joka naurattaa tai sitten ei ja silloinkin kun se naurattaa on naurussa metallinen sivumaku. Moshfeghin teos on sillä tapaa tinkimätön, että se ei kumartele kellekään eikä millekään. Se ei kosiskele lukijaa tykkäämään itsestään, vaan seisoo lukumaisemassa kuin muistomerkki, joka on tietoinen herättämästään vastenmielisyydestä, siitä kenties ylpeyttäkin tuntien. Eileenin lukeminen herättää epämukavuudentunteita, jotka haastavat käsityksemme sovinnaisuudesta ja naisromaanihenkilöiden kuvaamisen tavoista. Moshfegh kyseenalaistaa hienosti ns. mieskatseen asettamalla sen tilalle naiskatseen ja näyttämällä, että naisten perseitä tuijottava mies ja miesten haaroväliä tuijottava nainen operoivat kummatkin samalla typeryyden kentällä.

'Eileen' on mielenkiintoinen tuttavuus. Ihan joka päivä Eileenin kaltaisia naisia ei tule vastaan. Onneksi.



Ottessa Moshfegh: Eileen
260 sivua
Kustantaja: Vintage

Teos oli vuoden 2016 Man Booker palkinnon lyhytlistalla

Helmet lukuhaasteessa Eileen ottaa paikan numero 35 Kirjan nimessä on erisnimi
Osallistun Eileenillä myös Feministiseen lukuhaasteeseen

*http://lithub.com/40-new-feminist-classics-you-should-read/

Kommentit

  1. Kuvauksesi perusteella Eileen alkoi kiinnostaa. Jos lukisin, en tiedä, kokisinko päähenkilön ensisijaisesti vastenmielisenä vai traagisena. Jos vaikka yrittäisin ymmärtää. Etten vain samaistuisi...

    Vastenmielisiä henkilöistä olen suorastaan pitänyt Rosa Liksomin novelleissa. Usein ne ovat samanaikaisesti sekä ällöjä että koomisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Eileenissä on kyllä useampia aspekteja, joten ehkä sun kannattaa tehdä hänen kanssaan tuttavuutta, niin pääset näkemään, mikä puoli hänessä nousee päällimmäiseksi.

      Sen voin ainakin luvata, että tämän tyyppisiä romaanihenkilöitä ei ihan joka viikko tule vastaan. Voisin kuvitella, että tykkäisit tästä kirjasta, koska tässä on paljon mielikuvitusruokaa ja sulla on mahtava mielikuvitus ja assosiointikyky. Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Joo, yllättävän koukuttava kirja, vaikka minusta tosiaan tarkoitushakuisesti eritteillä alleviivaava ja toisteinen. Minussa ei herättänyt epämukavia tunteita, ainoastaan tylsistytti ajoittain. Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit tosi paljon mielessä, kun luin Eileeniä ja kun vielä tiesin, että sinä et tästä oikein innostunut. Vähän hämmästyinkin siitä, että miten koukuttava tämä oli ja varsinkin se loppupuoli, joka ei ollut oikein onnistununut tai ainakin jotenkin eri paria kuin alkuosa. Oli siinä kyllä aika huima siirtymä ja yhdessä kohtaa sanoin oikeesti ääneen "ei voi olla totta".

      Kaikkinensa mielenkiintoinen kokemus ja nyt haaveilen jo lukevani Moshfeghin novelleja, joita niitäkin häneltä löytyy. Kiitos Elegia kommentista!

      Poista
    2. Minulla on Moshfeghin uutukainen (Homesick jne.) lainassa. Luin siitä taannoin mielenkiintoisen arvion lehdestä ja muutenkin kiinnostaa tietää, miten hänen novellinsa mahdollisesti toimivat kun romaanimuodossa en häntä jaksanut. Melko hurjia ideoita hänellä tuntuu olevan.

      Poista
    3. Just tuota Homesickiä .... minäkin halajan. Kirjastossa oli muistaakseni 17 varausta ja kirjoja yksi kappale, joten se tie on aika tukossa. Kenties pitää kaivaa kuvetta.

      Moshfegh on kiinnostava. En tämän yhden kirjan perusteella osaa vielä kovin paljon sanoa, mutta ehdottomasti pitdän häntä silmällä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e