Siirry pääsisältöön

Johanna Venho: Yhtä juhlaa


Tämä on naisten jatkumo. Sen alkupää on historian hämärillä seuduilla, suomaiden ja ajanlaskun alun takana. Säästän sinut saappaidesi litinältä. Säästän sinut soiden silmiltä, joiden nälälle olet ruokaa. Säästän sinut kaikelta ja annan käteesi Johanna Venhon Yhtä juhlaa.

Että ne olivatkin tällaisia nämä runot. Että niissä on äiti ja pikkulapsiaika, äiti ja vähän vanhempilapsiaika. Että niissä on hermeneuttinen tila, jonka purkunaru on lapsen navassa kiinni.

En muista aiemmin lukeneeni näin äitiyksellistä runoutta. Humahdan Venhon runojen läpi naistenklinikalle ja lapseni on kaksi tuntia vanha. Äidit kulkevat vauvasänkyjä työntäen. Ovat armeija. Äitien mukana on äitien äidit ja heidän äitinsä ja niin edelleen. Äitys on tiskirätti, joka läimii kasvojani. Haisee äitimaito ja äitiveri. Jumalauta, tähän minä en ryhdy, sillä jos ryhdyn lakkaan olemasta. Lääkäri kiltti, saanko ottaa vauvani ja lähteä kotiin.

Niin me lähdemme erikoisluvan turvin. Vauvani on 36 tunnin ikäinen.

Venhot runot palauttavat mieleeni omat kokemukseni. Niin se menee kuin hän kirjoittaa. Niin se maailma pyörii, vaikka sitä ei edes huomaa, kun koko maailma on vauvanmuotoinen, vauvantuoksuinen, vauvanitkuinen, vauvankaikkinen joka suuntaan. Kun maailman raja loppuu vauvan pikkuruisiin varpaisiin ja sormiin.

Nämä runot tulevat kaukaa ja kun ne tekevät matkaa äitien muodostaman kunniakujan läpi jotain jokaisesta äidistä tarttuu niihin. Ne iskevät itseensä rytmiä Kantelettaren poluilta. Ne tuutivat vanhoihin lauluihin uudet sanat ja kumartavat kiittäen edeltäjiään. Näin se menee. Tämänkin kohdan minä tunnistan. Tämän jaksamattomuuden ja väsymyksen ja kasvot, joilla ei ole väriä. Tämän pelon ja niin suuren onnen, että se ei oikein ihmiseen mahdu.

Venhon runot ovat vahvalla tapaa toisteisia. Niiden pyörteet uusia, mutta mukana vähän vanhaa ja vähän sinistä ullakoiden laatikoista, vähän kirjastoista lainattua. Ne imevät minut itseensä kiinni. Ne ovat pikkuvauvan suu, jolle mikään muu ei kelpaa kuin maito. Ne polkevat askeeleensa äitien polkuun. Niillä on vahvat ja halkeilleet kantapäät.

Kun luen tätä kokoelmaa minulla on vahva tunne, että se, mitä runoilija on arjessaan nähnyt on kirjoittunut näihin runoihin paikka paikoin melko lailla sellaisenaan. Niin minäkin alan tarkkailla ympäristöäni ja kun menen töihin minua vastaan tulee poika, jolla on kainalossa play-maitokaakaota. Minä kuvittelen hänen kaverinsa, joiden joukkoon ilma tuota tölkkiä ei ole menemistä. Minä kuvittelen aamuisen kinan, kun poika on tarvinnut rahaa kaakaota ostaakseen. Minä kuulen korvissani hänen selityksensä äidilleen. Minä kuulen epätoivon hänen äänessään, kun hän kertoo, miksi ei käy, että hän keittäisi kotona Van Houtenia termospulloon.

Yhtä juhlaa on nimenä ironinen, mutta yhtä kaikki se on virta, johon tekee mieli mennä uimaan yhä uudestaan. Äidinruumis sukeltaa, on hetken vapaa. Lapset ovat rannalla rivissä ja järjestyksessä ja sovussa ja joku muu vartioi heitä hetken. Sellaiset hetket ovat tärkeitä. Sellaiset hetket menevät nopeasti ohi.

Älä kuuntele neuvoja,
kuuntele miten rintalastan alla jyskää
ja joudut kadotukseen
jos lähdet väärälle tielle.
Vaistoasi seuraa vain.
Lapsesta tulee narkkari mummonpotkija
jos et syötä sille itsetehtyjä soseita.

Yhtä juhlaa on kirjoitusta kotiäitiyden pyhästä kolmiosta. Kakkavaipat. Hella. 24/7 syli. Kokoelmassa on niin paljon runoja, että ne tönivät toisiaan. Että ne ovat kuin lapset, joilla on joka hetki maailman tärkeintä asiaa. Äiti kato!

Venhon runot ovat fyysisiä ja vimmaisia, ikiaikaisia ja ruumiillisesti saostuneita. Niiden arkisuudesta nousee lyyrinen vallankumous. Nyt ei olla sodassa, eikä valloiteta vieraita maita. Nyt ei rasvata aseita, eikä unelmoida vihollisen naisesta. Nyt tehdään jotakin tärkeämpää. Nyt varjellaan tulevaisuutta.



Johanna Venho: Yhtä juhlaa (2006)
125 sivua
Kustantaja: WSOY

#runo100




Kommentit

  1. Kuulostaapa hyvältä! Laitan heti varaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Uskallan veikata isolla kertoimella, että tulet Maija löytämään itsesi tästä teoksesta. :D

      Poista
  2. Kiitos vinkistä! Kirjoitat fyysisyydestä. Kyllä kieli on mahtava väline silloin, kun se saa verbalisoitua aistit niin että aistimukset siirtyvät lukijaan. Siinä on käsittämättömyyttä, jonka kuitenkin käsittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hienoa, kun ihan tavallinen arki muuttuu runoksi ja kerää itsensä sen mitä ympärillään näkee ja mitä tapahtuu.

      Mulla enemmän niin päin, että pidän käsittämättömyyden mieluummin käsittämättömyytenä.

      Poista
  3. Hyvä että löytyy tällaisia äitiysrunojakin. Itse en ole äiti, joten tämä ei taida olla minun kirjani. Mutta Johanna Venhon runoja olen itsekin juuri lukemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska sattuma, että sinäkin luet parhaillaan Venhoa. Yhtä juhlaa on rytmillisesti hyvin mukaansatempaava, joten siinäkin on jo syytä tähän tutustua, mutta toki ymmärrän pointtisi.

      Poista
    2. Niin, kyllä tuo postaukseen laittamasi runositaatti ainakin on huikeaa tekstiä! Lapsesta tulee mummonpotkija, jos et syötä sille itsetehtyjä soseita :)

      Poista
    3. Tätä kokoelmaa olisi voinut siteerata melkein mistä kohdasta vaan. Otin nyt tuon, kun siinä tulee niin hyviin esiin ne vaatimukset, joita äideille asetetaan.

      Poista
  4. Venho on lempirunoilijani. Kun olin sinkku, luin Ilman karttaa, kun olin tuore äiti, luin tämän. Venho sanoittaa sen kaiken. Esiäidit kulkevat rivissä ja heidän askeliinsa on hyvä sovittaa itsensä, äitiytensä ja lapsensa. Venhon äitiyden kuvaus on niin teeskentelemätöntä ja tavallista, jollain lailla osa luontoa. Taidanpa ottaa tämän lukuun taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, jotenkin ihan vastustamattoman mieletöntä, että on sulla on tällainen "elämänkaariyhtäläisyys" Venhon teosten kanssa. Niin totta, että "teeskentelemätöntä ja tavallista" ja samanaikaisesti niin tarkkaa ja suuria paloja ympäristöstään nappaavaa.

      Venholtahan on tänä vuonna tulossa uusi runokokoelma. Ihanaa, että hän on palannut runoihin. Hän ON runoilija. Romaaneja tosin en ole häneltä lukenut, mutta silti uskallan väittää, että runous on hänen paraatilajinsa.

      Poista
  5. En ollut kuullutkaan tästä kirjasta, eli onneksi sinä kirjoitit tästä nyt! Laitan heti muistiin. Venho on minulle tuttu lasten kirjojen ja runojen kirjoittajana, mutta uskon, että tämä runoteos on sellainen, jonka kanssa kannattaa aloittaa tutustuminen hänen aikuisille suunnattuun tuotantoonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on oikein mainio teos tutustua runoilija-Venhoon. Luulenpa, että tulet tykästymään, sillä tämä summaa niin paljon ja niin upealla tavalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e