Siirry pääsisältöön

Albertine Sarrazin: Astragal

Tämän kesän lomamatkani suuntautui Mallorcan saarelle Palman kaupungin lähistölle. Palmasta löytyi oikein mainio englanninkielistä kirjallisuutta myyvä kirjakauppa, jossa huomioni kiinnittyi oitis tähän Albertine Sarrazinen kirjaan Astragal. Kirjan kansi tuntui puhuttelevan minua ihan erityisellä tavalla ja edes tutkimatta, mistä tässä kirjassa tarkemmin ottaen on kysymys, tiesin, että minun on saatava se omakseni.

Kuinka ollakaan esipuheen kirjaan on kirjoittanut Patti Smith, jonka tämä samainen kirja lumosi vuonna 1968 niin, että hän käytti sen ostamiseen viimeisen dollarinsa. Smith kirjoittaa: "I was on the lookout for something I had to have: a book that was more than a book, containing certaing signs that might spin me toward an unforeseen path." Tämän jälkeen Astragal on kulkenut mukana hänen matkatavaroissaan ympäri maailmaa.

Albertine Sarrazin (1937-1967) oli ranskalainen kirjailija, jonka teoksista tunnetuin on juuri tämä puolielämäkerrallinen teos Astragal (1965).  Sarrazin syntyi Algeriassa, jäi orvoksi ja joutui vankilaan, jossa hän Astragalin lisäksi kirjoitti teoksen La Cavale. Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi La Traversière. Hän kuoli vain 29-vuotiaana munuaisleikkauksen yhteydessä ilmenneisiin komplikaatioihin. Postuumisti häneltä on julkaistu myös runoja ja kirjeenvaihtoa.

Astragal kertoo 19-vuotiaasta Annesta, joka on joutunut 7 vuodeksi vankilaan tehtyään aseellisen ryöstön. Teoksen alussa hän pakenee vankilasta ja loukkaa siinä yhteydessä nilkkansa. Hänen onnekseen paikalle sattuu Julien, pelastava enkeli, jonka ystävien hoteissa Anne piileskelee neljän seinän sisällä, koska hänen nilkkansa ei kestä astumista ja muutoinkaan hänen ei ole hyvä näyttää naamaansa julkisesti. Julien on pikkurikollisia hänkin. Mies, joka tulee ja menee omien oikkujensa mukaan.

Nilkkavaivat eivät ole kirjallisuudessa mitenkään erityisen usein esiintyvä aihe, joten tuntuu erityisen merkitykselliseltä, että juuri ennen Astragalia luin Roxane Gayn kirjan Hunger, jossa Gay tajuaa oman elämänsä kannalta ratkaisevan tärkeitä asioita, kun hän joutuu sairaalaan satutettuaan nilkkansa. Tuntuu kuin näiden kahden romaanin välillä olisi silta. Tuntuu kuin Gay kevyesti työntäisi minut Astragalia kohti, jossa Patti Smith jo odottaa ja avaa minulle oven Sarrazinen maailmaan. Tuntuu kuin olisin osa harvinaista ketjua.

Astragal sanana tarkoittaa telaluuta, joka muodostaa yhdessä kantaluun kanssa nilkkaluiden ylimmän rivin.* Telaluuvamma eristää Annen. Syntyy ristiriitainen tilanne, jossa hän vankilan ulkopuolella on tavallaan enemmän vanki kuin sen sisäpuolella. Sarrazinen tapa kuvata fyysisen vamman luomia kahleita siirtää Annen kokemat tunnot lukijaan. Välillä epäilen, pystynkö enää nousemaan aurinkotuolista, jossa tätä kirjaa luen. Jään välillä tuijottamaan palmuja ja googletan, että palmujen juurissa on "säteittäisesti pidentyneitä ilmakammioita" ja tämä tieto tuntuu Astragalin kannalta olennaiselta.

Astragal sopii erinomaisesti luettavaksi matkalla, kun on muualla ja irrallaan. Se on mustalla kiihkeiksi rajatut silmät, kasvojen ympärillä kiemurtelevaa savua ja 60-luvun estetiikkaa. Sen tunnelmaltaan katoavainen ja ohikiitävä. Siinä Annen ja muun maailman välissä on filtteri, joka ei johdu pelkästään siitä, että kipeä nilkka tekee hänen elämästään tuskallista. Lukiessani en voi olla miettimättä Patti Smithiä lukemassa tätä kirjaa. En saa tarpeekseni kirjan kannessa kuvatuista Albertine Sarrazinen kasvoista. Silitän hänen poskeaan ja yritän olla kysymättä miksi. Minusta tuntuu, että olen rakastunut tuohon naiseen. Että hänestä on tullut minunkin Albertineni. Annan Pattin saada viimeisen sanan.

My Albertine, how I adored her! Her luminous eyes led me through the darkness of my youth. She was my guide through the nights of one hundred sleeps. And now she is yours.

Minun Albertineni, nyt hän on sinun.


Albertine Sarrazin: Astragal (2014/1965)
190 sivua
Ranskankielinen alkuteos: L'Astragale
Ranskasta englanniksi kääntänyt Patsy Southgate
Kustantaja: Serpent's Tail



*Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Telaluu

PS. Uskomatonta, mutta totta: Astragal on suomennettu nimellä Karkulainen (1968). Suomentaja on Toini Kaukonen ja kustantaja Otava.

Kommentit

  1. Kiinnostavalta kuulostaa.

    Olen myös kokenut tuollaisia ketjuja, joissa kirjailijat puhuvat toisilleen. Myös se on kiinnostavaa, miten kirjailija puhuu nuuorelle itselleen ja palaa myöhemmissä kirjoissaan ensimmäisten teemoihin.

    Kiitos kirjakauppavinkistä. Saatan nimittäin joskus mennä Palmaan. Olen kyllä käynytkin siellä lyhyesti Alcudian alueella lomaillessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on erityinen kirja ja olen todella iloinen, että tämän löysin.

      Innostuin itsekin Palmasta niin, että ensin kävin siellä pikaisesti, kun oltiin lomalla Alcudiassa. Suosittelen kyllä Palmaa, siellä on paljon tekemistä, mm. ihania museoita ja silti voi viettää samalla myös rantaelämää.

      Poista
  2. Kun kävin joulukuussa Tukholmassa siellä Smithin valokuvanäyttelyssä ja hänen kokoamassaan kirjastossa, tämä kirja oli esillä parinakin eri painoksena (vai eri kielillä ehkä?) ja museotyöntekijä kertoi meille juurikin tuon hurmaavan tarinan, miten Smith oli kirjaan törmännyt. Kiehtovaa, että sinulle kävi samoin! <3

    Kirja kuulostaa kiinnostavalta, ja on toki lukulistallani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää kyllä lukea tämä ihan jo tuon Patti Smith -yhteydenkin vuoksi. Hänen kirjoittamansa esipuhe on kiinnostava ja virittää hienosti lukijan kirjan tunnelmaan.

      Luulisin, että siellä näyttelyssä oli myös ranskankielinen versio. Kiinnostavaa kuulla myös, että tuo tarina kerrottiin teillekin. Patti on kyllä todellinen kirjallisuuden rakastaja. *sydänhymiö*

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j