Siirry pääsisältöön

Silja Kejonen: Lähetä minulle ympyrä


Silja Kejosen Lähetä minulle ympyrä palautti mieleeni muiston, jonka olin täysin unohtanut.


Minä ja silloinen paras ystäväni Eija 8 viiva 10 -vuotiaina riitelimme raivoisasti siitä, onko naapurustossa asuvan vanhemman naisen nimi Impi vai Imppi. Hirveä riitä, tuhoava. Sen jälkeen emme puhuneet toisillemme moneen päivään.


Ja tämä muistohan nousi siitä, että Lähetä minulle ympyrän ensimmäisen osan nimi on Impi. Ei siis Imppi. Oletko Eija kuulolla? Olin oikeassa ja sinä olit väärässä.

Ei kenenkään nimi voi olla Imppi - paitsi jos, mutta tuskin kuitenkaan.






Impillä sylissään jäätynyt halko,

vajan takana, läpilaho talo, jossa kaikki kastuu. Herttakuningatar ikkunassa vetinen tukka
niskassa mytyssä,
täytyy föönata uusiksi.



Lähetä minulle ympyrä ei järjesty, ei pysähdy paikalleen. Se pyörii falloksen hallitseman diskurssin läpi kuin herkät napit. Jättää jälkensä niiden kauhisteltavaksi, jotka kyseistä diskurssia hallitsevat.

Näiden runojen esitysmuodossa ei maskuliininen talous juhli. Ne kulkevat juhlavasti ohi sen oven, jonka takana kohoaa niin suurena niin isona niin mahtavana fallosentrinen runoustraditio.

"Runous on voiman ammentamista tiedostamattomasta", kirjoittaa Hélène Cixous teoksessaan Medusan nauru. Kun tiedostamaton on ympyrän muotoinen se ei lopu ei ala. Siinä ei ole Sitä paikkaa. Toisin on neliön muotoisen tiedostamattoman kohdalla, joka kirskuen kolahtelee eteenpäin pungertamalla itsestään esiin sivun toisensa jälkeen. Pysähtymällä välillä, jotta sille ehditään taputtaa.



Yleisradion viimeisin pääkuuluttaja Pentti Fagerholm tuli tunnetuksi lauseesta

Ääneni pitäisi nyt kuulua epämääräisestä suunnasta ja monovastaanotossa sen pitäisi häipyä lähes kuulumattomiin.

Monovastaanottaja ei ole Kejosen runojen ihannelukija. Mitä useammalta kaistalta yhtä aikaa on valmis vastaanottamaan Lähetä minulle ympyrää sitä suuremmaksi nautinto käy.




Maria Matinmikko kirjoittaa runokokoelmassaan Värit: Ilmassa leijuu nakkikeitto

tai jotakin siihen suuntaan. Tästä kyseisestä nakkikeitosta on tullut minulle Juttu, jossa on kyse ihan muusta kuin nakista tai keitosta tai edes leijumisesta. Siihen tiivistyy fallisen diskurssin murtuminen ja mainitsen Matinmikon nakkikeiton tässä yhteydessä siksi, että Kejosen runoissa on paljon nakkikeittoa.

Hyvin maustettua. Hyvin maistuvaa. G niin kuin gourmet.




Et saa kirjoittaa niin, kuten olet tässä tehnyt, sanoo se ääni, jolla on aina mielestään niin kovin painokasta asiaa.

On itsekästä nauttia kielestä ilman että kirjoittaa Lähetä minulle ympyrän teemoista, se jatkaa. Pitää mainita, että äitiys ja koko vanhemmuus on tuhtia tahmaa ja kommunikaatio ihan pirun hankalaa ja että edellä mainitut liittyvät myös toisiinsa ja tekevät kaikesta entistä kimurantimpaa. Ja kun edelliseen vielä lisätään yksinäisyys.


Pitääkö ihmisellä olla joku jolle kertoa kaikki?


                                           Joku jolle soittaa aamulla kello 4.45, jos pahkasta veistetyt jalat

eivät kanna ovelle asti, mikä siinä on kun
                                                            sähkölaskun välissä on aina omenapuun tuhkaa,

                                    nukuttaa, muttei anna nukkua
paino peiton alla,                            pikkutunnit, rommikaramellit, rauhoittavat.


[...]


ja siksi minun täytyy

terapeutti ehdottaa

                             nimetä pelottavia tunteita Dallasin hahmoiksi


Onko terapeutti jotenkin erityisen kiintynyt Dallasiin? Tässä on nyt otettava huomioon myös Jr:n tunteet.

Mainitsin asian. Otin huomioon.




Kejosen runot ovat matka, jota tehdessään on samaan aikaan maantiellä ja perillä.




Silja Kejonen: Lähetä minulle ympyrä
69 sivua
Gummerus (2020)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän