Siirry pääsisältöön

Virpi Vairinen: Kaikki tapahtuu niin paljon



Runokokoelmat jäävät mieleeni omalla logiikallaan jonkun tietyn aspektin kautta Se ei välttämättä aina ole edes kyseisen kokoelman olennaisin juttu, mutta sellainen juttu, joka puhuttelee juuri minua ihan erityisellä tavalla.

Virpi Vairisen kokoelmasta Kaikki tapahtuu niin paljon minulle jää pitkäksi aikaa b) Don DeLillon Esittäjän merkitysmaailma sekä a) Vairisen havainnot siitä, miten tietotekniikka käytäntöineen on vaikuttanut/vaikuttaa ihmisen tapaan havainnoida maailmaa. Miten nämä vaikutukset tulevat välillä esiin aivan yllättävissäkin yhteyksissä.


”joskus etsin katseellani maisemasta jotakin ja ajattelen ctrl+F, mutta en tiedä hakusanaa ...”

Kuina käteviä tällaiset haut olisivatkaan. Kuinka kauhistuttavia.

Eilen viimeksi ollessani kävelyllä joen rannassa ajattelin, että pitäisi ottaa upeasta syysmaisemasta kuvakaappaus. Valokuva ei tarjoutunut minulle mahdollisuutena, vaan nimenomaan kuvakappaus.




Toisinaan  kieltämättä olisi helpottavaa, jos ihmisenä voisi toimia kuin tietojärjestelmät. Jos voisi kumota sen, mikä nyt on ja lähteä liikkeelle uuteen suuntaan aiemmin tapahtuneen risteyskohdasta.

"joskus haluaisin palata hetkeen, jolloin en vielä tiennyt tätä
mitä nyt tiedän, kääntyä, kuten palauta aiempi tiedostoversio"



Kokoelman alussa liikutaan ajassa taaksepäin ja myös runo-osioiden numerointi kulkee suuremmasta pienempään, kunnes nollan kautta lähtee taas suurenemaan. Ehkä tämä tarkoittaa ajan liikettä ihmisessä. Miten se vaihtaa suuntaa ja ponnistaa paitsi omasta menneisyydestään myös siitä, mikä on vasta tulollaan. 

Ajan lineaarisuus on tapa kokea aika. Yksi tapa, ei ainoa. Ei välttämättä tosi ollenkaan. 



Vairisen kokoelman kannalta olennainen käsite on hänen esiin tuomansa bifurkaatio eli kahdentuminen.

Kumppanin kuoleman aiheuttama suurin suru ja muistot katkovat kielen ja jakavat maailman kahtia. Ennen ja jälkeen heittävät kipua toisilleen kuin polttopalloa, jota sureva ei voi väistää.  

Suojaava tukirakenne, eräänlainen fiktiivinen kipsi, löytyy Vairisen kokoelmassa Don DeLillon romaanista Esittäjä (The Body Artist), jonka runominä on lukenut useaan kertaan ja jota hän on käsitellyt myös opinnäytetöissään. Surusta tulee näin ikään kuin dialogi runoilijan omien sanojen ja DeLillon sanojen välillä. 

Koska olen itsekin suuri DeLillo-fani ja juuri Esittäjä on minullekin hänen kirjoistaan rakkain tuo sen läsnäolo Vairisen runoissa minulle valtavasti lisäulottuvuuksia. Aika kiertyy ruumiin ympärille, ruumis ajan. DeLillon sanoin: "Aika leviää olemisen saumoihin. Se lävistää ihmisen, luo ja muovaa."

Esittäjän alussa on "viimeinen aamu". Performanssitaiteilija Lauren ja elokuvaohjaaja Rey syövät aamupalaa, jonka päätteeksi Rey lähtee ajamaan New Yorkiin. 


Au-kko.


Laurenista tulee se, joka jää suremaan Reytä.



DeLillo kirjoittaa Esittäjässä:


"Tullen ja mennen minä lähden. Minä menen ja tulen. Lähteminen on tullut minulle. Me kaikki, meidät jätetään joskus. Koska minä olen täällä ja missä. Ja minä menen tai en tai ei koskaan. Ja minä olen nähnyt mitä tulen näkemään. Jos olen siellä missä tulen olemaan. Koska minun väliini ei tule mitään."


Ylläolevan sitaatin ja Vairisen kokoelman viimeisen osan ruumena-työkalun avulla työstettyjen runojen välille kirjoittuu yhteys, joka korostaa kielen perinteisen syntaksin hajoamista. Antautuessaan ruumenan mekanismille Vairisen kieli kuvaa samalla, miten suru rikkoo kielen.



Teemu Tuovisen kehittämään ruumena-työkaluun pääsee tutustumaan Nokturnon sivuilla ((https://nokturno.fi/poem/ruumena/). Varoituksen sana on paikallaan, sillä ruumenaan on helppo jäädä koukkuun.

joka omalla tavalla kautta mutta minua puhuttelee ole se ei mieleeni logiikallaan ihan kokoelman sellainen kyseisen olennaisin aspektin jonkun tietyn edes runokokoelmat jäävät juttu juttu erityisellä välttämättä




Kokoelman nimi Kaikki tapahtuu niin paljon on hyvällä tavalla häiritsevä ja tämä korostuu edelleen teoksen kansiratkaisussa, josta sanat "kaikki" ja "paljon" erottuvat pisimmälle. "Kaikki" ja "paljon" toimivat kuin keltaista vilkuttavat liikennevalot. Ei ole ruuhkaa, mutta jatkuvasti tapahtuu, niin paljon tapahtuu. 





Virpi Vairinen: Kaikki tapahtuu niin paljon
89 sivua
Poesia (2020)

Graafinen suunnittelu: Arja Karhumaa

Kommentit

  1. Hassua, että eilen googlailin Virpi Vairista ja tuota maiseman print screen-juttua. Se polku lähti kirjasta Kaukaisten saarten Atlas, jonka sain lahjaksi. Käännös Marko Niemen, jonka viimeiseksi se jäi. Jotenkin kammottavaa myös tuo print screen ajatus, kuinka salakavalaa on älylaitteiden ujuttautuminen osaksi ihmisen kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Kaukaisten saarten Atlaksen kesällä ja oli ihan huumassa siitä. Tuntui vähän samalta kuin lapsena, kun tutki karttaa.

      Älylaitteet tunkeutuvat tajuntaamme moninaisin tavoin, joita emme edes usein hahmota. Suosittelen Netflixistä dokkaria Valvontakapitalismin vaarat. Sen katsominen teki oikein hyvää kaltaiselleni puhelinriiippuvaiselle ihmiselle.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip