Siirry pääsisältöön

Tibor Noé Kiss: Inkognito


Haluaisin vain muuttua näkymättömäksi, sulautua tuntemattomiin ilman että minun tarvitsee kohdata heidän katseitaan ja heidän kasvoilleen kirjoitettuja kysymyksiä.


Inkognito on unkarilaisen transnaisen, teoksen tekijän Tibor Noé Kissin, tarina. En voi olla miettimättä, että sen taantumuksen keskellä, mihin Unkari on vajonnut Kissin kirjaa tuskin enää julkaistaisiin. Onneksi vielä vuonna 2010 asiat olivat Unkarissa paremmin ja Inkognito pääsi painokoneista läpi.

Inkognito on jo aiheensa puolesta niin tärkeä, että sillä olisi paikkansa olla olemassa riippumatta ensi sijaisesti kaunokirjallisista ansioista. Heti alkuun onkin hyvä kuitenkin todeta, että Kissin teos on myös hyvää kirjallisuutta.


Tibor ei ole vain Tibor. Hän on myös Noémi. Hän on Tibor/Noémi ja Inkognito kertoo hänen elämästään ruumiissa, joka antaa tilaa vain Tiborille.


Tiborin/Noémin kotitausta on rikkinäinen ja epävakaa. Isä on arvaamaton ja väkivaltainen, saa juoppohulluuskohtauksia. Äiti on usein hänen tulilinjallaan ja joutuu välillä hoitoon psykiatriseen sairaalaan. 

Tiboria/Noémia kannatteli jalkapallo ja unelma siitä, että jonain päivänä hänestä tuli maineikas pelaaja. Kun hän voitti runokilpailun jalkapallo jäi, mutta hän valehteli pitkään isälleen pelaavansa vielä, koska ei uskaltanut kertoa lopettaneensa jalkapallon pelaamista.

On muotti. Tibor/Noémi ei sovi siihen. Hän valuu yli reunojen. Valuu kohti Taneli Viljasen kuvaamaa usvaa, kohti varjoja. *


Inkognito on äänekäs kirja. Patterit paukkuvat, jääkaapit päästelevät ääniä, korot kopisevat. Tuuli ulvoo pyörteinä kaikista ilmansuunnista yhtä aikaa.

Kirjan äänimaailma tuottaa hermostuneen oloista kerrontaa, joka peilaa Tiborin/Noémin sisäisen elämän ahdistusta ja levottomuutta. 

Raksahtelee. Naksahtelee. Kolisee. Paukkuu.


Pidän tämän kirjan usein lyhyistä, hengästyneen oloisesti nakuttavista lauseista. Pidän tekstin huohotuksesta, rytmin armottomuudesta.  Pidän toistuvista lauseista, niiden paalutuksesta.

Nopeita havaintoja ympäristöstä ja omasta paikattomuudesta. 

Epätoivoa. Kurkottelua kohti.

 

Inkognito synnyttää vaikutelman, että kertojan identiteetti on pilkottu paloiksi kirjan sivuille. Vähän siellä, vähän tuolla. Miten koota palaset yhteen?  


Tuntui kuin sydämeni löisi yhä nopeammin, saattaisi vaikka poksahtaa. Kuin räjähtäisin ja ruumiinosani putoilisivat ympäri huonetta. Kuin sydämeni mätkähtäisi seinään ja jatkaisi sykkimistään pudottuaan kirjoituspöydälle. Kuin aivoni roiskahtaisivat ikkunaa vasten ja valuisivat hitaasti, tahmean vanan jälkeensä jättäen ikkunalaudalle lepäämään. Kuin vereni leviäisi pitkin lattiaa ja tihkuisi parketin saumoista tiiliskiville.

 

Tupakkaa, sadetta, tuulta. Ajan kulumisen kuvauksia: viisareita, tunteja, sekunteja. Toistuvia äänimaailmoja, jotka luovat tiukan ja mukaansa tempaavan rytmin.


[e]hkä salsaa, ehkä jazzia, ehkä chansoneita, kaukaisia pianojuoksutuksia, radiovastaanottimen kohinaa ja särinää, meren pauhua

 

Kehodysforiaa, kysymyksiä, lääkärikäyntejä, itsetarkkailua. Olenko mies? Olenko nainen?  Kuka elämääni elää? 


Olen edelleen elossa mutten tiedä kenen elämä tämä on.


Lukiessani tunnen valtavaa halua suojella Noémia. Kadulla hän on saalis, jota muut piinaavat tuomiokatseillaan.

Haluan ajaa pois kaikki pahat ihmiset, jotka tuijottavat häntä halveksuen ja naureskelevat. Miten kellään, jota asia ei vähimmässäkään määrin koske, voi olla mitään sitä vastaan, että Noémi alkaisi elää elämäänsä itsenään? Eikö päinvastoin meidän kaikkien tulisi ottaa Noémista mallia siinä suhteessa, että pyrkisimme elämään itsellemme uskollista elämää?


Tibor yrittää tappaa Noémin. Hän kokee, että hänen on pakko valita jompi kumpi. Olla Tibor tai olla Noémi. Tibor on todellisuutta, Noémi utopiaa. 


En voisi koskaan olla nainen, voisin olla korkeintaan naiseksi muuttunut mies.

ja myöhemmin

Olen nainen miehen ruumiissa. Haluaisin jatkaa elämääni naisena. Haluaisin naisen, itseni. Aamun, jona herään naisena. Haluan olla nainen, en naiseksi leikattu mies.


Ruumis on Tiborin vihollinen. Este ja tulevaisuuden kieltäjä, sen mahdottomaksi tekevä.  Ruumis on olemassaolon ehto, on mahdotonta olla olemassa osana maailmaa ilman ruumista. Ympäröivä yhteiskunta asettaa ruumiille vaatimuksensa, määrää ja käskee. Luo normistoa, joka määrittää, minkälaiset ruumiit hyväksytään. Tiborin kohdalla ruumis kääntyy itseään vastaan, muuttuu viholliseksi itselleen.


Ruumiini panee minut käsirautoihin, rusentaa kokoon, en pääse vapaaksi. Rimpuilen, tukehdun, haukon henkeä. [...] Pikseleitä ja ruudukkoa, hämäriä tilannekuvia, kädenlämpöisyyttä. Ruumiini määrää, se antaa minun vielä nähdä ja hengittää. 


Ruumis on risteyskohta, jossa havaittu ja koettu sekä ihmisen itsensä että hänen ympäristönsä kulttuuristen kerrostumien ruumiille antamat merkitykset kohtaavat. 

Ruumis, joka vangitsee Tiborin antaa hänen nähdä, että toisinkin voisi olla. Tämä ei kuitenkaan kerro niinkään toivosta kuin ruumiin rankaisevasta luonteesta. Ruumis on tehty kaltereista, joiden välistä näkyy mahdollisuuksien maailma, joka on saavuttamattomissa. Näitä kaltereita Inkognito vääntää ja niin tehdessään pyrkii luomaan Noémille tilaa. 




Tibor Noé Kiss: Inkognito
157 sivua

Suomentanut Saarni Laitinen

Kansi: Apila Pepita

S&S (2021)



Kustantajalle kiitos kirjasta!


*Taneli Viljanen: Varjoja, usvaa. Essee sukupuolesta. Poesia 2020. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip