Ocean Vuong: Night Sky with Exit Wounds

Ocean Vuongin runot ovat ihmeellisiä ja sana ihmeellinen on tässä yhteydessä ymmärrettävä sen kaikissa mahdollisissa merkityksissä. 

Ihmeellinen on ymmärrettävä tulvana, kipuna, rakkautena, haavoittuneisuutena, poeettisena hyökynä, Edward Hopperin Nighthawksin aiheuttamana sydänpysähdyksenä.

Tommi Melender kirjoittaa esseekokoelmassaan Onnellisuudesta analyyttisestä ja emotionaalisesta lukemisesta ja liittää omalla kohdallaan jälkimmäisen erityisesti runojen lukemiseen. Näiden lukemistapojen ero tulee selkeästi ilmi, kun luen Vuongia. Jopa niin, että ajatuskin hänen runojensa analyysistä tuntuu paitsi mahdottomalta myös väkivaltaiselta.

Luen Night Sky:ta emotionaalisen vyöryn vallassa. Sen seurassa vereni virtaa nopeammin. Kohisee syöksähdellen ja jarruttaen äkisi. Vuongin runot muistuttavat, miten elämässä kauhein ja kaunein saattavat yhtyä tavalla, joka tekee niiden erottamisen toisistaan mahdottomaksi. Ollaan paikassa, joka näyttäytyy eri tavoin riippuen siitä, miten suurta surua ja elämän lyömiä tyrmäysiskuja lukija on kokenut.

Nick Cave on kertonut, miten hän alunperin kirjoitti biisiinsä Fireflies sanat "The sky is full of exit wounds of light" ja miten hän piti aivan valtavasti juuri kyseisestä ilmauksesta, mutta miten jokin siinä samalla vaivasi häntä, kunnes hän tajusi ottaneensa kyseisen kohdan Vuongin runokokoelmasta.

Caven kertoma toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten Vuongin sanat painuvat tajunnan läpi tiedostamattomaan ja tekevät siellä työtään niin että ne saattavat alkaa myöhemmin tuntua omilta sanoilta.

Vuong ja Cave asuttavat samaa poeettista maastoa. Liikkuvat alueilla, joihin on pääsy kielletty ja kiellon kautta välähdyksittäin sallittu. Kuoleman varjo lepattaa kummankin sanoissa. Väistämätön ja rakkauteen sidottu.

Vuong purkaa lukijan ja rakentaa hänet uudelleen. Night Sky:n jälkeen taloni on toinen. Sen huoneet uudella tavalla loputtomia, uudella tavalla yltäkylläisiä ja revittyjä. Eikä tuuli, joka tanssii ikkunasta sisään enää liikuta verhoja samalla tapaa kuin ennen. 

Night Sky:n taustalla on Saigon, josta Vuong 2-vuotiaana pakeni perheensä kanssa Filippiineille. Omien muistikuvien puutteen korjaa hänen isoäitinsä kertomukset tapahtuneesta. Teoksen sydämessä on Vuongin vanhemmat. Isä tai paremminkin isän ruumis, jonka kokoelman runominä löytää kuolleena merestä heti teoksen alussa. Äiti, joka opettelee aakkosia ja on töissä kynsisalongissa, jossa hän altistuu päivittäin erinäisille kemikaaleille.

Rohkeus ja painokkuus Vuongin runoissa on poikkeuksellisen vahvaa. Night Sky on - Sirkka Turkan sanoja lainatakseni - se naula, joka on lyöty sydämen läpi. 

Night Sky:sta on vaikea irrottaa sitaatteja ilman, että siteerattu kohta kärsisi sen irrottamisesta laajemmasta kontekstista. Tämän vuoksi otan tähän tekstini loppuun pidemmän pätkän runosta Anaphora as coping mechanism. Katkaisen sitaatin kesken valitettavan mielivaltaisesti. Katkaisen sen kuin elämän.

Can't sleep
so you put on his grey boots - nothing else - & step 

inside the rain. Even though he's gone, you think, I still want

to be clean. If only the rain were gasoline, your tongue

a lit match, & you can change without disappearing. If only

he dies the second his name becomes a tooth

in your mouth. But he doesn't. He dies when they wheel him

away & the priest ushers you out of the room, your palms

two puddles of rain. He dies as your heart beats faster, 

as another war coppers the sky. He dies each night

you close your eyes & hear his slow exhale. Your fist choking

the dark. Your fist through the bathroom mirror. He dies

at the party where everyone laughs & all you want is to go

into the kitchen & make seven omelets before burning

down the house. All you want is to run into the woods & beg

the wolf to fuck you up. He dies when you wake

& it's November forever. A Hendrix record melted

on a rusted needle. He dies the morning he kisses you

 

Ocean Vuong: Night Sky with Exit Wounds