Tänään on 18. marraskuuta.
Eilen oli 18. marraskuuta.
Huomenna on 18. marraskuuta.
Tilavuuden laskemisesta I aloittaa tanskalaisen Solvej Ballen septologian. Sen kolme ensimmäistä osaa palkittiin vuonna 2022 Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Olemme siis laadun äärellä. Vai olemmeko?
Ballen romaani kertoo 1700-luvun kuvitetuilla kirjoilla kauppaa käyvistä Tara ja Thomas Selteristä, jotka elävät yhä uudestaan 18. päivän marraskuuta. Teoksen alussa kyseistä päivää eletään 121. kertaa. Tara tiedostaa elävänsä saman päivän yhä uudestaan, kun taas Thomasille jokainen marraskuun 18. päivä on uusi päivä.
Koska Thomas ei tiedä olevansa juuttunut yhden ja saman päivän elämiseen samanlaisena yhä uudestaan hänellä ei ole asian tiedostamisesta aiheutuvaa ongelmaa ja ahdistusta. Tara sen sijaan elää "eksistentiaalisessa hälytysvalmiudessa" maailman arvaamattomuuden iskeydyttyä hänen silmilleen. Siitä, minkä tapahtuminen on aiemmin vaikuttanut täysin mahdottomalta on tullut tapahtunutta.
"Että aika pysähtyy. Että painovoima lakkaa olemasta. Että maailman logiikka ja luonnon lait raukeavat. Meidän on pakko ymmärtää, että odotuksemme maailman pysyvyydestä ovat epävarmalla pohjalla."
Aika on mennyt rikki, murtunut. Mitä tapahtuisi, jos tätä sunnuntaita ei seuraisikaan maanantai? Itse ainakin harvemmin tulen ajatelleeksi, että viikonpäivät ovat nekin babylonialaisten seitsemän taivaankappaleen pohjalta luoma järjestelmä. Yksi mahdollinen toteutuma monien toteutumatta jääneiden joukosta.
Ballen teksti on kirjoitettu niin, että kappaleiden välissä on aina tyhjä rivi. Tämä on oiva ratkaisu, sillä lisäilma ei ole lukiessa pahitteeksi. Aina siihen asti, kun olen lukenut teoksesta 2/3 ihailen, mkiten paljon Balle saa ajan rikkokutumisesta irti. Viimeiset 1/3 alkavat kuitenkin olla toistoa, joka ei tuo teokseen enää juurikaan mitään uutta.
Kauhu toki kasvaa, sillä on hirvittävä ajatus, että on juuttunut ajan repeämään, josta ei ole mahdollista päästä irti. Että on Taran lailla tuomittu elämään samaa päivään yhä uudestaan ja että muut ihmiset luulevat elävänsä kyseistä päivää ensimmäistä kertaa.
Tilavuuden laskemisesta tarjoaa useita tulkintavaihtoehtoja, mutta en voi kieltää, ettenkö olisi odottanut sen tarjoavan jotakin sellaista, jota en ole aiemmin tullut lainkaan ajatelleeksi. Kova vaatimus, myönnän.
Tilanne on hieman samanlainen kuin lukiessani Kate Atkinsonin romaania Elämä elämältä, jossa Atkinson kirjoittaa vaihtoehtoisia elämänkulkuja. Jos ei olisikaan tapahtunut A, vaan B, miten elämä olisi siinä tapauksessa muotoutunut. Sinänsä hieno idea, mutta minulle uutuusarvoltaan vähäinen.
Ballen romaania voidaan lukea kuvana Covid-pandemian aikaisesta eristäytymisen ajasta tai se voidaan nähdä kertomuksensa ihmisen perimmäisestä yksinäisyydestä ja mahdottomuudesta tavoittaa toista ihmistä.
Yhtä lailla sen voi tulkita olevan filosofispainotteinen esitys elämän perusteiden näennäisen varmuuden purkamisesta. Mitä vähemmän on tullut ajatelleeksi ja kyseenalaistaneeksi elämän ns. yleisiä lakeja, sitä enemmän Ballen romaanilla on tarjottavaa.
Tilavuuden laskemisesta lihallistaa Sisyfoksen, joka aina 18. päivän aamulla alkaa vierittää kiveään ylös vuoren rinnettä - kiveä, joka yön tullen taas vierii alas. Se on myös rakkaustarina ja rakkaus, usein omanlaistaan Sisyfoksen hommaa sekin.
Solvej Balle: Tilavuuden laskemisesta I
155 sivua
Om udredregning af rumfang I
Suomentanut Sanna Manninen
Kosmos
Kiitos arviosta, tanskankielinen kirjallisuus kiinnostaa ja tämä meni heti varaukseen. Tuli mielleyhtymä Tove Ditlevsenin trilogiaan, joka oli upea lukuelämys, mutta tämä ei taida muistuttaa sitä 😀.
VastaaPoista