Hyvän kirjan seurassa harvoin toivoo, että se jo pian loppuisi. Älä jätä hyvästejä on romaani, jonka kohdalla näin on. Han Kangin uutukaista lukiessa tunnelma on kuin kuuntelisi Erik Satien musiikkia, kun samanaikaisesti ihmisiä ammutaan joukoittain. Laukaukset menevät musiikin väliin, saavat sen vuotamaan verta. Puhkeamaan haavoja, joissa on jo löyhkä. Pidin valtavasti Kangin Vegetaristista , kun taas hänen romaaninsa Ihmisen teot oli melkoinen koettelemus. Kirjoitin jälkimmäisestä aikanaan, että se on toiseksi kamalin kirja, jonka olen lukenut. Kamalimman kirjan paikkaa lukuhistoriassani pitää Slavenka Drakulićin Aivan kuin minua ei olisi , joka kertoo Bosnian sodasta. Älä jätä hyvästejä saa minut epäilemään, että Kangin poetiikan ytimessä on jotakin sellaista, jota en yrityksistäni huolimatta tavoita. Tässä teoksessa olennaista symboliikkaa ovat lumi ja linnut. En tiedä, miten niitä Kangin romaanin kontekstissa tulisi tulkita. Saattaa hyvinkin olla, että niistä nousee muun valtavan
Valetulenkantajan kulttuurilaboratorio