Manuel Puig (1932-1990) oli argentiinalainen kirjailija, jonka tunnetuin teos on vuonna 1976 ilmestynyt Hämähäkkinaisen suudelma (El beso de la mujer araña). Romaanin on suomentanut Tarja Härkönen, joka on kirjoittanut siihen myös jälkisanat ja se on suomenkielisenä julkaistu Teos-kustantamon Baabel-sarjassa vuonna 2009. Puigin romaanin pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva, jonka on ohjannut Héctor Babenco.
Hämähäkkinaisen suudelman lisäksi Puigilta on suomennettu romaani Särkyneen sydämen tango (Boquitas pintadas, 1969, suom. Jarkko Laine) sekä niinikään Jarkko Laineen suomentama Klassinen Farah (Teoksessa Miesten kesken: miesten välinen rakkaus maailmankirjallisuuden valossa (toim. Jukka O. Miettinen)).
Hämähäkkinaisen suudelma kertoo kahdesta vangista, jotka jakavat yhteisen sellin. Valentin on aktivisti, joka on vangittu hänen poliittisen toimintansa vuoksi. Molina taas on saanut tuomion "alaikäisten poikien turmelemisesta". Molina on tiitti, joka on naismaisista homoista käytetty nimitys.
Puigin romaani muodostuu Valentinin ja Molinan välisestä dialogista, eikä teoksessa ole lainkaan varsinaista kertojaa, vaan kaikki kerrottu - myös teoksen lukuisat homoseksuaalisuuteen liittyvät alaviitteet - on suodatettu dialogin kautta. Kertojan puuttuminen, kuten Tarja Härkönen teoksen jälkisanoissa huomauttaa, oli teoksen ilmestyessä vuonna 1976, jotakin, jonkalaista ei oltu ennen kirjallisuudessa koettu. Mieleeni ei myöskään tule mitään myöhemminkään kirjoitettua teosta, josta kertoja puuttuisi niin täysin kuin Hämähäkkinaisen suudelmasta.
Härkönen kertoo teoksen jälkisanoissa Puigin kiinnostuksesta elokuvaa kohtaan ja siteeraa tämän sanoja: "Tiedostamattani päätin, että se mitä näin elokuvissa oli se oikea todellisuus, että maailma oli sellainen, koska minä ymmärsin sen ja tunsin oloni mukavaksi siinä."
Tieto Puigin kiinnostuksesta elokuvia kohtaan on Hämähäkkinaisen suudelman kohdalla olennainen, sillä iso osa romaanista muodostuu hetkistä, jolloin Molina kertoo katsomistaan elokuvista Valentinille. Elokuvista tarinointi luo Puigille mahdollisuuden käyttää cliffhangereitä, sillä usein elokuvasta kertominen keskeytyy, kun miehiä alkaa väsyttää ja he menevät nukkumaan tai toinen heistä tai molemmat eivät ole sillä tuulella, että haluavat kuulla/kertoa elokuvista.
Elokuviin liittyvät jaksot upottavat lukijan teoksen nykytasolta elokuvissa kuvattujen henkilöiden kohtaloihin. Syntyy eräänlainen paralleeli romaanin miesten ja lukijan välille. Siinä missä miehet elokuvien myötä unohtavat hetkeksi vankeutensa, lukija unohtaa miehet ja imeytyy Molinan tarinointiin. Näin romaanin henkilöt ja lukija kohtaavat toisensa paon kautta.
Elokuvat, joista Molina kertoo kuvaavat omalla kielellään hänen ja Valentinin välistä suhdetta. Kertoessaan olevansa tiitti Molina toteaa, että hänen oikea nimensä on Carmen. Hän myös viittaa itseensä tyttönä ja naisena ja elokuvissa, joista hän Valentinille kertoo, hän samaistuu niiden sankarittariin. Elokuvat ovat suuria tunteita herättäviä, melodramaattisia tarinoita, joissa sankaritar on usein pulassa. Niissä asustavat pantterinaiset ja zombit ja niissä kohtaavat natsit ja vastarintaliike.
Härkönen kertoo jälkisanoissa, että osa elokuvista on Puigin keksimiä, osa taas todellisia elokuvia, kuten Jacques Tourneurin Kissaihmiset (Cat People, 1944) ja Yö voodoo-saarella (I walked with a zombie, 1943) sekä Rolf Hansenin Die Grosse Liebe (1942).
Hämähäkkinaisen suudelmaa voi hyvällä syyllä pitää homokirjallisuuden klassikkona. Jotakin erityisen kuvaavaa on siinä, että homotarina on kerrottu paitsi konkreettisella tasolla hyvin viitteellisesti, ilman kertojaa ja pääosin alaviitteiden kautta. Puig nostaa alaviitteissä esiin mm. Freudin näkemyksiä seksuaalisuudesta ja sen tukahduttamisesta ja tukahduttamisen vaikutuksista. Hänen mainitsemansa teoreetikot ovat todellisia lukuunottamatta henkilöä nimeltä Anneli Taube, jonka kirjallisuudentutkijat ovat Härkösen mukaan tulkinneet olevan Puigin alter-ego, joka kertoo Puigin omia käsityksiä homoseksuaalisuudesta.
Hämähäkkinaisen suudelma on polyfoninen teos, jossa Valentinin ja Molinan käymä dialogi kohtaa elokuvatarinat ja alaviitteiden tieteellisen tason. Ne vaikuttavat ja kuultavat toistensa läpi ja luovat itse romaaniin kudelman, jonka vangiksi lukija jää.
Manuel Puig: Hämähäkkinaisen suudelma
El beso de la mujer araña (1976)
Suomentanut ja jälkisanat kirjoittanut Tarja Härkönen
328 sivua
Teos (2009)
Kommentit
Lähetä kommentti