Siirry pääsisältöön

Kätlin Kaldmaa: Pieni terävä veitsi


Olen aiemmin lukenut Kätlin Kaldmaalta romaanin Islannissa ei ole perhosia, josta totesin, että siinä on paljon hyvää, mutta jotakin puuttuu tai kenties jotakin on liikaa.
 

Pieni terävä veitsi on novellikokoelma ja kuten Kaldmanin romaani myös se jätti tunteen, että on monia kiinnostavia, kokeellisuuteen niin typografian kuin kielenkin osalta taipuvia esitystapoja, mutta "se juttu" puuttuu ja kokonaisuus on levoton. Ei niin kuin tuhkimo, vaan salatun seinän taakse jäävä hahmo, joka ei kerro nimeään.


Kaldmaa käyttää hänelle tyypilliseen tapaan satujen kuvastoa ja maagisen realismin elementtejä. Myös realistisemmissa novelleissa ollaan vähän ikään kuin reaalimaailman vieressä. Tämä on kiinnostavaa, mutta samanaikaisesti sillä tapaa epämääräistä, että tarttumapintaa ei synny.


Novelleissa ’Uuden ajan lapsi ’ja ’Professori Veidemannin tähtihetki’ typografiaa käytetään kerrotun tehostamiseen. Typografiset ratkaisut eivät kuitenkaan tuo näihin novelleihin varsinaisesti mitään uutta, vaan ne vahvistavat sanoin kerrottua sen sijaan, että ne asettuisivat rikastuttavaan kommunikaatioon kerrotun kanssa.


Kokoelman niminovelli Pieni terävä veitsi kertoo Danger-nimisestä tytöstä, joka tapaa pojan nimeltä Nikas. Dangerin ja Nikasin välisen dialogin lukeminen synnyttää tunnelman, joka voisi olla kotoisin Harold Pinterin näytelmistä.


"Entä kalat? Menevätkö nekin virran mukana?
Voinko kysyä yhden asian?
Miksi kysyt. Sinähän kysyt koko ajan.
Miksi sinä tulit tänne?
Tänne ylös vai tälle saarelle?
Tälle saarelle.
Minä vain. Halusin. Täällä piti olla toisenlaista.
Millä tavalla toisenlaista?
Toisenlaista vain. Ja vihreämpää.
Ja onko sitten?
On. Toisenlaista. Ja vihreämpää. Varsinkin täällä ylhäällä.Täällä on kuin astuisi toiseen maailmaan. Onko täällä syksyllä sieniä?
Mitä sieniä? Niin kuin herkkusieniä vaikka?"


Kaldmaan novelleja on siinä mielessä ilo lukea, että hänen kielensä ja kerrontansa sisältävät monia pieniä - ja väliin suurempiakin - yllätyksiä. Tekstin rytmiä rikotaan harkitusti. Mutta silti. Jokin vieraus näiden novellien ja minun välilleni jää.


Kätlin Kaldmaa: Pieni terävä veitsi (valikoima novelleja)
220 sivua
Väike terav nuga (2014)
Suomentanut Outi Hytönen
Kustantamo S&S (2025)
  

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p...
8 kommenttia
Lue lisää

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen"  kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä . Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys.  Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa. Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa.  Ja pitäisi lähteä kauppaan. En voi nyt lähteä kauppaan. En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä.  Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellytt...
6 kommenttia
Lue lisää

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip...
17 kommenttia
Lue lisää