Saara Turunen ja Petra Maisonen (toim.): Suurteoksia III


Suurteoksia-sarja on yksi innostavimmista jutuista, mitä suomalaisella kirjallisuuskentällä on viime vuosina tapahtunut.

Konsepti on yksinkertainen ja nerokas. Naiskirjailijat kirjoittavat heihin vaikutuksen tehneen naiskirjailijan teoksesta. On aina yhtä jännää tutkia sisällysluetteloa. Keitä kirjailijoita on mukana ja mistä kirjoista he ovat kirjoittaneet.

Vuonna 2021 julkaistussa Suurteoksia I -teoksessa Malin Kivelä kirjoitti Marlen Haushoferin romaanista Seinä (Der Wand, 1963). Tapahtui suurta ja ihmeellistä. Lukijat innostuivat Kivelän tekstin myötä Seinästä ihan urakalla ja kirjastovaraukset alkoivat kasvaa huimaa vauhtia. Tällä hetkellä Helmet-kirjastossa jonotusaika Seinään on pahimmillaan 17 vuotta.*

Malttamattomana ihmisenä luin Seinän ruotsiksi ja kyllä, sitä todellakin kannattaa jonottaa.

Suurteokset II ei synnyttänyt vastaavaa innostusta minkään yksittäisen teoksen kohdalla. Aineksia olisi ollut. Potentiaalisimpana äkkisuosioon nousevana teoksena pidän Leonora Carringtonin Kuulotorvea (The Hearing Trumpet, 1974), jonka E. L. Karhu Suurteoksia II:ssa esittelee. Kuulotorvea ei kuitenkaan Suurteoksia II:n ilmestymisaikaan ollut käännetty suomeksi, mutta - (kuulo)torvien toitotusta - tänä syksynä Carringtonin surrealistinen merkkiteos ilmestyy suomeksi Kosmoksen kustantamana.


"[k]un yhtäkkiä kohtaa tutulla kielellä puhuvan teoksen, joka omituisesti aivan kuin näkee minut, tapahtuu paljon. Silloin ymmärtää, että on olemassa oma kieleni, sillä tässä on todiste sen sukulaiskielestä."

Edellä oleva sitaatti on Marjon Niemen tekstistä, jossa hän kirjoittaa Anni Sumarin runokokoelmasta Mitta ja määrä. Niemen sanoissa tiivistyy se, mitä Suurteoksista haen. Etsin esittelyä teoksesta, joka näkisi minut.

On ilahduttavaa,että Suurteoksia III:ssa on useita tekstejä, jotka käsittelevät runokokoelmia. Edellä mainitun Marjo Niemen tekstin lisäksi runoista kirjoittavat Noora Dadu (Eeva-Liisa Manner: Kirjoitettu kivi), Vilja-Tuulia Huotarinen (Tua Forsström: Lokakuun iltana soudin järvelle), Sirpa Kyyrönen (Rakel Liehu: Bul bul).

Useimmat Suurteoksia III:ssa esitellyistä teoksista ovat minulle ainakin jossain määrin tuttuja - tosin osan niistä lukemisesta on jo kulunut varsin pitkä aika.

Varsinainen räjähdys tapahtuu kohdallani vasta teoksen viimeisen tekstin myötä, jossa Hanna Weselius kirjoittaa Eeva-Liisa Mannerin novellista Hippopotamus, joka löytyy Mannerin teoksesta Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita kirjoituksia (Tammi 1957).

Weseliuksen teksti vakuuttaa minut siitä, että minun on tutustuttava Hippopotamukseen tarkemmin ja nyt se jo odotteleekin minua kirjaston varaushyllyssä.

Se, miksi juuri Weseliuksen teksti oli minulle niin merkityksellinen ei johdu pelkästään Hippopotamuksesta, vaan osansa on sillä, että Weselius tekstiään aloitellessaan tietää, että hän on kirjoittanut kirjallisuudenopinnoissa Hippopotamuksesta ja nyt hänen pitäisi löytää kyseinen teksti. 

Olen pakannut isoihin pahvilaatikoihin omat kirjallisuusopintojen aikaiset tekstini ja luettuani Weseliuksen tekstin minun on pakko mennä kellariin niitä tutkimaan. Kävin läpi yhden laatikon, mutta sieltä ei kaipaamaani tekstiä löytynyt. Kyseessä on kirjoitus, jossa vertaan Luce Irigarayn ja Emmanuel Levinasin näkemyksiä toiseuden käsitteestä. Toivottavasti vielä löydän kyseisen esseen niin pääsen toteamaan, miten paljon fiksumpi olin 30 vuotta sitten.

Weseliuksen kirjallisuusopinnoissa yksi hänen opettajistaan oli Anna Makkonen (nyk. Kuismin). Tästä lukiessani ajaudun takaisin 1990-luvun yliopistolle. Etsisessäni edellä mainittua estetiikan esseetäni löydän seminaarityöni, joka on nimeltään "Genre trouble" - naisten kehityskertomukset ja nimeämisen problematiikka. Työn ohjaaja on Anna Makkonen.

Kellarikeikkani myötä heitän pois valtavan määrän artikkeleja, jotka olen kopioinut väitöskirjatyötäni varten. 

Haikeus.

Kaipaus.

Nostalgia.

En tule väittelemään kirjallisuustieteestä. En ainakaan tässä elämässä.


Saara Turunen ja Petra Maisonen: Suurteoksia III
317 sivua
Tammi (2025)






*https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000011288841.html

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Kuva
Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p...
Lue lisää

Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä

Kuva
"Toi Pajtimin uus kirja. Halkeen"  kirjoitin ystävälleni kun olin lukenut Pajtim Statovcin romaanin Lehmä synnyttää yöllä . Kirjoitin juuri tälle ystävälleni, koska hänelläkin on halkeamisen kyky ja hän tietää heti, mistä on kysymys.  Instagramiin laitoin stoorin, jossa uhkasin lyödä niitä, jotka tiivistävät tämän romaanin sanoihin "hieno lukukokemus". Sanat, joilla kuvata haltioitunutta kokemusta lukemastaan ovat rajallisia, mutta "hieno lukukokemus" vetää latteudessaan vertaa sen kaltaisille ällöilmaisuille kuin masuasukki, paituli ja pientä purtavaa. Kun olen lukenut Lehmän en pysty rauhoittumaan. Tärisen ja kävelen pitkin asuntoani ja tuijotan ikkunasta syksyn värjäämiä puita. Kirpeys. Kauneus, joka on kuolemassa.  Ja pitäisi lähteä kauppaan. En voi nyt lähteä kauppaan. En voi tässä mielentilassa mennä minnekään, missä on vieraita ihmisiä.  Taivaan isä kiitos, että en ole kriitikko. Että en ole vaikkapa Pasi Huttunen, jolle Lehmä oli "epämiellytt...
Lue lisää

Jani Saxell: Aiheiden kirja - Uusia näkökulmia, teemoja ja tekniikoita luoville kirjoittajille

Kuva
Aiheiden kirja esittelee itsensä kirjoitusoppaana, mutta väitän, että Saxell on parhaimmillaan lukemisen innostajana.  Teos on jaettu teeman mukaan järjestettyihin osiin. Teemoja on seitsemän: - lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden siirtymäriitit - maagisrealistiset ja kauhufantastiset kasvukertomukset - omaishoito ja surutyö kirjallisuudessa - kirjallisuuden, tv-sarjojen ja elokuvien antisankarit  - työläiskirjallisuus - aikalais- ja sukupolvikuvaukset - rajamaita ja erilaisia jakolinjoja tarkasteleva kirjallisuus. Jutun juoni on, että ensin Saxell esittelee kuhunkin teemaan liittyvää kirjallisuutta ja tämän esityksen lopuksi hän tarjoaa lukijalle kysymyksiä, joiden pohjalta tämä voi lähteä työstämään omaa tekstiään.  Saxellin miniesittelyt ovat kielellisesti rikkaita ja hersyviä, ja synnyttävät halun päästä lukemaan juuri sitä kirjaa, joka kulloinkin on käsittelyn aiheena. Kiitän Helmet-järjestelmää siitä, että varauksia voi olla vain 100 kappaletta. Muussa tapauksessa ....
Lue lisää