Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Francisco

Tiina Tuppuraisen uutuusromaanissa San Francisco on sekä konkreettinen että utooppisen ulottuvuuden omaava paikka  mahdolliselle paremmalle tulevaisuudelle.

Romaani etenee kahdessa eri aikatasossa. Nykyajan tasolla kertojana on Emmi, joka toteuttaa sekä hänen että hänen tätinsa Airan pitkäaikaisen unelman matkasta San Franciscoon. Aira on jäänyt parisen vuotta sitten eläkkeelle ja vajonnut syviin syövereihin, kun hänen kumppaninsa Minna jätti hänet pitkän suhteen jälkeen.

Sateenkaarilippuja, tuulta, sumua, merta, jyrkkiä katuja, vanhoja ratikoita, Castron baarit ja kahvilat, uusia ystäviä. Matka San Fransiscoon muuttaa Emmin ja Airan elämän.

1980-luvulla liikutaan Tonyn matkassa ensin San Franciscossa ja myöhemmin New Yorkissa. Tonyn hyvä ystävä Darryll sairastuu ja tauti osoittautuu HI-viruksen aiheuttamaksi Kaposin sarkoomaksi. Aids on tullut kaupunkiin ja sen mukana paljon epätietoisuutta. 

Tuppurainen kirjoittaa ihmisten reaktioista aidsiin sairastuneita kohtaan ja taistelusta lääkehoidon kehittämiseksi tautiin. Aidsin olemassaoloa ei aluksi haluttu edes myöntää. Monet homot olivat ahkeria verenluovuttajia ja verensiirtojen kautta useat saivat tartunnan. Aidisia pidettiin pitkään myös pelkästään homojen sairautena ja naisten kohdalla diagnoosia kirjoitettiin harvoin. Poliittista tahtoa aidsin hoitoon ei tahtonut löytyä. Tilanne alkoi muuttua, kun suosittu näyttelijä Rock Hudson kuoli aidsiin vuonna 1985. 

Kirjassa kuvattu Aids, sen kehityskulku ja siihen liittyvä problematiikka ovat vahvasti taustoitettuja ja romaanin juoneen taitavasti kytkettyjä myös mitä tulee aidsin käsittelyn teoreettiseempiin osuuksiin. Teoksen lopusta löytyy myös lähdeluettelo. Samalla huomaan, että olen lukenut ihmeen vähän kuvauksia aidsista ja siihen sairastuneista. Toki tv-sarjana olen katsonut ruotsalaisen Joonas Gardellin loistavaan trilogiaan perustuvan draamasarjan Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Torka aldrig tårar utan handskar), joka kertoo aidsin tulosta Ruotsiin 1980-luvulla.

Jossain on aina San Franciscon sydämessä liehuu aktivismin lippu. Aira on entinen aktivisti ja Tony taas ryhtyy aktivistiksi ystävänsä kuoleman jälkeen ja löytää samalla oman yhteisönsä. Tonyn seurassa lukija tapaa monia kiinnostavia ihmisiä, kuten Arielin ja hänen äitinsä Trinityn sekä Nanin.

Airalle Harvey Milk on ollut suuri hahmo. Aktivistinen esikuva, jota hän San Franciscossa joutuu katsomaan myös toisesta, kipeämmästäkin näkökulmasta. Yhtä kaikki aktivismin houkutus alkaa taas kutkutella Airaa.

"Mä olen miettinyt, pitäiskö mun liittyä johonkin suoran toiminnan joukkoihin. Tiedätkö, johonkin sellaiseen, missä sabotoitais niiden äärikonservatiivien toimintaa. Jotain pientä tihutyötä edes, ei nyt mitää salamurhia mutta ehkä solvaavia graffiteja tai jotain sellaista."

Kun nyt kysyit Aira niin vastaan: kylä sinun pitäisi.

San Fransiscossa Aira saa mahdollisuuden tehdä oman urotekonsa ja sekä hän että Emmi alkavat nähdä elämänsä uudessa valossa. Aiemmin elämä on ollut Emmille pitkälti ajautumista päivästä toiseen ja kyvyttömyyttä tarttua elämään kiinni.

"Mulle ei ole tapahtunut oikeastaan yhtään mitään. En mä käy melkein koskaan missään ulkonakaan. Jotenkin musta tuntuu, että mä olen muuttumassa näkymättömäksi. Ettei mua kohta enää edes ole."

Onneksi on San Fransisco, joka sysää Emmin kohti uutta.

Teoksen aikatasot kietoutuvat yhteen tavalla, jonka vaikutus lukijaan on voimakas. Käy konkreettisesti ilmi, että ei ole vain taisteluja ja pyrkimyksiä siellä ja täällä, vaan on yhdistävä jana, jolle nämä asettuvat.

 Näin historia syntyy. Näin yksilöiden vaikutus historiaan tulee näkyväksi.

Tuppuraisen henkilöt eivät jää romaanin sisäisiksi, vaan heistä tulee lukijan ystäviä. Heille haluaa hyvää, heitä kannustaa ja heidän puolestaan jännittää.

Jostakin syystä usein käy niin, että kirjan loppu ei jää kovin selkeästi mieleeni. Tämä on vähän outoakin ja olen ajatellut, että ehkä se johtuu siitä, että en olisi halunnut kirjan loppuvan tai siitä, että haluan pitää lopun avoimena ja liikkeessä. Ikään kuin muitakin mahdollisia loppuja olisi kuin se, minkä kirja tarjoaa.

Jossain on aina San Franciscon loppu on eri maata. Se latautui lukiessa poltinkuvaksi verkkokalvoilleni ja kun vaan ajattelenkin sitä, käsivarsieni kananlihat nousevat seisomaan. En tietenkään kerro, mitä lopussa tapahtuu, mutta mainitsen, että on hyvä muistaa, että nimi Ariel tarkoittaa heprean kielessä Jumalan leijonaa.

Toivon, että edellinen kappale on tarpeeksi salaperäinen ja että se innostaisi sinua lukemaan tämän romaanin. Luettuasi olet mitä todennäköisimmin tiedostavampi, armollisempi, rohkeampi ja elämälle avoimempi.

Jossain on aina San Francisco vaikutti minuun vahvemmin kuin mikään aiemmin Tiina Tuppuraiselta lukemani teos ja minähän olen lukenut kaikki hänen kirjansa.

Tiina Tuppurainen: Jossain on aina San Francisco
310 sivua
Avain (2025)