AINA EI TARVITA SUOSALOA - Rasti Ruutuun (Valtimonteatteri)

Valtimonteatterin Rasti ruutuun on pikadeittikomedia (stand upish) jossa deittaajia näyttelevät Mona Kortelampi ja Elina Aalto. Nämä kaksi sujahtavat hahmoksi jos toiseksi sukkelaan.

Vaikka deittihahmot ovat komediallisessa hengessä ylilyötyjä, on heistä helppo tunnistaa reaalimaailman ihmisten piirteitä. On halu toisen luo. On kolmen minuutin kohtaaminen ja riski. On pelko, että ei osaa kommunikoida. On hermostusta, sydämien läpätystä ja hikisiä kainaloita.

Hahmojen esittämisessä liu’utaan sukupuolesta toiseen. On Patrick, elokuvakriitikko, jonka pöksyt tosi paikan tarjoutuessa ovatkin pupuja täynnä. On Ninnuli, tsirp trsip pirteä ja vahvasti feminiini. On rehevästi käyskentelevä savolaismies, jolle savolaisuus on vain osa iskemisrepertuaaria, sillä eipä sitä kannata heti ensikohtaamisella kertoa olevansa Keravalta. On Kari, semmonen varmaan jonkun mielestä ihan kivakin mörökölli, jonkun toisen taas ei. Vai olikohan se sittenkin Ari? Tai Lari? Mistä noita miesten nimiä muistaa.



Annoin tälle tekstille otsikoksi Aina ei tarvita Suosaloa ja kerron seuraavaksi miksi.

Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Kiviä taskussa -esityksen, jonka rooleissa ovat Martti Suosalo ja Mika Nuojua. Ihan jees ja enemmänkin kummatkin, mutta tosiasiassa kuitenkin Suosalon show. Kiviä taskussa ja Rasti ruutuun esityksiä yhdistävät huumori sekä nopeat vaihdokset henkilöhahmosta toiseen.

Tarkennetaan yksityiskohtaan. Yhtenä Suosalon välineenä tyypistä toiseen tyyppiin on housut, jotka ovat normaalisti kunnes hän riuhtaisee ne lähes kainaloihin asti. Elina Aalto hyödyntää vastaavissa puuhissa bleiseriä. On tyyppi, jonka bleiser on kuten bleiseriä tavataan päällä pitää ja tyyppi, jonka Aalto luo nostamalla bleiseriä niin, että olkapäät paljastuvat.

Sekä Suosalo että Aalto operoivat vaatekappaleella ja kumpikin tekee sen taidolla. Kuitenkin. Ja nyt seuraa vakava asia.

Kiviä taskussa on ollut ohjelmistossa jo vuosia. Rasti ruutuun on löytänyt tiensä näyttämölle tänä syksynä. On helppo keino tehdä esityksestä suosittu, kun mukana on näyttelijä, jota suuri teatteriyleisö rakastaa. Niin kun Marttia ja eipä siinä, Martti ON mainio ja taitava.

Mutta. Vaikka Kortelampi ja Aalto olisivat kuinka maagisia ja jollakin ihmeellisellä mittarilla voitaisiin mitata, että ihan yhtä hyviä kuin Suosalo ei Rasti ruutuun voi kohota yleisömagneetiksi Kiviä taskussa -esityksen tavoin. Koska siinä ei ole. No sitä Marttia.

Hallituksen hirmukourat ovat iskeneet ennen näkemättömällä tavalla kulttuurin kimppuun ja siksi esitänkin nyt pienen pyynnön. Käykää ihmiset myös pienemmissä ja martittomissakin teattereissa. He tarvitsevat teitä ja meitä enemmän kuin ne isot, joihin jengiä rahdataan bussikuljetuksilla. Vaikka toki ymmärrän, että kun Kansiksen suurella näyttämöllä esitetään Tsehovia (josta minäkin kovin tykkään) tarjoaa se bussikyydityksen rasittamalle oivat puitteet ottaa nokkaunet.

Sitä vaan olen jäänyt miettimään, että kertoikohan tuo enimmäkseen esityksen läpi nukkunut nähneensä Kirsikkapuiston? Ja jos kertoi, niin eikös se ollut vähän niinkun valhe?

Tähän päättää raporttinsa Valtimonteatterin sydänystävä, lippu saatu.





@valtimonteatteri
Rasti Ruutuun, kirjoittanut Iseult Golden, David Horan, Carmel Stephens
Suomentanut. Mona Kortelampi
Ohjaus: Heikki Häkkä
Rooleissa: Mona Kortelampi ja Elina Aalto