Reader, why did I marry him?

Monet romaanit näen lukiessani kuvina. Kerran on käynyt jopa niin, että olen ihan tosissani selostanut elokuvan tapahtumia, kunnes tajusin, että kyseisestä kirjasta ei ole edes tehty elokuvaa, vaan kuvat olivat kulkeneet pelkästään pääni sisällä. Harvinaisempaa sen sijaan on, että "kuulen" romaanin henkilöiden puhuvan. Näin kuitenkin kävi Evelyn Waugh'n teoksen kohdalla, jonka tiheään toistuvat divine-huudahdukset olivat kuin livree-pukuisia palvelijoita, jotka samppanjatarjottimet käsissään osoittivat minulle tietä eteen päin. The pretty things Waugh kuvaa romaanissaan joukkoa nuoria ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä pääosin juhlimiselle ja oikeanlaisen vaikutuksen tekemiselle muihin ihmisiin lukemattomissa erilaisissa juhlissa. "Masked parties, Savage parties, Victorian parties, Greek parties, Wild West parties, Russian parties, Circus parties, parties where one had to dress as somebody else, [...] parties in flats and studios and houses and ships...

Burnout is final. That's how it goes. Ilma on täynnä sähköä. Särinää ja värinää. Nikkei, Nasdaq ja muut tärkeät indeksit poukkoilevat ja investointipankkiirit niiden perässä. Yksi heistä on Geri, jonka elämän muutti se, että hän onnistui nappaamaan haaviinsa työpaikkansa tärkeimmän asiakkaan. Tämä teko katapulttasi hänet muiden kuolevaisten joukosta kuin raketin. Nosti hänet osaketaivaalle, jossa ei tunneta yötä, eikä lasketa työtunteja ja jossa menestyäkseen on hyväksyttävä oman elämän pirtaan kiinnitetty hintalappu. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, kuinka täydellisesti on valmis panemaan itsensä peliin ja kuinka onnistuneesti pystyy vakuuttamaan itselleen ahneuden olevan hyve. Gerin entisen pomon lainaamia sanoja lainaten: Greed is all right, by the way. I want you to know that I think greed is healthy. You can be greedy and still feel good about yourself. Irlantilaisen Aifric Campbellin romaanin aihepiiri on kiinnostava. Romaaneja, joissa kuvataan naisia työ...

Jumala joka kivessä on kuin taidokkaasti leikattu ja hyvälaatuisesta kankaasta ompelijan valmistama puku. Se kantaa kuuluisan ja kansainvälisesti arvostetun designerin leimaa, mutta minun päälläni se ei istu. Kääntyilen peilin edessä suuntaan  jos toiseenkin. Ei auta. Tulee hiki. Voisiko joku nyt äkkiä auttaa minua riisumaan tämän vaatekappaleen päältäni. Melkeinpä veikkaisin, että Jumala joka kivessä on teos, josta kirjoitetaan toinen toistaan hienompia ja ylistävämpiä bloggauksia. Shamsien romaani on saanut kansainvälisestikin innostuneen vastaanoton ja Baileys-kirjallisuuspalkinnon raati valitsi sen vuoden 2015 pitkälistalleen. En yhtään yllättyisi, jos tämä teos päätyisi myös samaisen kilpailun lyhytlistalle, kenties jopa voittajaksi asti.  Tämä kirjoitus on osittainen soraääni JJK:n ympärillä käytyyn ihastuneeseen huokailuun. Otetaan numerot avuksi asteikolla 1-5. Jos työnnän omat mieltymykseni syrjään ja mietin vain tämän teoksen kirjallisia ansioita annan n...

Sadie Jones kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka olen löytänyt Baileys Women's Prize for Fiction -kirjallisuuspalkinnon kautta. Hänen esikoisteoksensa The Outcast oli ko. kilpailussa ehdokkaana vuonna 2008. Luettuani Outcastin minulla oli jo vahva tunne, että Jonesista tulee yksi lempikirjailijoistani. Tälläkin hetkelllä, muistellessani tuota teosta, kylmät väreet menevät pitkin kroppaa. Jonesin henkilökuvauksen syvyys on jotakin täysin ainutlaatuista. Jonesin seuraava teos Small Wars, joka sekin päätyi Baileys-palkinnon pitkälistalle vuonna 2010, vahvisti näkemystäni Jonesin kirjailijanlahjoista. Harvoin on sodan vaikutuksia ihmiseen kuvattu intensiteetillä, jolla Jones sen tekee. Hän on emotionaalisesti äärimmäisen älykäs kirjailija, jolla on kyky välittää lukijalle suuria tunteita ilman pienintäkään sentimentaalisuuden häivää. Jonesin kolmas teos, The Uninvited Guests, oli hienoinen pettymys. Tähän kenties vaikutti se, että kahden edeltävän teoksen herättämät odotukset oli...

London Eye (kuva: Omppu) Hiihtolomalla tuli vietettyä muutama päivä Lontoossa. Kävin katsomassa Thriller Live -musikaalin, joka oli totaalisen hieno. Kävi vielä mahtava tuuri, kun Leicester Squaren lippukioskilta sain puoleen hintaan liput katsomon riville 5. Parempaa istumapaikkaa ei olisi voinut toivoa. Odotin Lontoon matkaa jännityksellä, koska Lontoo ei ole aiemmin kuulunut kaupunkeihin, joka saa minut haltioitumaan. Erityisen kiinnostavaksi tilanteen teki se, että viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa Pariisissa ja Pariisi meni niin sydämestä läpi kuin vaan mahdollista on. En muista kokeneeni yhtä vahvoja tunteita missään muussa kaupungissa (en edes Roomassa). Kuinkas sitten kävikään? Lontoo oli tällä kertaa mainio kokemus. Koin jopa jonkinlaista museohurmaa Tower of Londonissa, Luonnontieteellisessä museossa ja British Museumissa. Myös Tate Modernissa olin innoissani. Maailma avautui mukavasti London Eyen korkeuksista. Jotta olisin estänyt totaalisen hullaantu...